mielipidepankki
Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen.
Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän.
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
- Nimenomaan viisaalle ja oppineelle se nimenomaisesti riittää. Sen verran on tullut tutustuttua ihan omakohtaisesti tieteelliseen toimintaan ja tuottamamiseen, että kaikki uusi tieto perustuu vanhaan, jota jalostetaan tai muutetaan. Sitä vaihetta kutsutaan omaksi kontribuutioksi. Omalla ja myös luonnontieden alalla lisäksi tuotettavan tiedon systematisointi katsotaan tieteeksi. Kasvi- ja eläinlajien luokittelu eri ryhmiin tietyilla kriteereillä on myös tiedettä. Samoin yhteiskuntatieteessa tiedon keräämisen ohella sen tulkinta voi olla tiedettä. Tulkintakysymyksissä viitataan ja kerrotaan tavanomaisesti vanhoista tulkinnoista, jotta ymmärretään uuden esitettävän tulkinnan ero niihin. Uusi tulkinta voi johtaa esim. koko paradigman muuttumiseen jossakin kysymyksessä. Mutta kaikki uusi tietoon perustuu ja vertaantuu siihen asti tunnettuun. On sen verran paljon tullut luettua vätöskirjoja ja oltua väitöstilaisuuksissa, että arvelen tuntevan asian paremmin ainakin kuin sinä selvästi maallikkona näissä asioissa.
- Varsinaiseen kysymykseen ei ole minullakaan tietoa eikä paljon kiinnostakaan, mutta suuruudenhulluus sinällään on muodissa. Riittää kun seuraa pävästä toisen USAn presidentin Donald Trumpin ulostuloja.
- Niinistö ol tietysti presidenttinä välttämätön päätöksentekijä Nato-jäsenyyden suhteen, mutta hän ei ollut tuossa asiassa se varsinainen dynamo, joka liikutti asiaa kohti maalia. Tämä on minusta ymmärrettävää. Presidentin pitääkin huomioida kaikki asiaan liittyvät seuraukset eikä näin suurta päätöstä voi tehdä hätäilemällä. Niinistöä ei siis ole syytä moittiakaan, vaikka hän aika ajoin näytti jahkaajalta ja sivustakatsojalta.
Varsinainen dynamo oli pääministeri Sanna Marin, joka tuntui välillä tomivan ja vasta sitten miettivän asiaa tarkemmin. Tämä impulsiivinen kiirehtiminen on ominaisuus, joka minussa väliillä huolestutti Marinissa. Hänhän hoiteli samaan aikaan paitsi Suomen myös Ruotsin liittymisprosessa lobbaamalla sen puolesta. Ruotsissa Marin herätti niin paljon ihastusta, että oma demaripääministeri jäi sen varjoon. Ruotsin kunngashan sitten palkitsi Marinin korkeimmalla mahdollisella kunniamerkillä tämän ansiosta Ruotsin jäsenyysprosessin edistämisessä. Marin jyrkkäsanaiset lausunnot herättävät edelleen ihastusta. Viimeksi häntä kehui maan toiseksi korkein päättäjä eli eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho. Ulkoministeri Pekka Haaviston rooli lienee ollut sen näkyvyyttä suurempi. Ruotsin kuningas palkitsi myös Haaviston sekä yhden virkamiehen. Se kertoo aika lailla kaiken olennaisen maamme eri toimijoiden roolista Nato-prosessissa. - Menoja on karsittava, mutta kuinka paljon ja miten säästöt kohdennetaan, sisältää runsaasti vaihtoehtoja.
Kuinka paljon Suomessa on elintasopakolaisia. Onko tästä olemassa jotain tilastoa tai selvitystä, ettei mene ihan stetson menetelmällä kerrottuun. Kehitysyhteistyömäärähojen suurin saajamaa on -yllätys, yllätys - Ukraina. Moniin maihin kehitysapu on lopetettu, mm. Afganstaniin sen jälkeen, kun Taleban nousi valtaan.
Omat vanhempani olivat molemmat sotien veteraaneja. Heidän kuolemastaan kulunut jo paljon aikaa. Mitä luulet, montako veteraania on edelleen elossa, kun nuorin sodassa ollut ikäluokka lienee syntynyt vuonna 1925 - 1926. Eli jokainen elossa oleva veteraani on yli 100-vuotias.
Energiaveroja ovat korottaneet ja laskeneet eri halltukset. Nykyisen hallituksen viimeisin korotus koski sähkön huoltovarmuusmaksun korottamista. Vihreän sirtymän edstämiseksi veronkorotuksia on kohdennettu fossiilisiin polttoaineisiin ja vastaavasti verohelpotuksia fossiiltonta energia käyttäviin. Tässä on ollut sekä vero-ohjausta että tukiporkkanoita kuten öljylämmityksen vaihtajille tukimaksuja.
Syrjäseutujen asukkaiden kustannuksia kasvattaa Donald Trump. Hänen aloittamansa hyökkäyssota on nostanut polttoaineiden hinnat rajusti uudelle jopa euron korkeammalle tasolle kuin mikä oli ennen hyökkäystä. Hallitus suoritti nyt joitain kevyttomia sen kompensoimiseksi. Haukupa nyt vaan hallitusta tältä osin, siellä yksi puolue lupasi euron pensaa. - Ei kai SDP ole iilmoittanut kohdentavansa veronkorotuksia vain eläkkeiseen. Ainoa mihin olen tähän asti törmännyt, koskee uutta ns. puolustusveroa, jota SDP on ehdottanut. Siinä verojen korotuksia kohdennettaisiin hyvätuloisiin ja varakkaisiin. Korotukset koskisivat niin tuloveroa kuin pääomatuloveroa. Kolmas tähän liittyvä korotus olisi arvonlsäveron korotus, joka siis koskisi ainoana kaikkia, jotka kaupassa omalla rahallaan asiovat. Tavoitteena on kerätä korvamerkittyä rahaa 5 miljardia euroa 5 vuodessa puolustustarpeisiin.
Lopputulos ei suinkaan ole sama, tehdäänkö vähennys veroa korottamalla tai indeksijäädytyksellä. Ilmeisesti et ymmärrä eroa, joten selitän. Kun eläkeläinen saa vaikkapa tänä vuonna eläkettä 3 500 euroa kuussa ja hänen verotustaan kiristetään prosentilla, hän maksaa lisää veroa 35 euroa kuussa. Kun hän saakin ensi vuonna indeksikorotuksen vuoksi 3 600 euroa eläkettä, siitä menee 36 euroa veroa. Ja seuraavina vuosina eläke nousee taas indeksin mukaisesti ja veroa menee 37 - 40 euroa kuukaudessa lisää. Siis ensi vuonna eläkeläinen saa yhteensä
1 200 euroa lisää eläkettä ja hänen veronsa korottuvat 420 euroa, jos valitaan veronkorotus. Jos veroja ei koroteta, eläkeläinen menettää joka vuosi enemmän kuin 1 200 euroa, koska indeksi nostaa eläkkeitä korkoa korolle periaatteella. Eli indeksin nousuprosentista riippuen 3 500 euron eläke voisi olla 4 - 5 vuoden kuluttua 4 000 euroa. Mutta se jääkin 3 500 tasolle. Lisäksi yleinen veronkorotus kohdistuu kaikkiin tulonsaajiin, ei van eläkeläisiin. Jos saa valita näistä edullisemman vaihtoehdon, minä valitsisin yleisen veronkorotuksen ennemmin kuin indeksijäädytyksen, koska siinä maksan vähemmän. - En tiedä olenko, mutta vaikuttaa vahvasti, että ainakin sinua terävämpi. En ole väittänytkään, että linkkien jakaminen ja kopioiminen sinällään olisivat keskustelua. Niitä voi käyttää oman mielipiteen pohjana, alustuksena ja perusteluna. Kyllähän Arskan kirjoituksessa näkyy hänen oma mielipiteensä kuten näkyy aina minunkin kiirjoituksissani. Taidat olla kyllä aika yksinkertainen, kun et tätä ymmärrä.
Mutta aina toivossa on hyvä elää, että sinunkin ymmärryksesi karttuisi. Usein se on myönteistä toivoa, muttei realismia. - Persujen ja Kokoomuksen leikkaukset eivät näytä olevan eläkkeiden osalta identtisiä. Kokoomus haluaa leikata tulevista eläkkeistä kertymä- ym. sääntöjä muuttamalla. Persut haluavat leikata maksussa olevista, mutta Orpo on ainakin sanonut, että Kokoomus ei niistä leikkaa. Tässä on kyllä hyvin suuri ero. Persujen lisäksi en ole havainnut kuin Vhreiden Atte Harjanteen haluavan leikata maksussa olevista eläkkeistä. Harjanteen näkemys lienee aika riskitön Vihreille, koska puolueella ei ole tungosta eläkeläiskannattajista.
- Ei ole. Avaus on täysin asiallinen. Omaa näkemystä pohjustetaan ensin mediassa olevalla uutisoinnilla lähde mainiten ja teksti siltä osin asianmukaisesti lainausmerkeillä osoitettuna. Teksti sisältää sen jälkeen myös avaajan omia mielipiteitä täsinhän siteerattuun tekstiin pohjautuen. Avaus on sen vuoksi informatiivinen. Kirjoitus on myös kaikiaan asiallinen ja siinä mielessä hyvä ja mallikelpoinen avaus. Itsekin pohjustan ja perustelen toisinaan kirjotuksiani muulta luetusta ja esitän ehkä vähän värikkäämmin ja kärjekkäämmin omia näkemyksiäni.
Toisin on esimerkiksi palstamme "majurin" avaukset. Niissä on usein copypastattuja kirjotuksa lähdettä ilmoittamatta, jolloin saa sen kuvan, että teksti voisi olla kirjoittajan omaa. Kun sitä seuraa sitten mitä omituisempia näkemyksiä, voi arvata mistä ja kenestä on kyse.
Hyvä keskustelu on sitä, että esitetään perusteltuja mielipiteitä. Kun nähdään vaivaa niiden perustelemisessä, ne ovat informatiivisempia ja uskottavampia kuin mutu-kirjotukset. Sinuna kiinnittäisin enemmän huomiota kunkin kirjotuksen asiallisuuten ja em. seikkoihin kuin siihen, oletko eri mieltä kirjoittajan kanssa. Erimielisyydenkin voi esittää fiksusti ja perustellusti. - Ei Halla-ahon lausunto ollut mikään yllätys, pänvastoin ihan odotettu. Persuissa on laskujeni mukaan tasan kaksi selvästi Ukraina-mieleistä ja Venäjä-vastaista poliitikkoa. He ovat puolueen entinen pj. Jussi Halla-aho ja entinen puoluesihteeri Arto Luukkanen. Molemmat ovat perehtyneet akateemisen tutkimuksen kautta näihin itäisiin maihin ja molemmat oleskelleet Ukrainassa pitemmänkin ajan. He osaavat tämän vuoksi tarkastella asiaa omaa napaansa kauemmas toisin kuin persut yleensä. Molemmilla on omat heikkoutensa, mutta ei tässä asiassa.
Venäläinen ajattelutapa on toisinaan psykologisesti varsin kummallista. Yleensä Suomen ja myös Ukrainan kohdalla pelottelu nostaa sisua ja vastaanpaneminen vain kovenee. Mutta ei kaikilla. Euroopassa ertyisesti äärioikeisto on valmis myötälemään venäläisia ja alistumaan heidän uhkailujensa paineessa. Osa kannattaa avoimesti näitä kansalliskonservativisia diktaattoreja.
Jotenkin vaaralliselta tuo ampumiskehotus kuitenkin kuulostaa, koska vahinkoja voi sattua ja silloin pitäisi kai ampua minkä tahansa vieraan valtion sotakone, jos tulee toisen maan alueella omin lupinensa.
Kuuluisin alasampuminen tapahtui vuonna 1960, kun Venäjä ampui amerikkalasen U-2 tiedustelukoneen alas. Kyse ei ollut mistään rajanpinnan loukkauksesta vaan kone oli syvällä Venäjän alueella. Siitä seurasi silloin vakava diplomaattinen kriisi kylmän sodan oloissa, kun kitkaa oli paljon muutoinkin.
En sanoisi, että Kepua on vavainnut mikään ryssänkiima. Tämä nivoutui Kekkosen politiikkaan, mikä oli aktiivista myöntyväisyyspolitiikka. Oltiin varovaisia ja esitettiin suurta ja luotettavaa ystävää ja saatiin sitten etuja ja joustoja verrattuna varsinaisiin etupiirisatellitteihin. Vahtoehtona olisi ollut kova ja kylmä vastustamisen linja, mikä olisi todennäköisesti johtanut maamme miehittämiseen. Aika lailla puun ja kuoren välissä oltiin.
Suomella oli yksi vankkumaton tukija eli Ruotsi, joka pelkäsi omasta puolestaan. Siksi se oli ja on edelleen valmis panostamaan myös Suomen puolustamisen puolesta. Ruotsin huolena on aina ollut Lappi ja se, kykeneekö Suomi sitä puolustamaan. Sieltä johtaa suora maareitti Ruotsiin ja vain sieltä. Jos NL olisi hyökännyt sotien jälkeen Suomeen, Ruotsi olisi liittynyt heti Natoon. Kekkosen linja oli menestys, koska maatamme ei sotien jälkeen miehitetty ja Porkkalastakin naapuri lähti ennen aikojaan.
Suuri virhe on tehty siinä, ettei Ahvenmaan demilitarisointia purettu samalla kun YYA-sopimus irtisanottiin. Tälle asialle pitäisi edelleen tehdä muutos ja ottaa asia esille Natossa. Se voi olla aukko Natoa-alueen puolustamisessa ja tärkeämpi asia kuin jokin yksittäinen härnäysmielessä tehty rajaloukkaus.
Suomessa on pari suorastaan huvittavaa esimerkkiä paatoksellisesta aatteen seuraajasta. Näissä tapauksissa ihailun kohde on Donald Trump, joka puolestaa ihailee ja kadehtii putlerin tapaista diktaattoria, jolla ei ole mitään pidäkkeitä valntansa käytössä. Toinen on persujen Laura Huhtasaari ja toinen "tutkija" Markku Ruotsila. He kääntävät kaiken Trumpin tekemisen suureksi nerokkaaksi teoksi ja koko miehen täysin virheettömäksi ja erehtymättömäksi tekipä tämä mitä tahansa ja välillä pänvastoin kuten ukko on tominut.. - Kuskus -puolueet taitavat olla jotain ruuanvalmistuspuolueita. Kuskus on erityisesti pohjois-Afrikassa suosittu ruoka ja suomalaiset Marokossa käyneet ovat sitä päässeet nauttimaan. Itsekin olen mennyt aikoinaan lentäen Gibraltarilta Tangeriin ja perillä syönyt kuskusta. Sitä syödään perinteisesti käsin, mikä ei kylläkään ole kovin hygienistä, kun kaikki kahmivat ruokaa samoista asiosta känsisillä kourillaan. Itse söinkn sitä vähän länsimaisemmassa ravintolassa, missä oli myös ruokailuvälneet.
Persut eivät ole sen paremmin kuskus- kuin keskustalainenkaan puolue. Kuskus ei ole suomalaista ruokaa, joten persu ei uskalla siihen koskea pitkällä tikullakaan, koska islam saattaa ovelasti hyökätä sitä kautta suoraan suuhun. Persuista on tullut ääri- ja laitaokeistolainen puolue vuonna 2017. Sitä ennen sitä voitiin pitää keskustalaisena puolueena, kun radikaali oikeisto ei vielä ollut vallannut puoluetta itselleen.
Eiköhän asia ole niin päin, että hahmottelemasti porukasta ei satavarmasti tule Suomelle seuraavaa hallitusta. Hallitushullutteluun ei toista kertaan lähdetä peräkkäin. Kokoomuksessa otetaan kyllä opiksi siitä kyllä nyt opiksi. Jos ei muuten, niin potkaisemalla Orpo ulos puoluejohtajan tehtävistä. Kokoomuksen piti kesyttää persut, mutta persut jauhottvatkin Kokoomuksen ja aika perusteellisesti. - Saattaa olla niin kuin sanot, mutta se voi silti olla todennäköisin nyt käsillä olevista vaihtoehdoista. Kaikki vaihtoehdot näyttävät juuri nyt olevan epätodennäköisempiä kuin koskaan ennen.
Sinipunan todennäköisyyttä parantaa tässä epätodennäköisyyksien maailmassa se, että siinä pääpuolueet kuitenkin tunnetaan vastuullisen ja rationaalisen tietoon perustuvan politiikan pitkäaikaisina harjoittajina. Hallituksen syntymistä edesauttaisi se, että Kokoomus hieman petraisi vaaleissa nykyisestä alhostaan. Tämän hallituksen etu olisi enemmän siinä, että kykenisi harjoittamaan sopeuttamisen ohella kasvupolitiikkaa ja yhteensovittamaan näitä. Tärkeätähän olisi esimerkiksi päästä eroon kasvua jäytävistä kepulaisen aluepolitiikan pitkävaikutteisista hännistä. Kasvun tulee perustua innovatiivisuuteen. Turpeesta, metsäojista ja savipelloista ei kasvua tule. - Kyllä tarvitaan. Lähes kaikessa vähänkin monimutkaisemmissa asioissa tarvitaan tutkijoita ja asiantuntijoita. Se johtuu siitä, että ns. tavallisen ihmisen havaintokyky on rajallinen ja aivokapasiteetti riittämätön verrattuna innovatiivisiin ja vapaaseen ajatteluun tottuneilla.
Jos tutkijoita ja asiantuntijoita ei olisi, uskoisimme edelleen maan olevan pannukakku eikä pallon muotoinen, koska katsoessa mihin suuntaan tahansa se ei näytä pallolta. Katsomalla aurinkoa ja kuuta, olemme voineet vain nähdä, että maapallo saattaa olla pyöreän piizzan muotoinen, eikä ehkä pannukakku.
En osaa itse sanoa, miksi älyteknologia on esimerkiksi listattu suuremmaksi ta nopeammin kehttyväksi uhaksi kuin vaikapa ilmastonmuutos. Ydinaseiden käyttöön liittyvän uhan voi ymmärtää helpoiten, koska tämä uhka saadaan toteumaan käytännössä napin painalluksessa ja tuhovoima vastaa samaa kuin suurehko meteori törmäisi maapalloon taikka Yellowstonen alla siijatseva supertulivuori alkaisi purkautua massiivisesti. Näissä molemmissa ns. ydintalvi olisi koko maapallon elämän kannalta tuhoisin. Tuhka kun peittäisi aurngonvalon vuosikausiksi, mikä tuhoaisi suuren osan elämästä, ellei kaikkea viimeistä mikrobia myöten.
llmastomuutos on myös siitä hankala uhka, että vaikka se ei itsessään tuhoaisi elämää maapallolta useammankaan tuhannen vuoden aikana tai ei koskaan, sen välilliset vakutukset voivat sen tehdä. Ilmastonmuutos vo johtaa suuriin kansainvaelluksiin ja taistoihin hupenevista resursseista. Se voi olla tätä kautta merkittävä sotien aihe ja peruste. Ja ne sodat vodaan käydä joukkotuhoasein eli päästään sinne ydinsodan uhkaan.
Ihmisen kyky ja halu torjua kaikkia tällaisia uhkia on erittäin heikko. Jo yksin ydinaseista ja lmastomuutoksesta valltsee suuri erimielisyys eikä mitään yhteistä tahdon suuntaa saati sen mukaista politiikkaa ole tiedossa. Heikkoja yrtyksiä siihen suuntaa on aika ajoin, mutta uhkia ne eivät ole onnistuneet poistamaan eivätkä edes vähentämään. Ihminen on saavuttanut liian paljon teknistä edistystä suhteessa henkiseen ja älylliseen kehitykseensä. Ihmisen äly on keksinyt keinoja vain tuhota ihmiskunta mutta ei torjua sen tuhoaminen. - Me olemme jakaneet sitä rahaamme huomattavasti enemmän USAhan kuin Ukrainaan. Jos emme kerran tarvitse maamme puolustamista, miksi ostamme aseita ulkomailta miljarden edestä ja liityimme Natoon? Tai miksi panemme rahaa puolustuvoimiimme? Eivät ne rahat mene logiikkasi mukaan suomalaisille.
Autamme Ukrainaa kahdesta syystä, jos haluamme olla kyynisiä ja ajatella vain oman kansan etua. Ensimmäinen syy on se, ettemme hyväksy rajojen muuttamista väkivalloin, koska pienenä valtiona ymmärrämme, että voimme olla seuraavana sillä listalla, jonka rajoja halutaan muuttaa. Toinen syy on puolustuksellinen. Näemme, että Ukraina taistelee nyt meidänkin puolestamme. Venäjä ei ole kiinnostunut hyökkäämään Suomeen juuri nyt, koska sen resurssit riittävät hääviin edes Ukrainaa vastaan hyökkäämään.
Viime sodassa käytimme tätä taktiikka jo itse sodankäynnissä Helsingin puolustamiseksi. Helsingin ulkopuolelle sytytettin roihuja, jotta venäläset lentäjät erehtyisivät kohteesta ja pommittaisivat asumatonta aluetta. Ukrainan osalta kyse on vähän samasta. Niin kauan kuin Venäjä pommittaa Ukrainaa, se ei pommita Suomea. Tämä on poliittis-sotilaallinen arvio. Venäjä koetaan sen toimien ja heidän presidenttinsä kertomusten perusteella suureksi uhaksi, jollaiseksi sitä ei vielä kymmenen vuotta sitten kuviteltu. Rahaa pannaan Ukrainaan, jota sota pysyisi siellä eikä tulisi tänne. Venäjän akeista voi olla montaa mieltä, mutta niiin se oli hitlerinkin kohdalla, vaikka tämä kirjoitto etukäteen kirjan aikeistaan. putler on myös krjoittanut ja kertonut tavoitteistaan, joita hän nyt toteuttaa. Ei pidä olla sinisilmäisiä siinä, että kuvitellaan näiden kirjotusten olevan vain huvin vuoksi kirjoitettuja ja puhuttuja.
Hyvä esimerkki tästä on putlerin aivan viimeaikaiset kommentit Ukrainasta. Hän sanoo, että Ukrainalta vallatut alueet ovat historiallsestii osa Venäjää ja ne kuuluvat Venäjälle. Hän on matkan varrella muuttanut kertomustaan. Enää ei ollakaan sotilaallisessa erikosoperaatiossa natsismia yms. vastaan, vaan rehellisesti valtaamassa uusia alueita, joita putler pitää omanaan, vaikka 1990-luvun alussa Venäjä solmi soppmuksen, että alueet ovat osa Ukrainaa Krimiä myöten. Myös Suomen osalta on esitetty näkemyksiä, että valtionraja on vedetty väärään paikkaan ja sitä ehkä joudutaan muuttamaan lännemmäksi. Miltä se kuulostaisi niiden korvissa, jotka halusivat Karjalan takaisin? - Nonko arvelet ruotsalaisten ja muiden Nato-maiden sanovan meitä koskien, jos Venäjä hyökkää tänne?
- Vasemmisto (SDP ja Vasemmistoliitto) ovat ennusteiden perusteella saamassa yhteensä 65 - 75 kansanedustajaa. Ei silläkään hallitusta yksin saada kasaan. Antti Lndtmanin johdolla käytävissä hallitusneuvotteluissa etsitään sitten perinteiseen tapaan muita hallituskumppaneita.
Yhtä vaiikeaa on myös muilla ryhmillä. Oikeisto (KOK, PS, KD) saisi suunnillleen saman kannatuksen kuin nämä kaksi vasemmistopuoluetta. Keskiryhmät (Kepu, Vihreät, RKP) olisivat jonkun verran näitä pienempi ryhmä, mutta lähtökohtasesti eripurainen, koska Vhreät ovat aika liimautuneet yhteistyöhön enemmän vasemmiston kun oikeiston kanssa ja Kepu tulee Vhreiden kanssa huonosti toimeen. Jos Vihreät luetaan laajemmin vihervasemmistolaiseen ryhmään, se on selvästi suurin, mutta ei sekään enemmstössä. Mikäli kaikki muut vihervasemmistoa lukuunottamatta luetaan oikeistoon, sillä olisi vaalien jälkeen enemmistö eduskunnassa. Mutta yhteistä tahtoa ei taida riiitää halltuksen muodostamiseksi.
Mutkikasta on, mutta uskon, että käytännössä on helpoiten muodostettavissa SDP ja Kokoomuksen varaan rakennettava sinipunahalltus. Mutta helppoa ei ole sekään. - Persuilla on varmaan oma lista, mutta toinen asia on se, onko se hyvä ja järkevä.
Listoja pitää punnita paitsi valtiontalouden ja velkaantumisen kannalta myös siltä kannalta, miten ne vaikuttavat talouskasvuun, ihmisten toimeentuloon tai tasa-arvoon ja moneen muuhunkin seurausvaikutuksiin.
Kun nyt tarkastelee tämän halltuksen saavutuksia, missä persut ovat valtionvarainministeripuolueena (lisäksi elinkeinomiiniisteri ja ulkomaankauppaministeri) päättämässä asioista, voi kysyä, että miten on mennyt noin omasta mielestä. Kuinka paljon aljäämiä on vähennetty, kuinka paljon velkaantumista, kuinka paljon työttömyyttä, kuinka paljon erarvoistumista. Ovat olleet aika hankalasti vastattavia kysymyksiä, Kaikki onni on vastaukissa odottamassa ihan nurkan takana. Sitä nurkkaa on hoettu jo kolme vuotta ja aina se vaan siirtyy kauemmas tulevaisuuteen.
Jokainen voi äänestää vaikka Aku Ankkaa perinteiseen malliinsa. Itse voin sanoa tässä ja nyt läheiselleni, että jos kerron äänestäneeni persuja, minut voi huolella lähettää terveystarkastukseen. Se on varma merkki demnetoitumisen alkamisesta ja järjen katoamisesta omasta päästä. Itsehän en ehkä sitä enää ymmärtäisi siinä vaiheessa, mutta omaiset kyllä. Ehkä minun pitää seuraavan kerran kysyäkin lääkäriltäni Paavo Väyrystä mukaellen, että onko persujen äänestäminen kohdallani merkki ja ensiore jostain vakavasta sairaudesta. Itse uskon, että on. - Jos on pelkästään aikomus pysyä työttömänä, niin ehkä se riittää. Palkansaajiille ne lisäpalvelutkaan eivät vastaa ammattiliton jäsenyyttä. Kyllähän sitä nälkäänsä voi syödä lihakeittoa, jossa ei ole lihaa eikä perunoita, vaan pelkkää vettä ja ripaus suolaa. Mutta ei se taida monellakaan riittää, jos tarkoitus on juhlistaa päivä esim. kunnon sisäfilephvillä laadukkaiden lisukkeiden kera.
- Olet okeassa siinä, ettei se tullut ainakaan Moskovasta. Ehkä sinun juttusi tuli taas juuri sieltä tai vielä lähempää Pietarista.
- Minäpä yritän vääntää rautalankamallin.
Venäjä on hyvin imperialistinen ja laajentumishaluinen valtio. Se on omasta mielestään kutistunut sopmattoman pieneksi. Kun maha ja ruokahalu kasvavat, housut ratkeavat. Pitää hankkia isommat housut. ne vanhat kiristävät vähän joka puolelta, joten väljyyttä on hyvä hakea vähän joka suunnasta.
Nyt sitä väljyyttä on lähdetty ensin hakemaan Ukrainasta. Se johtuu siitä, että Ukraina sijaitsee maantieteellisesti lähimpänä Venäjän sydäntä, Moskovaa. Mutta on niitä muitakin tärkeitä alueita kuten Petari. Kartasta katsomalla näkee mitä maita se on lähimpänä. Kun housut kiristävät, ne voivat seuraavaksi kiristää Pietarin suunnalla. Eturintama voi vaihtua toiseksi, kun mahan kiritys alkaa helpottaa Moskovan suunnalla eli Ukrainassa. Niin pitkään kuin se maha kiristää Ukrainan suunnalla, huomio ei niin helposti kiinnity Pietariin. Yksi asia eli housun sauma kerrallaan. Meidän onneksemme se Moskova on ydinalue eikä Pietari tule kuin vasta - tai jo - toisena. Suomen etu on se, että putler joutuu ratkomaan asian kerrallaan, kun voimat ja rahat eivät riitä kerralla uusien väljempien housujen hankimiseen. Siksi se sodan eturintama on nyt Ukrainassa eikä Baltiassa ja Suomessa.
Helpottiko yhtään? - Ei näillä ole suurmmaksi osaksi suoraa yhteyttä toisiinsa. Työnantajat ja palkansaajat rahoittavat työeläkkeet täysimääräsesti. Valtio rahoittaa eläkkeitä työnantajan ominaisuudessa ja kokonaan kansaneläkkeet ja takuueläkkeet sekä suuren osan yrittäjäeläkkeistä ja maatalousyrittäjäeläkkeistä.
Työeläkkein osalta siis ei ole mitään viiveellä konttaamista, jos työllsyys pysyy korkealla ja palkkoja maksetaan.