MdK1
Eläkemummu, jonka tavoitteena on elää 100-vuotiaaksi.
Ei ole enää pitkä matka jäljellä!
Olen ollut Suomi24:llä v:sta 2001 lähtien, (vaikka S24 väittää että 9 kk).
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 28 kommenttia
- Olen vaan laiskotellut koko päivän.
Aamulenkin olen tehnyt niinkuin aamutoimiini kuuluu,
muuten olen vaan seurannut maailmanmenoa tv:n
välityksellä. Ajattelin, miten rauhallista ”tunnustelua”
nämä ruotsalaiset vaalit ovat verrattuna amerikkalaisiin
välivaaleihin. 😊
Luulen, että suuri osa maailmasta iloitsee, kun saadaan
hieman ennakkoaavistusta, kuinka mielellään amerikka-
laiset itse haluavat päästä presidentistään eroon ja saada
aikaan sellaista muutosta, josta on kansalaisille hyötyä.
Näytös päättyy ja amerikkalaiset itse saavat tehdä maas-
taan ”great again”. Ehkä tämän kauden loputtua uusitaan
myös laki, joka säätää maailman mahtavimpiin päättäjiin
kuuluvan johtajan mielenterveyden tarkastamisen sään-
nöllisin väliajoin. Se laki voisi olla kansainvälinen. Ainakin
tarvetta näyttäisi olevan tehdä pieni terveystarkastus silloin
tällöin. - Pieni maapallomme on huterissä käsissä.
Sairauksista puheenolle, on mainittu autoimmuuneja
sairauksia. Eikös struumakin voi kehittyä jonkinlaiseksi
autoimmuuniksi sairauden muodoksi? Minulla on tois-
puolinen struuma. Toinen kilpirauhanen on kaksi kertaa
suurempi kuin toisella puolella oleva. Leikkausta tarjottiin,
mutta sanoin että jos ei enmpää haittaa kuin mitä se nyt
tekee, niin annetaan odottaa. Ehkä saan kantaa kaikki
kehossa olevat, leikkauksen tarpeessa olevat ruumiinosat
loppuun asti ja vien ne mukanani. Lonkat ja polvet olisi
pitänyt leikata jo kauan sitten, mutta olen selvinnyt omilla
”tukirakennelmilla”, ja pystyn liikkumaan vaivattomasti
ilman tukikeppiä tai rollaattoria.
Mutta kun riisun rakennelmat pois, niin hiljaa hiipiminen
alkaa! – Terveyskeskuksessa hoitaja totesi: - Oletpa sinä
vielä vikkelä ja taipuisa, - kun pyysi ottamaan kengät ja
sukat pois, että voi tutkia jalkaterät.
Leikkauksista selviäminen vanhana ei aina ole helppoa.
Varsinkin, jos asuu yksin, ilman ulkopuolista apua.
Jos ei vaiva ole hengenvaarallinen, niin olen sanonut että
kannan vaivani mukanani. Aika näyttää, onko mielipidettä
muutettava.
Vauvoistakin mainittiin. Minulla tuli vaan mieleen ne ajat,
kun vauvoja vielä kapaloitiin.
Vauvat olivat kuin ”pikkutoukkia”, Pää kääntyili, muu keho
oli kääritty kapaloliinoihin, kaulaa myöten.
Tiedän että koko meidän sisaruslauma on oltu kapalolapsia.
Muistan pikkuveljen, jonka kapalointia äiti alkoi nykyaikaistaa.
Aivan vastasyntyneenä hän oli perinteisesti kaulaan asti kapa-
loitu, mutta sitten saatiin ensimmäisen kerran äitiyspakkaus
ja siinä taisi olla hieman kapalointiohjeita, että vauvan voisi
laittaa ”puolikapaloon”, niin että käsivarret saavat huitoa
vapaasti. Muistelen äidin kertoneen että alaruumis kapaloitiin,
kun uskottiin lapsesta muuten tulevan vääräsäärisen.
Vauvojen varusteet nykyaikaistuivat nopeasti.
Suomi taitaa olla ainoa maa koko maailmassa, jossa vauvat
saavat äitiyspakkauksen, missä on kaikkea mitä vauva tulee
tarvitsemaan enimmäisen vuoden aikana.
Mummollani oli juttuja vauvojen hoidosta kauan sitten, aikaan
jolloin oma isäni oli vauva. Äiti on myös kertonut ajasta, kun
hänen pikkuveljensä oli pieni. 😉
Ehkä joskus toiste tulee kirjoitettua heistä, isästä ja enosta.
Illankölläkettä vaan! - demeter 1 mainitsi:
"Silti en malta olla "mainostamatta" yhtä Erno Paasilinnan novellia, joka kertoi kirjailijasta, joka päätti laittaa kirjansa nimeksi V....U..))"
Tuli mieleeni v 2000 kun pohjoisruotsalainen kirjailija Mikael Niemi
julkaisi "Populäärimusiikkia V----lanjänkältä", jonka tapahtumat oli
sijoitettu Pajalan kylän seuduille niihin aikoihin kun rokki tuli Pajalaan.
Romaanin nimestä ei ruotsalaisten keskuudessa kohuttu, mutta
kylläkin suomalaisten maahanmuuttajien keskuudessa. - Olipa positiivinen käynti arvauskeskuksessa!
Kaikki diabetekseen viittaavat arvot tipotiessään, itse
asiassa niin hyvät arvot, kuin täysin terveellä ihmisellä.
Eikä hoitaja tahtonut uskoa että olen lähempänä 90 v
kuin 80 v, mutta pakkohan se oli uskoa kun katsoi ID-
korttiani. Kyseli, kuinka pärjään yksin. – Kerroin, että
hyvin menee, eikä luovuttamisen tunnetta ole tullut
vielä eikä näillä näkemillä tulekaan, jos ei satu jotakin
ennakoimatonta. Sillä niinhän voi käydä.
Esimerkiksi henki voi lähteä lentelemään sen enempää
neuvottelematta. Mutta tämä elämä on vaan elettävä
loppuun asti omin voimin. Kukaan ei voi sitä puolestani
tehdä.
Hyvillä mielin siirryin seuraavaan käytävään odottamaan
rokotusta. Siellä oli jo monta mummua ja vaaria odotta-
massa vuoroaan. Ajanvarausta ei olisi tarvinnut, mutta
koska mulla oli varattu aika, niin pääsin nopeammin
piikkejä saamaan. Otin sekä flunssa- että covid-täyden-
nyksen, numerojärjestyksessä 9. kerta.
Nyt sitten odottelen , minkä ”äjäyksen” rokotteet antavat.
Olen kyllä varautunut että voisi olo tuntua illemmällä
kuumeiselta tai muuten erilaiselta. Mutta ei hätää.
Menenkin tästä sohvalle ottamaan nokoset.
TV-ssä on menossa pääministerin ”koeäänestys”. Keskustan
puoluejohtaja oli päähenkilö, mutta ei onnistunut tälläkään
kertaa, seuraava ehdokas lienee kokoomusta vastaavan
puolueen puoluejohtaja. Demokratian merkeissä, kaikkien
(melkein kaikkien) puolueitten johtajat saavat olla tässä
äänestysleikissä mukana. Ehkä on pidettävä uudet vaalit…
Rattoisaa tiistai-iltaa! - Aurinkoinen mutta viileä on aamu täällä naapurissa.
Heräsin ennen aikojani, arvauskeskuksessa käynti
mielessä. Siellä menee puoleen päivään, kun käyn
kahdella osastolla.
Täällä on uutislähetyksissä kerrottu parin elintarvike-
ketjun datahakkeroinnista. Onneksi eivät ole onnis-
tuneet hakkeroimaan kejua, jota esim. minä käytän.
Kaikenlaista ilkityötä sitä tehdään!
Miljoonien arvosta ruokaa on pitänyt tyhjentää pakas.
teista ja kylmiöistä.
Myymälät ovat suuria ”hehtaarimyymälöitä”.
Jotkut myymälämhoitajat kertoivat lihakylmiöissä
olleen yli +65° lämpötila.
Ne olivat kuin palvisaunoja!
Olisihan se aikamoinen shokki, jos omasta pikku-
pakasteesta alkaisi vesi valua lattialle ja laitettu
ruoka olisi heitettävä pois.
Nykytekniikalla on omat vaaransa. Ajatella, jos
puhelinverkosto ei toimisi, tai ei olisi mahdollista
ladata puhelinta jos on sähkökatkoja. Tietoliikenne
on epävarmaa. Kodin koneet on ohjelmoitu mene-
mään rikki määrätyn ajan päästä.
Ehkä ennen toimi kaikki hitaasti, mutta varmasti.
Puhelintakaan ei ollut joka taloudessa. Nykyään
on kännykät jo pikkulapsillakin.
Kaikessa on sekä hyvät että huonot puolet.
Olen tässä ennen terveyskeskukseen lähtöä kuluttanut
aikaani ja katsellut ruotsalaista Robinsonia etukäteen
netiltä. Suomessa kai on ollut vastaava sarja Selviytyjät-
nimellä.
Eilen illalla alkoi taas sarja, jossa 8 amerikanruotsalaista
on esi-isiensä jäljillä. Esi-isät olivat ehkä muuttaneet jos-
kus 1800-luvun lopulla Amerikkaan. Niinhän moni muutti
Suomestakin, mm. oma vaarini, joka tuli takaisin muuta-
man vuoden päästä.
Amerikkalaiset ovat tosi ”otettuja”, kun lukevat sukunsa
kohtaloita, saavat käydä heidän entisillä kotiseuduillaan
ja yrittävät kuvitella esi-isiensä karua elämää ja syitä
minkä takia heidän oli pakko muuttaa valtameren taakse
paremman elämän toivossa.
Heidän läheisensä ovat olleet vihattuja siirtolaisia uudessa
maassa. - Nyt on uusi polvi vihaamassa muista maista tule-
via siirtolaisia Ruotsissa. Niinkuin on Suomessakin. Siinä
samalla voi vihata oman etnisen taustan omaavia maan-
miehiäänkin. - Ympäri käydään, yhteen tullaan.
Nyt täytyy alkaa valmistautua naapuritaloon lähtöä.
Pirteätä tiistaita! Palataan asiaan myöhemmin! - Marraskuun ensimmäinen arkipäivä. Vaikka ainakin
omassa elämässäni sekä arki- että pyhäpäivät menevät
sekaisin. Välillä on arkenakin ”pyhäpäivä” ja päinvastoin.
pyhäpäivänä arkisia puuhia.
Muistan mummoni olleen hyvin tarkka pyhän ja arjen välillä.
Pyhäpäivän vietto alkoi lauantaina, kun arkipuuhat oli saatu
tehtyä, oltiin saunottu ja pyhän vietto alkoi.
Mummon mentyä manan majoille, alkoi pyhän ja arjen välillä
raja muuttua. Varsinkin kesällä, esim. heinätöitten aikaan.
Ei katsottu oliko arki vai pyhä jos kuivat heinät oli korjattava
kuivina latoon. Ja sitä mukaa kun siirryttiin vieraan palve-
lukseen, niin suuritöisimmät kotityöt oli tehtävä viikon-
loppuna.
Tämä arkiviikko ei alkanut lenkillä niinkuin normaalisti.
Kompuroin yöllä pimeässä ja iskin keskimmäisen varpaan
kirjahyllyn reunaan. Liekö murtunut tai muuten nyrjähtänyt.
Nyt se on sininen ja hellä. En viitsinyt lähteä linkkaamaan
lenkille, kun tuntui ettei mikään kenkä tunnu sopivalta.
Huomenna diabeteshoitaja tarkastaa jalatkin ja kysyy, mikä
viritys keskivarpaassani on.
Kävin aikaisin kaupassa ja laitoin sandaalit jalkaan, jotka
eivät paina varpaita. Onneksi ei tarvinnut lähteä vesi-
sateessa kauemmaksi kuin talon pohjakerrokseen.
Tänään laitan viimeiset raaka-aineet ruoka-annoksiksi.
Ajattelin, että jos huomisen päivän jälkeen tuntuu kuin olisi
flunssa tulossa, niin ei hätää ruoan puolesta.
Huomenna saan flunssa- ja covidrokotteen, sekä diabetes-
hoitajalta vuosiraportin, kuinka diabetekseni voi.
Olenko ollut riittävän kurinalainen itseäni kohtaan? Omasta
mielestäni olen.
En ole seitsemään vuoteen tarvinnut lääkitystä.
Toivottavasti Hil-la on saanut apua Telialta ja ongelmat ovat
hallinnassa. Kyllä näitten vempaimien kanssa on välillä
helisemässä, kun ei uskalla mennä kokeilemaan mitä voisi
tapahtua, jos painaa jotakin nappulaa ”summamutikassa”.
Joskus on hyvä säkä, joskus vika vaan pahenee.
Taitaa nuo teknilliset ongelmat lisääntyä kaikkialla, cyber-
häiriöistä puhuvat melkein päivittäin uutisissakin.
Tuosta kiroilusta tuli mieleen eräs edesmennyt sukulainen,
joka ei koskaan ottanut kirosanaa suuhunsa.
Jos hän esimerkiksi siteerasi jotakin kiroilevaa henkilöä, niin
hän kiersi kirosanan ja saattoi sanoa: ” – ja sitten hän sanoi
kirosanan niinkuin se sanotaan”, mutta ei itse sanonut sitä
ääneen.
Oma isäni oli kova kiroilemaan ja ne oli oikeita ärräpäitä,
ei mitään ”hitsejä” tai ”sampereita”. Taisi kirosanat olla
kaikilla sotaveteraaneilla hallinnassa, varsinkin kun muiste-
livat kovia taisteluja, niin kirosanat sinkoilivat.
Nyt menen ottamaan tuoksuvan kinkkukiusauksen uunista
ja seuraavaksi menee parsakaalipaistos uuniin.
Iloista maanantaita! - Ei varmaan monellakaan ole tietoa, miltä haudalla saa,
tei ei saa näyttää. Omaiset, jotka useimmiten hautoja
hoitavat, haluavat tietenkin istuttaa kaikkea kaunista
rakkaittensa haudoille. Joskus hieman yläkanttiin.
Varsinaista lakia ei hautojen hoidosta ole, mutta seura-
kunnilla on hautojenhoito-ohjeet. Ei monikaan varmaan
kysele niitä seurakunnalta.
Jos nykymeno jatkuu, niin moni eroaa seurakunnastaan
ja hautauksen sijaan tulee yhä enemmän kremeerauksia,
jotka saattavat olla vaikuttavia tilaisuuksia. Riippuu tie-
tenkin seurakuntien mahdollisuuksista ja tarkoitukseen
sopivista tiloista ja järjestelystä. - Hyvää iltapäivää!
Tämä päivä on poikennut jokapäiväisistä rutiineista.
Harvinaista kyllä, mutta kun ajattelin aamulla, että
voin vielä vähän aikaa loikoilla petissä, ennenkuin
lähden lenkille, niin heräsinkin pari tuntia myöhemmin
9-aikaan.
Aikatauluun tuli muutos, joten aamiaista laitellessa
laitoin myös kanan sisäfileitä paistumaan pataan ja
niin siinä tuli kanapata samoilla ”tulilla” kuin aamiais-
puurokin ja sai muhia hellalla koko aamutouhujen ajan.
Tuli tosi ”maukasta mutta hyvää”. Tietysti voita käytin
paistamiseen, kermaa höystämiseen ja sitten vielä
purkillinen chreme fraicheä, joka on maustettu hitusen
chilillä.
Oli aika lähteä lyhennetylle lenkille, mutta hyödynsin
senkin ajan ja laitoin pizzan uuniin paistumaan siksi
aikaa. Siitä voi leikellä palasia illalla ja nakerrella niitä
tv:tä katsoessa. Uusi mieltymykseni pizzan päällä on
chorizomuruset ja kinkkusuikaleet ja kunnolla tietysti
juustoraastetta.
Kuullostaako liian rasvaiselta? Kuitenkin painoni laskee
tasaisesti kilon vuodessa. Ja lääkäri sanoo, että vanha
ihminen tarvitsee rasvaa, eikä tarkoita ihon voitelua.
Tiistaina saan kuulla tuomioni, kun on vuositarkastus ja
verikokeet sun muut on jätetty.
Haudoista olette jutelleet ja niitten koristelusta.
Jokaisella seurakunnalla on hautojen hoidosta ohjeet.
Sen sain tietää, kun muutin Suomeen ja menin viemään
kukkia vanhempieni haudalle. Hauta oli niin kasvien
peitossa, että jos en olisi tietänyt missä hauta on, niin
en olisi sitä löytänyt.
Paikalla sattui olemaan työntekijäryhmä ja seurakunnan
pääpuutarhuri, niin pyysin häntä tulemaan katsomaan
hautapaikkaa, joka on ”ekspertin” käsialaa.
Sain kuulla, että hautapaikka katsottaisiin hoitamatto-
maksi, jos se olisi ollut tuossa kunnossa syystarkas-
tuksen aikana. Silloin voisi menettää hautapaikka-
oikeuden.
Numero 1 on että haudoissa olevien nimien täytyy
näkyä, ne ovat tärkeimmät eikä kasvit. Eihän kukaan
peitä nimeänsä ulko-ovella, jos on kyltin laittanut.
Kasvien on oltava matalia. Nopeasti kasvavia pensaita
ja muita suuria kasveja ei saa istuttaa. Hautaa ei saa
ympäröidä esineillä, jotka vaikeuttavat hautausmaan
työntekijöitä, kun leikkaavat esim. nurmikkoa kesällä.
Hautapaikan täytyy olla siistin ja hoidetun näköinen.
Soitin heti veljelle, että tulee työkalujen kanssa
paikalle, niin kaivamme isot kuunliljat ja tuijat pois.
Hyvin on toiminut. Veli lähettää aina kuvan kun ovat
käyneet vaimonsa kanssa haudalla.
Itse en halua hautapaikkaa, katson olevani kotona
joka paikassa, missä olen asunut. Kenenkään ei
tarvtse huolehtia haudanhoidosta. Tuhkat saa
heittää muistolehtoon, ehkä pieni hitunen mereen
Suomen ja Ruotsin välille. Pieni nimikyltti muisto-
lehdossa muistuttamassa yhdestä asukkaasta.
Hautausrituaaleja ja hautoja on niin tavattomasti
eri puolilla maailmaa. Liekö kuuluisimpia Intian
polttohautaukset ja tuhkan levittäminen Ganges-
jokeen?
Paloma mainitsi Tiina Laitila Kälvemarkin kirjan
”Ruotsalainen rakastaja”. Huomasin, että Laitila
oli muuttanut Suomeen kirjoittamaan kirjaa Eeva
Joenpellon kirjailijakotiin Sammattiin. Talossa
saa asua ilmaiseksi 3 vuotta. Hän on ehtinyt asua
täällä Ruotsissa kolmisenkymmentä vuotta. Olisi
vielä ehkä mahdollisuudet kotiutua Suomeenkin.
Viihtyisää sunnuntaita! - Päivä on ehtinyt taas puoliväliin, yritän pysyä perässä!
Aamu oli huurteinen, maa valkoinen ja lämpötila vaan +1°,
kun lähdin lenkille. Ensimmäinen tuntuma talveen.
Pyhäinpäivä.
Keskiviikkoa vasten yöllä, kun putosin sängystä, niin olin
nähnyt unta isästä. Viime yönä näin äitiä. Kumpikin näki
minut, mutta eivät puhuneet mitään. Olen nähnyt heitä
ennenkin, eivätkä he koskaan ole puhuneet, ovat vaan
katsoneet ja on ollut niinkuin yhteisymmärrys että nähty
on, kaikki hyvin. Jospa siellä hiljaisessa maailmassa ei
sanoja käytetä. Muistetaan kaikkia poismenneitä omaisia
ja rakkaita ihmisiä.
En ollenkaan tykkää tuosta halloween-hössäkästä. Se on
melkein kuin kuolleitten häpäisyä. Nuoret ihmiset vievät
koko hullutuksen eteenpäin muka vanhana perinteenä,
joka on muotoutunut lopulta sellaiseksi kuin se on tänä
päivänä, pelkkää amerikkalaista bisnestä.
Aamiaisen jälkeen alkoi meidän musiikkiristikko-treffit
netillä. Siinä samalla voi vaihtaa kuulumiset.
Poika esitteli Tuoppi-mallaspusseja, jotka hän oli ostanut
minulle, kun valitin että tekee mieli mallasleipää, mutta
ei ole lähellä suomalaisia ruokatarvike-myymälöitä, Göte-
borgin seuduilla on. Teen mallasleipää kaljamäskistä tai
sitten saaristolaisleipää kuivista maltaista.
Ruisjauhoja tietysti lisänä. Parasta leipää joulukinkun
kanssa, mielestäni.
Vesi herahtaa jo kielelle pelkästä ajatuksesta vetäistä paksu
kinkkusiivu mallasleivän päälle. Siihen kinkun päälle voi vielä
hipaista lanttulaatikkoa, niin parempaa iltapalaa ei voi olla!
Tästä tulee mieleen, että on muistettava ostaa lanttuja
hyvissä ajoin, voihan ne keittää jo etukäteen ja laittaa pakas-
teeseen odottamaan loppuvaihetta.
Nyt menen ottamaan pakasteesta esille raaka-aineita ja
jatkan aikani kuluksi ruoka-annoste tekemistä marraskuun
aterioita varten. Taidan keittää riisipuuron ja jatkan karjalan-
piirakoitten tekemisellä. Ne voi pakastaa raakana.
Näin täällä minun asunossani tämänkin pyhän seutu menee
pienen askartelun merkeissä. Päivä parasta työaikaa, iltaa
kohti mennessä energia alkaa lopahtaa.
Rauhallista viikonloppua! - Ohje on sieltä "Suomen raskaasta".
- Taas on päivä ehtinyt pitkälle. ja on viikon viimeinen arkipäivä.
Kävin aamulla terveyskeskuksessa jättämässä verikokeen.
Ensi viikolla on taas jännittävä vuosikatsastus, onko diabetes
kontrollissa. Saan samalla myös flunssarokotteen ja covid-
rokotteen täydennyksen.
Terveyskeskuksesta menin suoraan lenkille. Siinäpä ne päivän
päätehtävät. Nyt saa improvisoida vapaasti.
Hil-la aloitti runolla Kahvipirtti.
Se herätti parinkymmenen vuoden takaiset muistot eloon!
Joulua kohti mennään, kahvipirtin aikoina vietettiin sekä pikku-
joulua, että oikeata joulua. Maalaismies taisi olla joulupukkina
ja piti puuropuheenkin.
Hil-lalta runotkin syntyvät. Toinen runoilija oli Ruuneperi,
joka saattoi vetäistä runon nopeasti lonkalta, niinkuin lännen-
mies revolverin hölsteriltä. 😊 Minäkin olen joskus kokeillut.
Nuorena kirjoitin runonpätkiä,
vanhana kokeilin räppiä lätkiä… Ei keksi enää runoja.
Eikä taida asiat parantua, kun ikää karttuu ja muisti menee.
Kun varasin kampaajalle aikaa, niin en muistanut omaa puhelin-
numeroani. Sanoin, että soitan itselleni erittäin harvoin, niin en
muista numeroa. 😊 (Mutta saattaa olla että edellisen yön lattia-
kontakti sai aikaan pienen aivotärähdyksen.)
Ihme kyllä. muistan puhelinnumeron, joka meillä oli 1970-1989.
Muistan myös puhelinnumeromme 50-luvulta. Se oli sitä
aikaa kun veivattiin ensin puhelinta ja päästiin keskukseen,
jota pyydettiin yhdistämään puhelu, joko numerolla tai nimi-
huudolla. Keskus soitti sitten takaisin, kun puhelu oli yhdistetty.
Puhelun päättyminen veivattiin vielä merkiksi keskukselle.
Demeter1 kirjoitti ystävän poismenosta. Otan osaa, ystävien
poistumiset alkavat valitettavasti kuulua niihin ikävimpiin uutisiin.
Joel Hallikaisen musiikista tai hänestä itsestään en tiedä mitään,
mutta mielestäni hänen snoituksensa ”Surun pisarat”- kappaleessa
ovat koskettavat. Surun tunne saattaa tulla vastaan missä tahansa.
Surun sävel hiljaa kaikkialla soi
Se soi niin hiljaa ettei aina sitä kuulla voi…
Olen yrittänyt käydä läpi kaikki mapit, heitän pois tarpeettomat
paperit ja yritän järjestää tärkeät paperit järjestykseen. Arkisto-
siivouksen yhteenveto vielä paperille, joten ei pitäisi olla vaikeata
laittaa ”tsekkaus”-merkki viereen, kuka sen lopulta tekeekin.
Viimeksi tämä puuha tuli tehtyä kun pandemia alkoi. Silloin kävin
pojan kanssa läpi kaikki asiat ja paperit, mutta papereita on tullut
vuosien aikana lisää ja muori on vieläkin hengissä. Täytyy vaan
päivitellä ja päivittää sitä muklaa kun elonpäiviä suodaan. Ehkä
se 100 v tulee täyteen!
Aurinkoista viikonloppua! - Harvinainen aamu, kun piti laittaa herätys päälle, ettei
myöhästy kampaajalla käynnistä. Lähdin viimeisellä
mahdollisella bussilla, jonka uskoin olevan ajoissa
kampaajan oven kohdalla olevalla pysäkillä, että voisin
vaan syöksyä ovestä sisälle ja suoraan tuoliin.
Oli punaisia valoja liikaa ja myöhästyin minuutilla.
Mutta useimmiten olen saanut istua ja odotella vuoroani,
kun edellinen asiakas vielä miettii, laitetaanko jakaus
oikealle vai vasemmalle. Siis puntit on tasan!
Kampaaja kiinnitti huomionsa värikkääseen nenääni.
Nenänpää on nyt sininen. Luultavasti se muuttuu tässä
viikonlopun aikana miljööpuolueen väriseksi, eli vihreäksi.
Kerroin toissaöisestä maan vetovoimasta.
Nenänvarsi on kipeä, mahtaako olla murtunut?
Nenä osoittaa kaakkoon. Ehkä lastoitan sen tässä viikon-
loppuna.
Jäätelöpuikosta tikku ja kirurgiteipillä kiinni, niin ei lipsu.
Väriäkin voisi lisätä. Senhän voisi maalata punaiseksi!
Toisaalta, pieni vaivahan tuo kaakkoon osoittava nenä on.
Ajatelkaa nyrkkeilijöitten nenävärkkiä!
Siskon kertoi samanlaisesta kömmähdyksestä pari vuotta
sitten. Tapauksen uusiutumisen estämiseksi hän oli siirtä-
nyt sänkynsä seinän viereen.
Oma sänkyni on 120 cm leveä, joten sen petaaminen olisi
vaikeata, jos siirtäisin sängyn seinään saakka. Olisihan se
muuten varmaan turvallista, jos selusta on turvattu. 😊
Mutta kun on tottunut ottamaan riskejä niin antaa mennä,
kun on alamäki.
Iloinen uutinen odotti, kun tulin kotiin.
Saan jouluvieraita. Oikein ihmettelin, että raskivat jättää
kaikki joulutouhotukset ja tulevat viettämään rauhallista
joulua tänne luokseni.
Ihan oikein tekevät. Täällä valmistuu jouluruoat sun muut
tulevan kuukauden aikana. Ei tarvitse töiden ohella yrittää
ehtiä ajatella joulun tuomia vaatimuksia.
Viesti oli mieluinen.
Koska en ehtinyt käydä lenkillä ennen kampaajallakäyntiä,
niin kotiin päästyä vaihdoin kiireesti lenkkivaatteisiin ja
lähdin ulos. Täällä on aurinkoinen päivä, +12° lämmintä.
Myrsky on vienyt lehdet puista ja parhaillaan on ”lehtikeräys”
käynnissä, puistotyöläisten pikkutraktorit korilavoineen
eri puolilla aluetta siivoaa läjiin puhalletut lehdet pois.
Lumen tuloon valmistaudutaan. Tiedetään tarkalleen, mitkä
työt on hyvä saada tehdyksi ennen kuin seuraava luonnon
aiheuttama vaihe alkaa. - Itse olen varustautunut siten, että
Icebug-kengät otin varastosta esille ja ovat lähtövalmiina
naulakon alla liukkaille lenkkipoluille milloin tahansa.
Hyvää päivän jatkoa! 😊 - Hyvää huomenta!
Yö oli erikoinen tällä kertaa. – Aika tavallista on, että aamu-
tunneilla saan kramppeja sääriin tai jalkoihin. Mutta viime
yönä kramppasi niin kovaa,etten tietänyt kuinka nopeasti
pääsisin sängystä ylös. – Pahaksi onneksi olin niin lähellä
sängyn reunaa, että kun käännyin muka toiselle kyljelle, niin
muljahdin suoraan lattialla nenälleni!
Tunsin heti, että nenästä tulee verta kuin suihkukaivosta!
Rähmin siitä ylös ja menin kylpyhuoneeseen nenä kourassa
antamaan ensiapua itselleni: sieraimet täyteen pumpulia ja
kirurgiteipillä varmistus että pysyvät tuput paikoillaan.
Mutta kun vihdoinkin sytytin valot makuukakarissa ja katselin
petiäni, niin oli pakko alkaa vaihtamaan lakanoita, ja laittaa
veriset lakanat pyykkikoneeseen, vaikka olikin yö. Koneet
ovat onneksi äänettömiä.
Siinä tuhraantui aikaa, mutta kun pääsin uneen, niin nukuin
10.30 saakka! - Ensimmäinen työ levittää puhtaat lakanat
kuivumaan ja verinen tyyny koneeseen. Sen kuivatan kuivaus-
rummussa, jota en muuten käytä ollenkaan.
Hil-la kertoi kuuntelevansa aamulla radiota.
Minulla on yleensä aina aamulla tv päällä, mutta tänä aamuna
oli radiokin äänessä ja kertoivat että 2/3 syöpäpotilaista käyttää
syöpälääkkeitten lisäksi monia ravintolisiä ja luonnonlääkkeitä,
eivätkä kerro siitä hoitavalle henkilökunnalle. Siitä voi koitua
potilaan tilaa vaarantava tekijä, jos nuo luonnonlääkkeet ja
ravintolisäkkeet vaikuttavat syöpälääkityksen tehokkuuteen.
Itse olen oma-aloitteisesti jättänyt diabeteslääkityksen pois,
kun se laukaisi ihosairauden. Diabeteslääkitys oli ollut vasta
alkuvaiheessa, minulla oli tietoa, että elämäntapamuutoksella
diabetes voidaan seljättää. Olin valmis kokeilemaan.
Ja tässä ollaan, 7 vuotta myöhemmin. Ensi viikolla taas vuosi-
kontrolli ja katsotaan, olenko langennut makeisiin kiusauksiin!
Paino laskee turvallisesti 1 kg vuodessa, ilman ihmekuureja.
Vielä muutama kilo alas, niin olen samassa painossa kuin tänne
Ruotsiin muuttaessa nuoruusvuosina.
Minäkin yritin eilen soittaa kampaajalle, 5 viikon välein yritän
käydä leikkauttamassa. Kallista lystiä se täälläkin on. Laskin,
että tuo 795 kr minkä täällä maksan on n. 72€ Suomessa.
Mutta välikö sillä, kun ei enää kuluta mihinkään muuhun, ei
matkoihin, ei vaatteisiin, ei ulkoelämään.
Yritän tänään soittaa kaikkiin paikkoihin, missä ”pääasioita”
hoidetaan, kuten kampaaja, optikko, kuulonhoito ja hammas-
lääkäri. Ensi viikolla on silmälääkärikin.
Kaikille on aina syksyllä asiaa.
Koska minun yöni muuttui sekä työ- että lepoajaksi, niin
jatkan näitä arkisia puuhiani ja toivotan kaikille kivaa keski-
viikkoa! - Hyvää huomenta!
Aamu oli pilvinen ja hämärä, kun lähdin lenkille, tihkusade
piti huolen siitä että viimeisetkin unensikkareet karisivat
silmistä. Siinä kävellessä tuli mieleen monia erikoisempia
aamulenkkejä. Onhan niitä kokemuksia vuosikymmenien
aikana kertynyt. Niitä on kiva muistella ja nyt kerron yhden
muiston, joka sai nauraa hykertämään tämän päivän aamu-
lenkillä ja ajattelin että kerron sen teillekin.
Tekevälle sattuu.
Esim. kun Suomessa muutin vanhan kotikaupunkini keskus-
taan, niin huomasin että kaupungin keskustassa oli paljon
ravintoloita, ulkomaalaisiakin, joita ei vuosikymmeniä sitten
ollut.
Eräänä päivänä lenkiltä palattua päätin, että koska on lounas-
aika, niin kokeilen ravintolaa, jonka nimikin oli exoottinen
”Punainen Kuu”, sopivan matkan päässä asunnoltani.
Ajattelin. että se saattaa olla marokkolainen. Rähjäisen näköi-
nen päältä päin katsottuna, likainen näyteikkuna, mutta olihan
kevät alulla, ikkunat pesemättä, ajattelin.
Menin kuitenkin aivan näyteikkunan viereen, varjostin kädellä
ja nenä ikkunassa kiinni ja ajattelin katsoa miltä sisällä näyttää,
ennenkuin menen sisälle.
Mutta äkkiä vetäisin itseni kauemmaksi, kun huomasin, ettei
se ollutkaan mikään ravintola, vaan putiikki, missä hyllyt olivat
seksileluja täynnä!
Ei siellä näkynyt marokkolaisia taginepatoja!
Mielessä käväisi, pitäisikö kuitenkin käväistä sisällä kysymässä,
onko heillä mattopiiskoja myynnissä!
Katselin vähän ympärilleni ja toivoin ettei kukaan nähnyt kun
siinä nenä ruudussa arvailin onko tämä Michelin-ravintola, vai
mikä murju tämä oikein on. Ja selvisihän se! 😊
Kiinnitin huomiota palstan uuteen ulkoasuun, että palstojen
leveyttä on kavennettu.
Hyvä juttu, koska asiahan on tutkittu ja todettu että lyhyemmät
rivit ovat helpommin luettavissa kuin pitkät. Varsinkin, jos on
näköhäiriöita, jolloin saattaa olla vaikeata siirtyä rivin lopusta
seuraavan rivin alkuun. Silmä saattaa ”eksyä” ja seuraa samaa
riviä uudestaan tai hyppää rivin yli.
Peukutan uudistukselle!
Tämän päivän ohjelmassa on ”ruokaputki”, urakka jatkuu.
Iltapäivällä on kahvittelutapaaminen naapureitten kanssa.
Minäkin, erakko, yritän ehtiä joukkoon, etten ala pelätä ihmisiä,
vaikka hyvin omissa oloissanikin viihdyn.
Maailma ympärillä tuntuu kiehuvan. Vaaleja on siellä täällä,
eikä missään olla oikein tyytyväisiä. Ei täällä ”keskimaidon”-
maassakaan. Eduskunnan puheenjohtaja on antanut ”tunto-
sarvi”-tehtävän henkilöltä toiselle, mutta ei tule valmista.
Mutta minun tuntosarvet kääntyvät nyt kyökin puolelle
ja jatkan harjoituksia niin kauan kuin raaka-aineita
pakasteesta löytyy. Illalla lataan valmiita askeja takaisin
pakkaseen.
Iloista tiistaita! - Hyvää huomenta naapurista!
Ei voi viikko alkaa railakkaammin, kuin lähtemällä
myrskyn jälkeen (ilmatieteellisen myrskyn jälkeen)
aamulenkille. Oli monenlaista tuulta meikäläisen
menoa siivittämässä: menomatkalla myötätuuli,
joka työnsi minua selästä eteenpäin. Sitten tuli
käännös vasempaan päin ja mentiin hyvän matkaa
kylkimyyryä siihen saakka, kun tie kääntyi kotia kohti
ja alkoi puskeminen päin tuulta.
Vaan tulipa mummelille punaiset posket, kirkkaat
silmät ja hymyä oli huulessa. Olin kuin Mikki-Hiiri
merihädässä.
Kotona odotti aamiaisen laitto ja siinä ohessa tuli
tehtyä leipätaikinakin kohoamaan.
Tulin kahvimuki seurana vilkaisemaan, onko valta-
kunnassa asiat hyvin.
Älä Hil-la välitä! Me mummot olemme itsepäisiä
tervaskantoja, emme ole kenellekään painolastina,
emme yhteiskunnalle, emmekä ympäristöllemme.
Päinvastoin: ympäristö käy joskus tarpeettoman
rasittavaksi.
Mutta annetaan karavaanin kulkea ja puuhastellaan
toisten mummeleitten kanssa omien mieliharrastus-
temme parissa. Kyllä meidän aikamme joskus tulee,
mutta ei vielä, se on varmaa kuin köyhän kuolema.
Leivänteko on siis tämän päivän ohjelmassa. Jälki-
lämmössä valmistuu pari uuniruokaa, eikä vaaran
häivää mailla halmeilla!
Vaikka mistäpä sen tietää... Näin viime yönä unta omista
vanhemmistani. Eivät puhuneet mitään, touhusivat omiaan
puhumattomina. Yks kaks ilmestyi taivaalle kaksi lento-
konetta. (Ajattelin, että tyypillistä kun lentokenttä on lähellä).
Toinen kone laskeutui pystysuoraan maahan ja jäi siihen kuin
raketti.
Herättyä ajattelin, että olikohan se jonkinlainen enneuni, kun
välillä kuulee/lukee huhuja että rauhattomat ajat odottavat.
Toivottavasti se oli vaan kuva kevytmielisestä vanhojen
ihmisten palstalle kohdistetuista rakettipaukuista.
Hyvää alkavaa viikkoa! - Hyvää huomenta täältä ”länsirintamalta”, josta ei mitään
muuta uutta, mutta vähän kauempaa, Englannista lähtien
on pari myrskyrintamaa lähestymässä.
On kyllä jo alkanut tuntua täällä asti. Aamulenkillä oli hyvä
veto ja ”tuuletuin” varmasti. Tuuli riepotti, niinkuin piru ker-
jäläistä, mutta pidin puoleni ja haukoin raitista ilmaa keuhkot
täyteen.
Aamupuuro on syöty, kahvimuki tässä vieressä ja valmis
päivän haasteisiin.
Hilla kertoi pohjaanpalaneesta kaalista. Sellaisia onnetto-
muuksia alkoi tapahtua minunkin huushollissa. Varsinkin
kananmunat olivat räjähdyksien aiheuttajia. Ei niitten nyt
niin kovia tarvitse olla että lopulta räjähtävät ja palovaroitin
alkaa ulvoa! Naapurit hyppii luhtikäytävälle ihmettelemään,
onko aika lähteä suojatiloihin. Tapaan rauhoitella, että ei
toki, minä täällä vaan munia keitän, nehän ne tuon ”iänen
suapi aikaan”.
Soitin sitten asuntoyhtiölle näistä hälytyksistä, että saisko
siihen apua. Tulivat asentamaan sellaisen hellavahdin, että
jos levy vaikka jää päälle tai kattila kiehuu tyhjiin, niin palo-
varoitin käynnistyy. Mutta vaikka on hellavahti ja itse olen
hellapoliisi, niin jos hellan äärestä lähtee ”vain hetkeksi”
pois, niin kohta on ääntä kämpässä.
Parasta olisi kun malttaisi pysyä siinä hellan ääressä niin
kauan kuin hella on päällä.
Riisipuuroa keittäessä istun itse työpöydällä hellan vieressä
ja hämmentelen puurokattilaa. Jos maito pääsee kiehumaan
yli niin sen hajua saa tuuletella kauan, näille uusien hellojen
pinnoille ei uskalla vanhoja emäntien kikkoja käyttää, kuten
ripotella suolaa palaneisiin läikkiin!
Uusi tekniikka helpottaa ja vaikeuttaa.
Ei ennen ollut puuhellan kanssa samoja ongelmia.
Erikoisimman ”puunlisäämisen” hellaan näin taiteilija Eeva
Ryynäsen kotona. Hän pyysi sisälle asuntoonsa. Ensimmäi-
senä tultiin suuren pirttiin, missä oli tulet puuhellassa.
Pitkän puunrungon latvapuoli oli hellassa, loppupää lepäsi
lattialla. Kysyin, miksi tällainen systeemi, niin taiteilija vastasi,
ettei ole aikaa olla koko ajan lisäämässä puita hellaan. Riittää
kun käy sysäämässä puun runkoa pesään. Hänellä oli muita
puuhia verstaallansa. Paateron kirkko oli jo valmis, mutta
taiteilija jatkoi muilla teoksilla.
Työn raskaudesta hän mainitsi, ettei ole ikinä kuntosalilla
tarvinnut käydä ja unet maistuu kun on ollut mielekästä
puuhaa.
Niin kai se on että hyvä mieli ja hyvät yöunet tulevat päivän
mieluisista puuhista. Sitähän me itsekukin yritämme tehdä…
Katselen täällä ympärilleni ja aika varmasti löytyy mielipuuhaa
tällekin päivälle ja mieli on hyvä.
Hyvää mieltä toivotan teillekin! - Palaan asiaan tavallisella nojatuoliviestillä,
mutta en malttanut olla kirjoittamatta pientä rauhoitus-
viestiä, kun näin että muurahaispesässä alkaa kuhista.
----
Täällä on annettu myrskyvaroitus (siis luonnossa, eikä
netillä) viikonlopuksi. Lähdin lenkille ennenkuin riepotus
alkaisi, mutta lauha keli oli vielä, + 12° lämmintä eikä
tuulen häivääkään.
Ehdin sopivasti takaisin, kun musiikkiristikon ratkominen
radiossa alkoi, jonka ratkoin yhdessä poikani ja vaimonsa
kanssa. Minä muistan vanhemmat esiintyjät, nuoremmat
tietävät nykymusiikista enemmän, joka minulle on vaan
”dunkka-dunkkaa”.
Minulla oli eilen siivouspäivä. Tuosta mattojen tuuletta-
misesta on ollut hieman juttua. - Tottakai imurillakin saa
pölyt irti, mutta ei saa ulkoilman raikasta tuoksua mattoihin.
Siitähän tässä on kysymys, että puhdas asunto ei vaan
näytä puhtaalta, se myös tuoksuu puhtaalta.
Odotan jo talvipakkasia, jolloin sekä petivaatteet että
matot tuoksuvat raikkailta tuuletuksen jälkeen! 😊
Tämän päivän ohjelmassa on CD-levyjen lajittelu. Ne ovat
saaneet olla sekaisin hyllyillä siitä lähtien kun tänne muutin.
Nyt on aikaa järjestellä ne musiikkilajin mukaan.
Lajittelen myös erilleen ne levyt, joita saan kuunnella aivan
viimeisinä ääninä, kun en enää muuten reagoi, mutta uskon
että musiikin tajuaminen on ihmisen viimeisiä kokemuksia
ulkomaailmasta.
Siinä levyjä lajitellessa saa varmaan muistikuvia eri vaiheista
elämässä, kun on kuunnellut tiettyä musiikkityyliä, tutustunut
johonkin toiseen.
Esim. klasilliseen musiikkiin siirtyminen pikkuhiljaa tapahtui
omalla kohdallani kuuntelemalla ensin pop-tyylillä soitettuja
klassillisia kappaleita.
Hollantilainen ryhmä ”Exeption” oli sellainen ryhmä.
Siitä alkoi kiinnostus saada kuunnella, miltä alkuperäiset
versiot kuullostivat ja klassillinen musiikki jäi elämääni.
Se toi mukanaan myös uusia ystäviä ja tuttavuuksia musiikki-
piireistä.
Nämä pikkutarkat laatikoitten ja hyllyjen läpikäymiset ovat
kuin selaisi oman elämänsä historiankirjan lehtiä.
Vanhoista vaatteista tulee mieleen, koska vaatekappale on
ostettu, mitä varten, Valokuvat tuovat myös paljon muisti-
kuvia aivan lapsuudesta, kouluajoista, nuoruudesta…
Jatkan täällä menneisyyden muistelussa.
Muistakaa kääntää kellonviisaria takaisinpäin. Talviaika
alkaa ja totta on että ensiviikolla alkaa marraskuu! - Sateinen on aamu vieläkin. Mutta kyllähän siinä
tuli kävelyyn vauhtia ja herätys aivan mahtava! 😊
Energiat alkoivat virrata jo siinä kävellessä ja olin
varautunut ennen lenkille lähtöä keräämällä kaikki
käytävämatot eteisen oven suulle, jotta liian energian
saa heti käyttää hyväkseen.
Siitä koppasin ne lenkiltä tultua ja ripustin ”kaksois-
telineelle” parvekkeelle tuulettumaan.
Olen ihmetellyt samaa kuin Hil-lakin. Eikö ihmiset
tuuleta enää mattojaan, ei edes petivaatteitaan?
En ole nähnyt täällä asuessa (yli 7 v), että kukaan
muu kuin minä ja jo pois muuttanut somaliperhe,
jotka tuulettivat petivaatteet joka viikko.
Johtuneko siitä, että talossa asuu vanhuksia ja koti-
avustajien työtehtäviin ei ehkä sellaiset työt liity.
Mutta kai sitä Hil-la, meidänkin on totuttava kolk-
koon asuntoon, mistä kaikki kodikkuuden merkit
on poissa tehokkuuden tieltä. - Senkin takia meidän
on vaan kerättävä viimeiset voimanrippeet aamulla
ja yrittää pitkittää varastoimispäivän koittamista.
Laitetaan 100 vuotta tavoitteeksi! Pianhan nämä
vuodet näyttävät kuluvan. 😊 Vaikka aivan yksin.
Itse olen ollut vapaaehtoisessa eristyksessä yli
2400 päivää. Kun pandemia alkoi, niin sanoin
naapureille kahvittelun aikana, että kun kuulen
ensimmäisestä pandemiaan kuolleesta tässä
kaupungissa, niin en enää tule kahville porukkaan.
Se päivä koitti ja siitä on kulunut hieman yli 2400
päivää. Eikä ole mitään hätää! Yhteyksiä ihmisiin
on aivan riittävästi sairaalakäynneillä ja ostos-
reissuilla. - Elän ”hidasta elämää, mutta omalla
vauhdilla”.
Tiedoksi:
Koska kuitenkin olen sosiaalinen ihminen, niin tuli
pandemian aikana mieleen vanhat kaverit täällä
Suomi24:llä. - Huomasin, että meno sivustoilla oli
muuttunut hauskanpidosta riitelyksi, jopa ikä-
ihmisten sivuilla.
Minä olin kiitollinen ”uusi uhri”. Luin välillä aivan
kuin lohtuna profiilissani olleita juttuja, hyvässä
hengessä kirjoitettuja.
Sitten tuli huipennus kun Suomi24 työvälineitten
käyttäjät näyttivät mahtinsa, provosoivat aikansa
saamaan minut suuttumaan ja varastoivat tietysti
vastaukset omiin tarkoituksiinsa. Profiilini heitettiin
sivustoille. Itse näin vaan kaikki ”hyvät viestini”,
jonka jälkeen en voinut kirjautua vanhalla nimi-
merkilläni, enkä tiedä minkälaisia lisäohjeita toiset
lukijat saivat, mutta epäilen että kaikki esille provo-
soidut vastaukseni hyppäsi silmillenne. Tarkoitus
oli päivänselvä: mustamaalata minut julkisesti!
Tämä on laitonta ja asiasta onkin tehty poliisi-ilmoitus.
Suomi24 Käyttäjätuki ilmoitti minulle, että Suomi24
säännöissä ei ole ”kohtaa” missä se olisi kiellettyä.
Se on pelkkää semantiikkaa, jos sääntötekstissä ei
lue kirjaimellisesti profiilin kopioinnista ja levittämi-
sestä. Tietysti se lain mukaan on kielletty. - Järjen
käyttö ei ole kiellettyä. En ole edes ”julkkis”.
Kirjoitin jonkin aikaa puumerkillä MdK ja pääsin vih-
doinkin kirjautumaan, mutta kaikki entiset kirjoitukset
on ripoteltu ympäri Suomi24 sivuja, mitään ei ole enää
luettavissa samassa paikassa, Sen sijaan on kaikki
”kootut provosoinnit” hyvin arkistoitu. Tämä oli Suomi24
viimeisimmän ”uudistuksen” yhteydessä.
Täällä on pari henkilöä, joilla on pääsy Suomi24:n sisäisiin
järjestelmiin, IP-osoitteisiin tai estotyökaluihin. Palstalla
käytetään mielivaltaisia estoja, joilla estetään se, ettei uhri
pääse valittamaan tai ilmoittamaan asiattomuuksista
mitään kautta ”oikealle Ylläpidolle”.
Aina on vastassa ”palveluvirhe”. Ja mikä palveluvirhe sitten!
Tämä on vakavaa järjestelmän ja oikeuksien väärinkäyttöä.
Nyt jatkan tämän oman kämppäni siistimistä!
Hyvää perjantaita! - Hyvää huomenta!
Päivä on alkanut normaalisti, eli aamulenkillä. Ehdin tehdä
sen, ennenkuin sade palaa tekemään uuden kierroksen
alueellamme.
Oli ihanaa herätä ja tietää että koko tämä päivä on minun,
eikä tarvitse lähteä hihinkään, ei tehdä mitään välttämättä.
Eilinen päivä oli positiivinen siinä mielessä, että pääsin
vastaanotolle ystävällisen henkilöstön käsiin minuutilleen
varatulla ajalla. Sitten onnistuin ehtimään bussiin oikeaan
aikaan, vaihtamaan toiseen torilla.
Mutta ympärillä olevat asiat olisivat voineet olla paremmin.
Oli kaatosade. Oli se aika päivästä, kun bussit ovat täynnä
ihmisiä. En ole koskaan reagoinut, miltä kanssamatkustajat
tuoksuvat/haisevat.
Mutta kyllä nyt tungoksessa kaikki hajut iskivät vastaan.
Oli hajuvesipilviä, himopolttajan löyhkää, samoin valko-
sipulin hajua, hikeä… Päänsärky alkoi tuntua.
Silmäklinikan odotushuoneessa reagoin , kun oli nuori äiti
tä-tä-tä-iässä olevan vauvansa kanssa. Lapsi oli kiltti ja
”tätätteli” vaunussaan, mutta äiti hyssytti vaunua koko ajan,
niin että lapsi heilui edestakaisin. Äiti ei katsonut lastaan
ollenkaan, ei puhunut lapselle mitään lapsen tä-tättelystä
huolimatta. - Hänhän yritti aivan selvästi saada yhteyttä
äitiinsä.
Siinä tuli mieleen oman lapseni tä-tä-tä- kausi, jolloin
käytettiin kaikki tilaisuudet hyväksi sanavaraston kehittä-
miseksi. Ei ollut kännyköitä vielä keksitty. Muutenkin ihmet-
telen tuota vauvojen kauheata hyssytystä, sehän on kuin
yritettäisiin jo vaivana saada kehoon istutettua stressin
tunnetta, ikuista liikehdintää. Kyllä se stressi tulee kehoon
muutenkin tarpeen mukaan.
Vauvaiän toivoisi olevan lempeän ja stressittömän. Kesällä
ajattelin, kun näin jonkun nuoren äidin keskittyvän enemmän
kännykkään, kuin seurustelemaan oman vauvansa kanssa,
joka katseli ympärilleen ihmetellen. Valitetaan sitten, että
lapsilla on huono sanavarasto ja eivät osaa lukea tai ymmärrä
lukemaansa, Saattaisi olla kehittävää, jos lapsi olisi enemmän
huomion kohteena.
Mahtaako olla yksi syy, että teini-ikäisenä tehdään hirmutekoja,
eikä viihdytä kotona?
Tällaisia mietteitä syntyi eilen kun ”vahus kohtasi nykymaailman
arkipäivässään” .
Nyt olen turvallisesti takaisin vanhojen maailmassa, missä ei
tarvitse odotella kovin suuria vaihteluita. Riittää, kun arki-asiat
sujuvat turvallisesti tottumusten mukaan.
Tänään on pistetyllä silmälläni lepopäivä ja olen valmistautunut
ottamaan rennosti.
Hyvää torstaita itsekullekin! - Sateista huomenta!
Heräsin sateen lotinaan, eipä täällä tuollaista ääntä ole kuullut
kesälläkään.
Minulla on silmäklinikalle asiaa tänään ja jo sängyssä aloin
miettimään kuinka selviän mahdollisimman kuivana bussien
vaihdoista. - En omista varsinaista sadetakkia, ja sateenvarjo
kääntyy kyllä tuulessa nurinpäin, tiedä vaikka saisin lento-
kyytiä! – No, ehkäpä sade lakkaa tai ainakin heikkenee siihen
mennessä kun on pakko lähteä ulos.
Maahanmuutosta Hil-la kirjoitti.
Muistan kun vuosikymmeniä sitten, kun muutimme Ruotsiin,
niin moneen maahan oli erikoiset ehdot, että pääsisi siirto-
laisena maahan. Piti osata kieltä, piti olla riittävästi rahaa,
että pystyy itsensä elättämään tai olla työpaikka, joka odotti.
Kun me muutimme, niin mieheni meni ensin Ruotsiin (oli
sotalapsesta saakka ruotsinkielentaitoinen). Muutaman
päivän sisällä hän oli hankkinut sekä töitä että asunnon,
lähetti sähkösanoman: ”Töitä ja asunto on. Tule perässä!”
Olimme olleet tarkkoja papereittemme suhteen. Oli virka-
todistukset. Kävimme jopa poliisin luona pyytämässä
mahdolliset otteet rikosrekisteristä (!) että ei kenenkään
tarvitse epäillä meitä rikollisiksi, jotka tulevat ”elämään
siivellä”.
Omilla olemme pärjänneet hyvin.
Olen vaan ihmetellyt kuinka vuosikymmenien aikana on
maahanmuuttopolitiikka muuttunut. Laittomia muuttoja
tulee ilmi ja muutenkin saatetaan käyttää jopa kuolleitten
maahanmuuttajien tietoja omaksi edukseen.
Maahanmuuttajia tullaan tarvitsemaan, mutta muuttovirta
on saatava ruotuun. Pohjoismaissa on jo selvästi havaittu,
että syntyvyys laskee omien kansalaisten keskuudessa.
Mutta työt eivät suinkaan vähene.
Onnittelut Korppikselle kuvakirjan valmistumisesta!
Itsekin olen tehnyt mutamia kuvakirjoja: Hyville ystäville,
molemmille erikseen heidän täyttäessä 75 vuotta.
Toiselle kaikista konserttimatkoista kuvien ja hauskojen
tapahtumien kera. Toiselle kaikista asuntoautolla
tehdyistä matkoista, monien yhteydessä konsertti, kuten
kerran Lahdesa, missä olimme parkkeeranneet jollekin
torille. Laitoimme ruokaa, sivuikkuna oli auki. Ruoan
tuoksu houkutteli ”asiakkaita” ikkunan alle. Pari poikaa
olisivat tilanneet makkaroita. Kun kerroimme, että tämä
ei nyt olekaan makkarakioski, annoimme heille täytekeksit
käteen.
Yhden kuvakirjan olen tehnyt, kun poikani täytti 50 vuotta.
”Vauvasta keski-ikään”. Tällaiset kuvakirjat ovat todella
arvostettuja saajien keskuudessa.
Olen ajatellut, että olisi ollut kiva, jos olisi jaksanut tehdä
vastaavan kirjan omasta elämästään. Sota-ajasta ei ole
paljon kuvia, sitten tuli musta-valkoiset kuvat kun sai
ensimmäisen oman kameran, ns. ”matolaatikon”.
Värikuvat, jotka tulivat 60-luvulla, alkavat menettää värit.
Ja nykyään on tuhansia kännykkäkuvia sikin-sokin tieto-
koneen muistissa. – Joten toivottomalta näyttää omalla
kohdallani saada aikaan kuvakirjaa omasta elämästä.
Mutta kuvat säilyvät aina mielessä. Niitä muistellessa saa
välillä nauraa itsekseen.
Nyt saa riittää tältä päivältä. Toivottelen vaan kivaa jatkoa
päiväänne! Itse alan miettiä kuinka saan itseni mahdollisimman
"vesitiiviiksi". - Paloma kirjoitti:
”Tulivat meidän autossa kotiin farfarin hautajaisista ja
vanhempi sanoi miehelleni että nyt saat sitten sinä olla
meidän isoisä.”
Sama juttu oli, kun äitini kuoli 2000 (olisi muuten tänään
hänen 109-vuotispäivänsä) ja veljen poika, joka oli silloin
7 vuotta, oli itkenyt hautajaisissa, kun ei hänellä ole enää
mummua. Sitten oli pyyhkinyt silmänsä ja sanonut isälleen:
- Mutta M-täti, voisiko hän tulla mummukseni?
Veli oli sanonut, että sinun täytyy kysyä seuraavalla kerralla,
kun mennään käymään Ruotsissa. Ja niin hän tekikin.
Poika katsoi silmiin ja kysyi juhlallisesti: - Tahtoisitko tulla
mummukseni?
Kukapa tuollaiseen kysymykseen olisi voinut vastata kieltä-
västi? 😊 Sanoin, että tottakai haluan, niin kauan kuin sinä
mummua tarvitset!
Niinpä sitten lensin aina Suomeen, kun vanhemmat lähtivät
etelään aurinkolomalle. Ja kun kissat olivat poissa, niin me
hiiret tanssimme pöydällä. Ne oli hauskoja vuosia!
Nyt hän ei enää tarvitse mummua, asuu omassa asunnossa
ja on kuulemma oppinut ”mummulta” kaiken mitä huus-
hollissa täytyy osata. Äitinsä oli ihmetellyt, kuinka hyvässä
järjestyksessä hänen vaatekaappinsakin ovat. Äiti oli saanut
tietää että mummu on opettanut kuinka vaatteet viikataan
siisteihin pinoihin. 😊
Kaikkeen sitä mummuna saattaa joutua. Minä esimerkiksi
sain tehdä pojalle räpin, teksti on vieläkin osittain mielessä:
”Ruotsista tulee räppimummut,
mistähän löytäisi J: lle rummut?
Räppi vaatii kovaa komppia,
ettei tarvitse tyhjään pomppia.
Ulkona huojuu hyppyhäkki,
autotallissa nyrkkeilysäkki.
Mummu hyppii ja nyrkkeilee,
pyörällä lenkin vetäisee.
M-mummo on kova jätkä
vaikka onkin vaan pieni pätkä… jne
Oi niitä aikoja!