Eläkeleikkaukset

Persut tekivät mielestäni nyt suuren luokan emämunauksen nostamalla maksussa olevien eläkkeiden leikkaamsen ykkösprioriteeksi saksilistallaan. Persut päättivät siis ärsyttää oikein kunnolla maan toista suurta äänestäjäkuntaa eli eläkkeensaajia. Muille puolueille tämä on täydellinen syöttö lapaan. Maali on jokseenkin yhtä varma kuin aikoinaan maali Patrik Laineelle mielipaikastaan right-käden pelaajana nappisyötön jälkeen.

Jotenkin tämä tuntuu populistipuolueelta täydelliseltä mokalta ja hyvä niin. Muut puolueet ehkä Vihreitä lukuunottamatta tuskin peesaavat persuja. Ostovoimaheikennykset ovat ylipäätään kyseenalainen tapa lyhentää velkoja. Siinä syödään samalla kasvua. Eläkeläiset ovat kuluttajina merkittävä ryhmä, joka pitää elossa mm. erilaisia kulttuurpalveluja, joden suurkuluttajksi eläkeläiset ovat ryhtyneet. Eläkeläset osallistuvat myös jälkikasvunsa lasten hoitamiseen, mikä vapauttaa työssäkäyvien resursseja.

Eläkeläiiset eivät purnaisi, jos he olisivat osa yleistä veronkiristysohjelmaa. Indeksen leikkaaminen tarkoittaa sitä vastoin monivuotista kärsimystä, koska yhtenä vuonna tehty leikkaus kertaan ptkälle eteenpäin, vaikka silloin ei leikattaisi mitään. Jos siis nimellinen indeksin jäädytys kestää vuoteen 2030, se leikkaa edelleen eläkkeitä myös sen jälkeen, koska lähtötaso on madallettu pysyvästi eikä sitä suinkaan ole tarkoitus palauttaa vuoden 2030 jälkeen. Persut tulevat huijaamaan tässäkin niitä eläkeläisiä, jotka eivät matemaattisesti tunne indeksileikkausten vaikutuksia.

Maksussa olevien eläkkeiden leikkauksia vastustavat puolueet tulevat vaaleissa pitämään tätä asiaa toistuvasti esillä ja kertomaan, ketkä haluavat näistä eläkkeistä leikata. Kyse ei ole mistään eläkeläisten osallistamisessa talkoisiin, koska erilaiset sosiaalipuolen leikkaukset ovat jo kohdstuneet eläkkeensaajiin. Turhat ja suorastaan haitalliset yritystuet ja investointeja estävän listaamattomien yritysten veronhuojennuksen persut jättävät kaikkien talkoiden ulkopuolelle. Suuritulosimpien veronhuojennus jää myös voimaan.
102430
10Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Dunja::
Tämä eii ole totta.
Pääministeri on ilmoittanut, että maksussa olevia eläkkeitä ei leikata.
Sosialidemokraatit käyvät tiedotussotaa hallitusta vastaan levittämällä
disinformaatiota. Asiallisen näköinen kirjoitus on sìlkkaa pötyä.

Äänestä
  • Työeläkkeiden seuraava korotus on 1.1.2027, aikaa Purran idean toteuttamiselle on siis noin kaksi kuukautta.
    Kokoomuksen kannatus on sellaisessa luisussa että vaikea nähdä jotta Orpokaan ilkeää sanojaan käydä syömään.
    Mitä tapahtuu jatkossa, mene ja tiedä...

    Äänestä

  • Persut ilmoittivat ohjelmassaan, että HE nimenomaan haluavat leikata maksussa olevien eläkkeiden reaaliarvoa manipuloimalla indeksejä. Kokoomuskin haluaa leikata eläkkeistä 2 mrd. euroa. Miten, sitä ei ole spesifioitu. Sekin on saatava tietää ennen vaaleja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Et taida seurata politiikkaa. Tämä ol persujen ehdotus tulevaksi vaalikaudeksi, ei ensi vuodeksi. Orpo on kertonut, ettei Kokoomus aio nostaa maksussa olevia eläkkeitä seuraavallakaan vaalikaudella. Persut ovat toistaiseksi ainoa puolue, joka ohjelmassaan tavoittelee tällaista eläkeleikkausta. Six-sax-saksillaan.

    Äänestä

Pitävät varmasti esillä, mutta tulee myös sulamaan niiden syliin. Sillä eläkejärjestelmä on päivittettävä, korjattava ja vahvistettava, eikä sitä voida tehdä, edes ennen vaaleja pää puskissa.

Äänestä

On aina yhtä huvittavaa kuinka sinä miljoonanikki ap kirjoitat samat avaukset samasta aiheesta eri nikeilläsi toistaen niiden viestiketjuissa samat yksinpuhelut itsesi kanssa. 😂

Äänestä

Missä siis ongelma th persujen laatiessa vaaliohjelman millä varmistivat sen, etteivät menesty vaaleissa? Ne voittaessa puolueet jotka tuomitsee persujen eläkeleikkaukset vaalien alla ne itse toteuttaen hallituksessa vaalien jälkeen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei siinä mitään ongelmaa olekaan, että varmistavat itsensä oppositioon. Päinvastoin se on oikein hyvä uutinen.

    Eivät muut puolueet tule toteuttamaan persujen eläkeohjelmaa. Ei edes Kokoomus. Eläkeuudstukset tulevat koskemaan kuten aina yleensä ennenkin tulevia eläkkeitä. Poikkeus tästä on Lipposen hallituksen tekemä muutos muuttaa indeksin painotusta palkosta hintohin.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tulevaa katsellessa - ei ole ollenkaan hassumpi mennä oppositioon seuraamaan kun muut rimpuilevat Suomen tuhoon. Hallitukseenhan on pakko saada Demarit, Kokoomus, Keskusta, Vasemmisto ja Vihreät. Ja kun sellainen onnistuu - Suomi on tuhon oma. Olivat persut mitä tahansa, mutta ainoita järjellä liikenteessä olevia - osittain.

    Äänestä

Ihan turhaan sinä Soinia fanittava ap koko ajan nikkejäsi vaihtelet jokaisen niistä toistaessa yhdet ja samat persupakkomielteet, hokemat, kirjoitusvirheet, raivarit jopa harhat. Jokaisen sinun nikeistäsi menettäessä malttinsa aina kun sinun viestien kalasteluviesteihin vastataan joilla sinä vastauksia kalastelet. Puutu enää kuin se perinteinen avaus missä sinä s24 palstat persujen maalittamiseen valjastanut trolli huudat ylläpitoa apuun kun keskustelupalstalla vastataan sinun keskustelujen avauksiin?

Äänestä

niin eli tinaatko sinä 4000e kk 🤔 näihin ei tule indeksikorotusta seuraavat 4vuotta , ei koske minua , saan indeksi korotuksen

Äänestä

Hyvä että PS sekoilee. Näin saadaan varmistettua puolueen painuminen unholaaan...lopullisesti kuten edeltäjänsäkin.

Äänestä
  • Sekoilee mistä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sekoilee mistä ?

    Persut eivät ymmärrä työeläkejärjestelmästä mitään. Se EI ole osa valtiontaloutta, vaan oma järjestelmänsä. Sitä on hoidettu asiantuntevasti ja vastuullisesti tavoittaana se, että eläkkeet voidaan kaikissa oloissa maksaa.

    Persut ovat töpeksineet valtiontalouden hoidossa ja haluavat nyt ryöstää rahaa toisesta järjestelmästä eli eläkkeistä. Oikea tapa tasapainottaa valtiontalous ovat menoleikkaukset ja tasapuoliset valtion veronkorotukset. Niistä eläkeläisetkin maksavat osansa kuten ovat tähänkin saakka maksaneet.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kukaan ei ole väittänytkään että se olisi osa valtiontaloutta, mutta mikäli valtiontalous kaatuu, kaatuu myös Suomen eläkejärjestelmä. Kun valtiontalous konttaa, alkaa viiveellä konttaamaan myös eläkejärjestelmä.

    AI-yhteenveto
    Valtiontalouden ja työeläkejärjestelmän kohtalot kytkeytyvät toisiinsa tiiviisti, vaikka kyseessä on kaksi erillistä talouden kokonaisuutta. Suomen palkansaajien työeläkejärjestelmä on valtion budjetin ulkopuolinen, itsenäinen ja rahastoiva järjestelmä. Silti valtiontalouden krooninen alijäämä ja EU:n finanssipoliittiset säännöt luovat jatkuvaa painetta puuttua myös eläkkeisiin.

    Valtiovarainministeriö
    Seuraavat keskeiset mekanismit selittävät, miten valtiontalouden tila vaikuttaa työeläkkeisiin ja päinvastoin:

    1. Julkisen talouden EMU-kriteerit ja säästöpaineet

    Vaikka työeläkevarat (yli 250 miljardia euroa) eivät ole valtion käytettävissä, ne lasketaan EU:n tilastoinnissa osaksi pääasiallista julkista taloutta.
    • Yhteys: Kun valtiontalous on syvästi alijäämäinen, Suomi vaarantaa EU:n velka- ja alijäämäräjojen noudattamisen.
    • Seuraus: Poliittisessa keskustelussa nousee säännöllisesti esiin vaatimuksia leikata työeläkkeitä tai jäädyttää indeksitarkistuksia julkisen talouden kokonaisaseman kohentamiseksi, vaikka eläkejohtajien ja asiantuntijoiden mukaan eläkeleikkaukset eivät suoraan paikkaa valtion omaa budjettivajetta.

    2. Suorat kytkökset valtion budjetista eläkejärjestelmiin

    Valtiontalous ei ole täysin erillään eläkemenoista, sillä valtion verovaroista tuetaan suoraan tiettyjä eläkejärjestelmiä:
    • Yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeet (YEL/MYEL): Valtio kattaa vuosittain noin 1,4 miljardia euroa yrittäjäjärjestelmien alijäämää verovaroistaan. Jos valtiontalous ajautuu kriisiin, näiden tukien maksukyky vaikeutuu.
    • Kansan- ja takuueläkkeet: Nämä vähimmäisturvaa tarjoavat eläkkeet maksetaan kokonaan valtion budjetista (Kelan kautta).

    3. Verotus ja ostovoiman kiertokulku

    Työeläkkeitä verotetaan samalla tavalla kuin ansiotuloja, joten eläkkeiden määrä vaikuttaa suoraan valtion verotuloihin.
    • Kaksisuuntainen suhde: Jos valtio leikkaa eläkkeitä tai kiristää niiden verotusta parantaakseen omaa tasapainoaan, eläkeläisten kulutus laskee. Tämä vähentää arvonlisäverotuloja ja hidastaa talouskasvua, mikä taas heikentää valtiontaloutta uudelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kukaan ei ole väittänytkään että se olisi osa valtiontaloutta, mutta mikäli valtiontalous kaatuu, kaatuu myös Suomen eläkejärjestelmä. Kun valtiontalous konttaa, alkaa viiveellä konttaamaan myös eläkejärjestelmä.

    Valtiontaloutta täytyy hoitaa hyvin. Samoin koko kansantaloutta. Perskokkarehallitus on tässä surkeasti epäonnistunut. Älytöntä oli antaa suuret veronalennukset suurituloisille ja suuryrityksille velaksi. Talousosaaminen oli tuossa surkea - sekä poliitikoilla että vastuullisilla virkamiehillä.

    Koko työssäkäyvä porukka, sai veroalen, kuten kuuluikin. Suomi on edelleenkin yksi sairaimmin verottava maa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Koko työssäkäyvä porukka, sai veroalen, kuten kuuluikin. Suomi on edelleenkin yksi sairaimmin verottava maa.

    Ja nyt tuskaillaan sen vuoksi valtiontalouden tasapainon kanssa!! Ns. dynaamiset vaikutukset olivat uskomusten tuotetta, eivät tieteeseen perustuvia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ja nyt tuskaillaan sen vuoksi valtiontalouden tasapainon kanssa!! Ns. dynaamiset vaikutukset olivat uskomusten tuotetta, eivät tieteeseen perustuvia.

    Veroalennukset pitivät kulutusta yllä, kuten niiden ioli tarkoituskin. Mitä suuremmat tulot, sitä enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Veroalennukset pitivät kulutusta yllä, kuten niiden ioli tarkoituskin. Mitä suuremmat tulot, sitä enemmän.

    Se oli kulutusta velaksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kukaan ei ole väittänytkään että se olisi osa valtiontaloutta, mutta mikäli valtiontalous kaatuu, kaatuu myös Suomen eläkejärjestelmä. Kun valtiontalous konttaa, alkaa viiveellä konttaamaan myös eläkejärjestelmä.

    Ei näillä ole suurmmaksi osaksi suoraa yhteyttä toisiinsa. Työnantajat ja palkansaajat rahoittavat työeläkkeet täysimääräsesti. Valtio rahoittaa eläkkeitä työnantajan ominaisuudessa ja kokonaan kansaneläkkeet ja takuueläkkeet sekä suuren osan yrittäjäeläkkeistä ja maatalousyrittäjäeläkkeistä.

    Työeläkkein osalta siis ei ole mitään viiveellä konttaamista, jos työllsyys pysyy korkealla ja palkkoja maksetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se oli kulutusta velaksi.

    Ei ollut, palkkatulo ja siitä perittävät verot ja maksut eivät ole velkaa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei näillä ole suurmmaksi osaksi suoraa yhteyttä toisiinsa. Työnantajat ja palkansaajat rahoittavat työeläkkeet täysimääräsesti. Valtio rahoittaa eläkkeitä työnantajan ominaisuudessa ja kokonaan kansaneläkkeet ja takuueläkkeet sekä suuren osan yrittäjäeläkkeistä ja maatalousyrittäjäeläkkeistä.

    Työeläkkein osalta siis ei ole mitään viiveellä konttaamista, jos työllsyys pysyy korkealla ja palkkoja maksetaan.

    🙄😄😂🤣🤡

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei ollut, palkkatulo ja siitä perittävät verot ja maksut eivät ole velkaa.

    Kyllä siitä tuli valtiolle velkaa.

    Äänestä

Luuletko että suurituloisten kulutus on veronalennusten varassa? Ainoa mitä se aiheuttaa, on vähän lisätöitä cayman-saarilla.

Äänestä

Eläkeläisen ystävä on aina ollut Vasemmistoliitto.
Ei Persua kannata suomalaisen äänestää, siinä ampuu vain itseään jalkoihin, aivan kuten Kokoomuksenkin kanssa. Nämä kummatkin ovat haittapuolueita tavallisen suomalaisen ihmisen näkökulmasta tarkasteltuna.

Äänestä

Miksi ihmeessä meillä kaikki korotukset tulee prosentteina.
Reilumpaa olisi euromääräiset korotukset niin eläkkeissä kuin pslkkassakin

Äänestä
  • Suuret eläkkeet , suuremmat korotukset, prosenteisssa.

    Äänestä

Ensi vaaleissa perus perseitä ei äänestä yksikään eläkeläinen,se tarkoittaa että perus perseet eivät saa ääniä kuin noin 3-5% kannatus ,vai lyödäänkö vetoja🤫perus perseet pettävät aina🤮

Äänestä

Eikö suomessa ole yhteensä jotain 1,6milj. eläkeläistä. Alle 2000e saavia on paljon, mutta moni on myös yli 2000e/kk saava. Siitä ryhmästä tuskin montaa PS:n äänestäjää löytyy.

Äänestä
  • Miksi PS:ää äönestetään?

    Viime vaaleissa lupaus oli, ettei heikoista leikata. Mitä nyt "luvataan"?

    55 prosentilla kokonaiseläke oli alle 2 000 euroa kuukaudessa.

    Mitä Kokoomuksen lupaukseen tulee, ettei maksussa olevia eläkkeitä leikata tarkoittanee, että indeksi jäädytetään eli eläkettä ei nosteta.

    Kokoomuksen retoriikka tiedetään.

    Äänestä

  • Mitä sinun mielestäsi Perussuomalaiset oikein ovat ?
    Perussuomalaisten yhdistävä tekijä on, Suomi ja suomalaiset ensin - toteutus tuntuu kusevan, mutta se ajatus on siltikin voimassa.
    Vähemmän yhteiskuntaa, ja enemmän vastuuta kansalaisille itselleen.
    Itsenäisyys, ehdoton sellainen - siinäkin toteutus tuntuu kusevan pahasti, mutta siitä huolimatta se ajatus on.

    Äänestä

En äänestä enää persuja.2000€ on ihan naurettava eläke verrattuna herrojen eläkkeisiin.Vähän jää puolueita mitä vois äänestää.Lipposen ensimmäinen hallitus oli täysi ryöväri.Täytyy kai äänestää Harkimoa.

Äänestä
  • Kannattaa äänestää Vasemmistoliittoa, jos haluaa estää eläkkeiden leikkauksen. Sen kannatus on vahvassa nousussa ja sillä on vaikutusvaltaa. Liike Nyt pysyy marginaalissa ja se voi liittoutua eläkkeiden leikkaajien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kannattaa äänestää Vasemmistoliittoa, jos haluaa estää eläkkeiden leikkauksen. Sen kannatus on vahvassa nousussa ja sillä on vaikutusvaltaa. Liike Nyt pysyy marginaalissa ja se voi liittoutua eläkkeiden leikkaajien kanssa.

    Kiinnostaisi suuresti, millä Vasemmisto aikoo rahoittaa eläkejärjestelmän ?

    Äänestä

  • Eläkkeet ovat sidottuja tuloihin, palkkatuloihin joista maksetaan se eläkemaksu. Sosialisteilla on aika erikoinen tuo itkun aiheet. Oikeastaan omavalintaisia asioita, joita olisi voinut itsekin täydentää . . . . mutta ei, itkuja ja raivoa suurituloisempia kohtaan. Miksi sosialistille pitäisi antaa kaikki lahjaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eläkkeet ovat sidottuja tuloihin, palkkatuloihin joista maksetaan se eläkemaksu. Sosialisteilla on aika erikoinen tuo itkun aiheet. Oikeastaan omavalintaisia asioita, joita olisi voinut itsekin täydentää . . . . mutta ei, itkuja ja raivoa suurituloisempia kohtaan. Miksi sosialistille pitäisi antaa kaikki lahjaksi.

    Et näköjään ymmärrä, että indeksin jäädytys neljäksi vuodeksi leikkaa eniten perinteisesti kokoomusta äänestäneiden eläkkeitä -pysyvästi. Vasemmistoliitto kannattaa vuotuisen inflaatiotarkistuksen tekemättä jättämistä kaikissa tuloissa. Se on paljon kivuttomampi juustohöylämäinen toimenpide, jonka vaikutus perustuu laajaan tulopohjaan. Jokainen maksaa vähän, mistä syystä kipukin on pienempi yksilölle. Vasemmistoliiton linja on järkevä ja oikeudenmukainen. Persut maksattaisivat kohtuuttomasti eläkeläisillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kiinnostaisi suuresti, millä Vasemmisto aikoo rahoittaa eläkejärjestelmän ?

    Eläkejärjestelmä on vakaalla pohjalla. Perskokkareet ovat tuhonneet valtiontalouden ja haluavat nyt varastaa eläkejärjestelmästä. Tämä juuri vaarantaisi eläkkeiden maksun. Eläkefirmojen johtajat ovat tästä kauhuissaan-ammattinsa osaavina vastuunkantajina. Poliitikoilla ei näytä olevan mitään vastuuntuntoa -ainakaan perskokkareilla.

    Nyt, mutta se ei todellakaan ole pysyvä olotila. Siis millä Vasemmisto rahoittaa tuollaisen laskevilla työllistyvien luvuilla ?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Et näköjään ymmärrä, että indeksin jäädytys neljäksi vuodeksi leikkaa eniten perinteisesti kokoomusta äänestäneiden eläkkeitä -pysyvästi. Vasemmistoliitto kannattaa vuotuisen inflaatiotarkistuksen tekemättä jättämistä kaikissa tuloissa. Se on paljon kivuttomampi juustohöylämäinen toimenpide, jonka vaikutus perustuu laajaan tulopohjaan. Jokainen maksaa vähän, mistä syystä kipukin on pienempi yksilölle. Vasemmistoliiton linja on järkevä ja oikeudenmukainen. Persut maksattaisivat kohtuuttomasti eläkeläisillä.

    Millä tavalla järkevä ja oikeudenmukainen - kuka siis rahoittaa tuon ? Millä ja mistä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Nyt, mutta se ei todellakaan ole pysyvä olotila. Siis millä Vasemmisto rahoittaa tuollaisen laskevilla työllistyvien luvuilla ?

    Eläkejärjestelmää koskevat laskelmat tehdään kymmeniksi - jopa sadaksi vuodeksi. Asiantuntijat arvioivat järjestelmän olevan vankalla pohjalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Millä tavalla järkevä ja oikeudenmukainen - kuka siis rahoittaa tuon ? Millä ja mistä ?

    Kaikki suomalaiset rahoittavat. Kukin pienellä panoksella suhteessa tuloihinsa. Jätetään vain kaikkien inflaatiotarkistus tekemättä vuodeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eläkejärjestelmää koskevat laskelmat tehdään kymmeniksi - jopa sadaksi vuodeksi. Asiantuntijat arvioivat järjestelmän olevan vankalla pohjalla.

    Yhteenvetona, eläkkeiden suhteen tulemme tällä menolla olemaan kusessa

    Al-yhteenveto;

    Jos tarkastellaan tilannetta ilman kaunistelua ja puhtaasti nykyisten kehityskulkujen valossa, lopputuloksesta voi perustellusti tehdä juuri tuon johtopäätöksen. Vaikka viralliset raportit sanovat järjestelmän rahoituksen olevan "vakaalla pohjalla", se vakaus saavutetaan tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna erittäin rajulla hinnalla.
    Nykymenolla ilman muutoksia tulevaisuus näyttää seuraavalta:
    • Luvassa on "köyhäneläkkeitä": Jotta eläkejärjestelmä pysyy pystyssä silloin, kun maksajia on vähän ja elinaika pitkeytyy, tulevien eläkkeiden tasoa leikataan automaattisesti elinaikakertoimella. Keskieläkkeen suhde palkkoihin putoaa nykyisestä reilusta 50 prosentista kohti 40 prosenttia. Järjestelmä siis pelastuu, mutta eläkeläisen ostovoima romuttuu.
    • Työikäisiä kurjitetaan maksuilla: Työssäkäyvät maksavat palkastaan jo nyt lähes neljänneksen (24,4 %) pelkkiä työeläkemaksuja. Se on valtava siivu rahaa, joka on pois kulutuksesta, säästämisestä ja muusta talouskasvusta. Nuoremmat sukupolvet maksavat historiallisen korkeita maksuja järjestelmään, josta he tulevat itse saamaan suhteellisesti vähemmän irti.
    • Eläkeikä karkaa horisonttiin: Työurat pitkittyvät väkisin, koska eläkeikä nousee automaattisesti elinajanodotteen mukana. Monella alalla arjen realiteetti on se, ettei terveys kestä sinne saakka, jolloin edessä on putoaminen muun sosiaaliturvan varaan ennen varsinaista eläkettä.
    • Koko homma lepää pörssin varassa: Koska työssäkäyvien määrä ei riitä, järjestelmän pystyssä pysyminen vaatii eläkerahastoilta jatkuvia, kovia sijoitustuottoja maailman markkinoilta. Jos edessä on pitkäkestoinen globaali talouskriisi tai pörssiromahdus, puskurit sulavat ja lasku lankeaa suoraan veronmaksajille.
    Yhteenvetona voi sanoa, että matematiikka saadaan tilastoissa näyttämään tasapainoiselta, mutta se tehdään siirtämällä taakka tuleville eläkeläisille matalampina eläkkeinä ja työntekijöille korkeina maksuina sekä jatkuvasti pakenevana eläkeikänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kaikki suomalaiset rahoittavat. Kukin pienellä panoksella suhteessa tuloihinsa. Jätetään vain kaikkien inflaatiotarkistus tekemättä vuodeksi.

    Vasemmisto ei tuollaiseen suostu.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ongelma on se että harva ymmärtää sitä mitä kerroit.
    Tuntemani ihmiset ovat uskoneet eläkejärjestelmään mutta ovat kuolleet 10-20 vuotta ennen poliitikkojen kertomaa eläkeikää.
    Nuoret eivät ymmärrä millainen taakka heille eläkeikäjärjestelmä ja valtionvelka ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Vasemmisto ei tuollaiseen suostu.

    Vasemmistoliiton pj. Minja Koskela on juuri tällaista esittänyt. Ehkä kompromissina, mutta kuitenkin. Se on viisas esitys. Se olisi vähiten kivulias keino taloudellisesti ja se myös lisäisi suomalaisen yhteiskunnan koheesiota. Persut haastavat vain riitaa ja asettelevat sukupolvia toisiaan vastaan.

    Lueppas se Miljan esitys, ei varmasti ollut tuollainen, sehän olisi vasemmistolle kauhistus.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Yhteenvetona, eläkkeiden suhteen tulemme tällä menolla olemaan kusessa

    Al-yhteenveto;

    Jos tarkastellaan tilannetta ilman kaunistelua ja puhtaasti nykyisten kehityskulkujen valossa, lopputuloksesta voi perustellusti tehdä juuri tuon johtopäätöksen. Vaikka viralliset raportit sanovat järjestelmän rahoituksen olevan "vakaalla pohjalla", se vakaus saavutetaan tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna erittäin rajulla hinnalla.
    Nykymenolla ilman muutoksia tulevaisuus näyttää seuraavalta:
    • Luvassa on "köyhäneläkkeitä": Jotta eläkejärjestelmä pysyy pystyssä silloin, kun maksajia on vähän ja elinaika pitkeytyy, tulevien eläkkeiden tasoa leikataan automaattisesti elinaikakertoimella. Keskieläkkeen suhde palkkoihin putoaa nykyisestä reilusta 50 prosentista kohti 40 prosenttia. Järjestelmä siis pelastuu, mutta eläkeläisen ostovoima romuttuu.
    • Työikäisiä kurjitetaan maksuilla: Työssäkäyvät maksavat palkastaan jo nyt lähes neljänneksen (24,4 %) pelkkiä työeläkemaksuja. Se on valtava siivu rahaa, joka on pois kulutuksesta, säästämisestä ja muusta talouskasvusta. Nuoremmat sukupolvet maksavat historiallisen korkeita maksuja järjestelmään, josta he tulevat itse saamaan suhteellisesti vähemmän irti.
    • Eläkeikä karkaa horisonttiin: Työurat pitkittyvät väkisin, koska eläkeikä nousee automaattisesti elinajanodotteen mukana. Monella alalla arjen realiteetti on se, ettei terveys kestä sinne saakka, jolloin edessä on putoaminen muun sosiaaliturvan varaan ennen varsinaista eläkettä.
    • Koko homma lepää pörssin varassa: Koska työssäkäyvien määrä ei riitä, järjestelmän pystyssä pysyminen vaatii eläkerahastoilta jatkuvia, kovia sijoitustuottoja maailman markkinoilta. Jos edessä on pitkäkestoinen globaali talouskriisi tai pörssiromahdus, puskurit sulavat ja lasku lankeaa suoraan veronmaksajille.
    Yhteenvetona voi sanoa, että matematiikka saadaan tilastoissa näyttämään tasapainoiselta, mutta se tehdään siirtämällä taakka tuleville eläkeläisille matalampina eläkkeinä ja työntekijöille korkeina maksuina sekä jatkuvasti pakenevana eläkeikänä.

    Tuo lienee ote persujen ohjelmasta. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. AI ottaa tekstin sieltä, mihin se kohdistetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Lueppas se Miljan esitys, ei varmasti ollut tuollainen, sehän olisi vasemmistolle kauhistus.

    Varmasti Minja Koskela tämän esitti. Se ei ollut itse ohjelmassa, vaan sitä seuranneessa haastattelussa. Minja on fiksu poliitikko, joka ymmärtää että kompromissejakin täytyy tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Vasemmistoliiton pj. Minja Koskela on juuri tällaista esittänyt. Ehkä kompromissina, mutta kuitenkin. Se on viisas esitys. Se olisi vähiten kivulias keino taloudellisesti ja se myös lisäisi suomalaisen yhteiskunnan koheesiota. Persut haastavat vain riitaa ja asettelevat sukupolvia toisiaan vastaan.

    Al-yhteenveto;

    Miksi kuvaus ei vastaa Koskelan esitystä?

    • Kohdistus rikkaisiin, ei kaikkiin suomalaisiin: Koskela ja vasemmistoliitto painottavat talouslinjassaan, että sopeutustoimet ja veronkorotukset tulee kohdistaa erityisesti kaikkein suurituloisimpiin ja varakkaimpiin. Koskela on esitellyt puolueensa vaihtoehdoksi miljonääriveron (1 % varallisuusvero yli miljoonan euron omaisuudelle, pois lukien oma asunto) sekä pääomatulojen progressiivista verotusta. Hän ei siis aja mallia, jossa "kaikki suomalaiset rahoittavat kukin pienellä panoksella".
    • Inflaatiotarkistusten tekemättä jättäminen: Ehdotus ansiotuloveroasteikon tai etuuksien inflaatiotarkistusten (indeksitarkistusten) tekemättä jättämisestä vuodeksi ei ole vasemmistoliiton esitys. Päinvastoin, vasemmistoliitto on perinteisesti vastustanut indeksijäädytyksiä, koska ne leikkaavat reaalisesti pienituloisten ostovoimaa tilanteessa, jossa elinkustannukset nousevat.
    • Puolueen talouslinja: Vasemmistoliitto on tuonut esiin oman noin 9 miljardin euron veronkorotus- ja sopeutuslistansa, jossa keskiössä ovat nimenomaan suuriin omaisuuksiin, pääomiin ja yritystukiin kohdistuvat toimet – eivät laajapohjaiset, kaikkiin kansalaisiin tasaisesti osuvat veronkiristykset.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tuo lienee ote persujen ohjelmasta. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. AI ottaa tekstin sieltä, mihin se kohdistetaan.

    Tuo on Al-yhteenveto, ilman kohdennuksia tai määritelmäpyyntöjä. Siis siinä mielessä täysin sen oma.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tuo lienee ote persujen ohjelmasta. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. AI ottaa tekstin sieltä, mihin se kohdistetaan.

    No nyt sosialisti tappelee jo tekoälyn kanssakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    No nyt sosialisti tappelee jo tekoälyn kanssakin.

    Et näköjään ymmärrä tekoälyn toimintaperiaatteista mitään. Tällaista asiaa ei ole edes järkevää kysyä tekoälyltä. Se tekee vain kaavamaisia yhteenvetoja satunnaisista lähteistä. Pitää käyttää järkeä ja hankkia tietoa alkuperäislähteistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Et näköjään ymmärrä tekoälyn toimintaperiaatteista mitään. Tällaista asiaa ei ole edes järkevää kysyä tekoälyltä. Se tekee vain kaavamaisia yhteenvetoja satunnaisista lähteistä. Pitää käyttää järkeä ja hankkia tietoa alkuperäislähteistä.

    No nyt on sosialisti tekoälyosaajakin, josta tietenkään ei muut ymmärrä mitään. Kovin kaavamaista on tuon puuha.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    No nyt on sosialisti tekoälyosaajakin, josta tietenkään ei muut ymmärrä mitään. Kovin kaavamaista on tuon puuha.

    Tekoälyn toiminta onkin kaavamaista. Pitää käyttää omaa järkeä, jos haluaa analysoida ja ymmärtää asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kiinnostaisi suuresti, millä Vasemmisto aikoo rahoittaa eläkejärjestelmän ?

    Vaikka se sinulle selvitettäisiin rautalangasta vääntämällä, et kykenisi siitä mitään ymmärtämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Niin kuin et sinäkään, eikä muutkaan vihervasemmiston loiset. Tekevien työntuloksia te olette varastamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Yhteenvetona, eläkkeiden suhteen tulemme tällä menolla olemaan kusessa

    Al-yhteenveto;

    Jos tarkastellaan tilannetta ilman kaunistelua ja puhtaasti nykyisten kehityskulkujen valossa, lopputuloksesta voi perustellusti tehdä juuri tuon johtopäätöksen. Vaikka viralliset raportit sanovat järjestelmän rahoituksen olevan "vakaalla pohjalla", se vakaus saavutetaan tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna erittäin rajulla hinnalla.
    Nykymenolla ilman muutoksia tulevaisuus näyttää seuraavalta:
    • Luvassa on "köyhäneläkkeitä": Jotta eläkejärjestelmä pysyy pystyssä silloin, kun maksajia on vähän ja elinaika pitkeytyy, tulevien eläkkeiden tasoa leikataan automaattisesti elinaikakertoimella. Keskieläkkeen suhde palkkoihin putoaa nykyisestä reilusta 50 prosentista kohti 40 prosenttia. Järjestelmä siis pelastuu, mutta eläkeläisen ostovoima romuttuu.
    • Työikäisiä kurjitetaan maksuilla: Työssäkäyvät maksavat palkastaan jo nyt lähes neljänneksen (24,4 %) pelkkiä työeläkemaksuja. Se on valtava siivu rahaa, joka on pois kulutuksesta, säästämisestä ja muusta talouskasvusta. Nuoremmat sukupolvet maksavat historiallisen korkeita maksuja järjestelmään, josta he tulevat itse saamaan suhteellisesti vähemmän irti.
    • Eläkeikä karkaa horisonttiin: Työurat pitkittyvät väkisin, koska eläkeikä nousee automaattisesti elinajanodotteen mukana. Monella alalla arjen realiteetti on se, ettei terveys kestä sinne saakka, jolloin edessä on putoaminen muun sosiaaliturvan varaan ennen varsinaista eläkettä.
    • Koko homma lepää pörssin varassa: Koska työssäkäyvien määrä ei riitä, järjestelmän pystyssä pysyminen vaatii eläkerahastoilta jatkuvia, kovia sijoitustuottoja maailman markkinoilta. Jos edessä on pitkäkestoinen globaali talouskriisi tai pörssiromahdus, puskurit sulavat ja lasku lankeaa suoraan veronmaksajille.
    Yhteenvetona voi sanoa, että matematiikka saadaan tilastoissa näyttämään tasapainoiselta, mutta se tehdään siirtämällä taakka tuleville eläkeläisille matalampina eläkkeinä ja työntekijöille korkeina maksuina sekä jatkuvasti pakenevana eläkeikänä.

    Niinpä.

    Ja TELAN ja työeläkeyhtiöiden poliittiset suojatyöläiset vakuuttavat jatkuvasti, että loistava ja tasapainossa on TEL-eläkejärjestelelmä.

    Vielä yksi tarkennus: TEL-järjestelmä ei ole vakuutuspohjainen, jossa jokainen maksaa itse maksuillaan ja tuotoilla eläkkeensä, vaan järjestelmä perustuu siihen, että perässä tulevat pienet ikäluokat maksavat suurempien ikäluokkien eläkkeet. Siksi yhtälö ei toimi.

    1Äänestä

Persu pettää aina.

Äänestä
  • Ätisi petti?

    Äänestä

Bergbomin eläkeleikkaukset vei nyt persuilta paljon ääniä.

Äänestä

Ongelma on persujen äänestäjät, joita on liian helppo hämätä syyttelemällä ulkoisia syitä, kuten maahanmuuttajia. Vikahan on poliitikoissa, jotka päätöksiä tekevät.

Työläiset, eli persut, ovat nähdäkseni tosi huonosti politiikkaa ja yhteiskuntaa ymmärtäviä, verrattuna esim 20-40 vuoden takaisiin kommareihin.

Persut lukevat vain somea, jolloin aivopesua pursuu korvasta suuhun ja välillä ei tapahdu "prosessia". Pieleen menee...

Äänestä

Fiksu veto- hakevat nuorisoäänestäjiä.

mitään ideologiaahan persuilla ei ole rajoittamasssa politiikan pelaamistaan ;(

Äänestä

Miksi on unohdettu puoluetuet? Miksei niistä leikata. Sieltä saisi useita miljoonia. Mihin muuten ovat jääneet ne Kreikalle annetut lainat, joilla meidän piti tienata? Milloin ne palautetaan? Nythän niitä tarvittaisiin. Miksei näistä puhuta????

Äänestä
  • Puoluetuet ovat kuin hyttysenpaska itämeressä.

    Äänestä

  • ”Perussuomalaiset vaativat pitkään tuntuvia leikkauksia puoluetukeen. Vuoden 2010 lopulla puoluetukea käsiteltäessä kannatustaan lisänneet Perussuomalaiset eivät kuitenkaan vastustaneet esitettyä summaa.

    Eduskuntaryhmän johdon mukaan suullinen esitys jäi tekemättä, koska esitys oli hukassa A4-paperin kääntöpuolella.”

    (Wikipedia)

    Äänestä

Vihervassemiston ratas vetää sutia, onko unohtunut että päätökset tehdään yhdessä RKP:n , KOKOOMUKSEN ja KD:n kanssa. Toisaalta onkin hyvä että vihervasemmiston iki-eläkelläisten ja tuilla elävien ilmaista rahaa leikataan.
Mitä kitisette, menkää vaikka Mogadishuun elämään tuilla.

Äänestä
  • Persut ovat näistä kaikkein eniten eläkeläisvihamielisiä.

    Äänestä

Täälä ketjussa jauhetaan vahvasti paskaa.

1. Työeläkejärjestelmä lasketaan mukaan julkiseen talouteen (=valtio).

2. Työeläkejärjestelmä on perustuslaiton pyramidihuijaus, jonka suuret ikäluokat kehittivät itselleen 1960-nosusuhdannehuumassa. Vain valtio saa perustuslain mukaan periä veroja ja veroluonteisia maksuja ( TEL-järjestelmästä ei voi kieltäytyä edes yrittäjänä). Nykyisistä eläkkeistä maksavat perässä tulevat pienet ikäluokat 2/3, eläkkellä olevsuuret ikäluokat maksavat vain 1/3 tyel-maksuina ja niiden tuottoina. Suurten ikäluokkien tyel-maksu on ollut 10-20%, perässätulevine 20-30 %.

3. Jotta järjestelmä pysyisi pystyssä jotenkin kasassa olisi pitänyt olla joka vuosi ja jatkossa 4%:n talouskasvu.

4. Totta kai poliittisissa suojatöissä olevat Telan ja työeläkeyhtiöiden pojat ja tytöt vakuuttelevat, että Suomen eläkejärjestelmä on loistava ja tasapainossa.

Eli yli 2000€/kk eläkkeet leikkuriin ja TEL-järjestelmä räjäytettävä.

4.

Äänestä
  • Höpö höpö. Julkinen talous ei ole sama kuin valtio. Julkiseen talouteen kuuluu valtion lisäksi kuntasektori ja EU:n määritelmässä työeläkelaitokset. Näistä työeläkejärjestelmä on tasapainossa yli ajan. Sitä on houdettu ammattimaisesti. Valtiota ja kuntia ovat hoitaneet poliitikot vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisen neljän vuoden aikana meillä on ollut vallassa perskokkarehallitus, joka on tuhonnut valtion talouden tulopohjan jakelemalla veronkevennyksiä velaksi kavereilleen ja heidän firmoilleen. Nyt nämä samat hyväkkäät aikovat ryöstää rahaa eläkejärjestelmästä leikkaamalla eläkkeitä.

    Äänestä

  • Nuo matalia työeläkemaksuja maksaneet ”suuret ikäluokat” ovat suurelta osin haudassa. Nykyisistä eläkeläisistä valtaosa on maksanut pitkään korkeita tyel-maksuja ja korkeita veroja.

    Kokonaisveroaste on sitä paitsi relevantimpi mittari kuin työeläkemaksun suuruus, koska siihen sisältyvät myös kansaneläkkeet (tärkeitä edeltäneille polville) ja nykyisille ”kaikki mulle heti” ”nuorille” maksetut päivähoidot, koulutukset, opintotuet, t&k-menot ym. Niillä on nykyinen elintaso saavutettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Nuo matalia työeläkemaksuja maksaneet ”suuret ikäluokat” ovat suurelta osin haudassa. Nykyisistä eläkeläisistä valtaosa on maksanut pitkään korkeita tyel-maksuja ja korkeita veroja.

    Päättele tuosta nyt sitten, miten ne ikäluokat menee.

    AI-yhteenveto

    Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä sai alkunsa 1960-luvulla, kun yksityisen ja julkisen sektorin ansiosidonnaiset lait luotiin osana kolmikantaista työmarkkinasopimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Päättele tuosta nyt sitten, miten ne ikäluokat menee.

    AI-yhteenveto

    Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä sai alkunsa 1960-luvulla, kun yksityisen ja julkisen sektorin ansiosidonnaiset lait luotiin osana kolmikantaista työmarkkinasopimista.

    Ymmärrätkö sinä ollenkaan mikä on kollmikanta?

    Kolmikannata ei ollut tuolloin tietoakaan. Kolmikanta neuvottelutapa syntyi myöhemmin kun ammattiyhdityksien neuvotellessa todettiin että neuvotteluissa voidaan sopua edistää synnytettäväksi valtiollisilla ratkaisuilla joilla saadaan aikaiseksi vakautta työmarkkinoille joka on myös valtiollinen etu .Samaisesta syytä on työnantajien ja työntekijöiden kesken päädytty liittokohtaisiin keskitettyihin neuvotteluihin aikoinaan.

    Eli se osallituuko neuvotteluihin valtio vai ei riippuu siitä kutsutaanko valtio mukaan niihin.Valtion puoleta on periteisesti kun ratkaisu ei tahdo syntyä kutsuttu tuollon valtakunnan sovittelija jolla on keinona tarjota juurikin vero mm.ratkasuja sopimuksien tueksi.

    Mitä tulee eläkekassojen syntyyn on valtion eläke järjeteömä perutunut aikoinaan virkamies pohjauiseen toimitaa jo hyvinkin varhain. Maattaloudessa syytinkiin. Työeläkkeet on ammattiliiittojen aikaansaamia ,eroi aloilla perutaen eläke kassoja. Nuo synnytettiin 50 luvulta lähtien jos oikein tahdon muistaa ..Maanviljelijät heräsivät huomattavasti myöhemmin ja pyrkivät ensin valmiiseen pöytään työeläkkeiden piiriin ,mutta se heiltä evättiin koska ei ollt laittaa pohja kassaa eikä toiset ryhtyneet omita säästöistä heidän eläkkeitä maksamaan.Yrittäjät ovat lähes näihin päiviin perutaneet eläkepäivänsä yrittämiseen ja heidän eläkkeemnsä on ollut omatoimisuuden varassa eli ovatko ostaneet itselleen eläkkeen vai ei.Aivan viime vuosina on herätty perutamaan yrittäjöä eläke kassa ja myös samoin herätty yrittäjien työttömyyttä turvaamaan.Ansiosidonnaiset obvat taasen työttömyyteen liittyvä juttu ja ne perutuvat yhtäläillä ammattiliitto toimintaan .Eli tuo on työttömyysturva joka perutuu ansioihin ja on siis riippuvainen ansiotasosta ,paljonko sitä maksetaan.Liittoon kuulumattomilla ei alun alkaen ollut tuota suojaa ollenkaan koska se edellyttää liittoon tai edellytti liittoon kuulumista kun nuo kassat on heidän perustamia. Tuon saamiseksi tuli olla hyväksytty jäsen ja sen maksamisessa oli karenssi aika .Eli jos liityit liittoon ei heti päässyt ansiosidonnaisen piiriin vaan piti maksaa maksuja jonkin aikaa jotta oli oikeutettu nostamaan korvausta työttömyyden sattuessa kohdalle. Kun tuli pätkätyöt tuon piiriin pääsy hankaloitui ja yksityisiä kassoja kuten mm loimaan kassa perutettiin, johon jokainen kelpuutettiin tosin siitä voi olla montaa mieltä mikä oli noiden kassojen tarjoama suoja liiton päivärahoihin nähden. Siinä jotain pohjaa. Lainsäädäntö puoli ei kerro siitä miten nuo eläkkeet tai kassat on syntyneet, sen kautta on pyritty turvaamaan kylläkin toimita ja säädetty eläkekarttumien suuruudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Nuo matalia työeläkemaksuja maksaneet ”suuret ikäluokat” ovat suurelta osin haudassa. Nykyisistä eläkeläisistä valtaosa on maksanut pitkään korkeita tyel-maksuja ja korkeita veroja.

    Kokonaisveroaste on sitä paitsi relevantimpi mittari kuin työeläkemaksun suuruus, koska siihen sisältyvät myös kansaneläkkeet (tärkeitä edeltäneille polville) ja nykyisille ”kaikki mulle heti” ”nuorille” maksetut päivähoidot, koulutukset, opintotuet, t&k-menot ym. Niillä on nykyinen elintaso saavutettu.

    Nuo jotka maksoivat vähän saivat myös vähän eläkkeitä, näet eläkejärjetelmiä ei vielä ollut kun nuo rintamamiehet (tai lotat) syntyivät.
    Puhutaan siis sota ikäpolveta ja heidän jälkeläisitään joista jo useimmat maksoivat ikänsä eläkkeitä ensimmäisenä sukupolvena joka nosti tai nostaa täysimääräisiä eläkekarttumia. Nuo puheet vähän maksaneista on ,jotka maksattavat eläkkeitään muilla on tuulesta temmattua puppua, kun ei ne jotka ei maksa myöskään nosta eläkettä .Jos ottaa tarkasteluun sen minkä suuruisia eläkkeitä nuo saivat ,ovat e mitättömän pieniä .Tosin monella oli sitten rintamamies eläke.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Kyllä sotasukupolven edustajat saivat kohtuulliset työeläkkeet, vaikka eivät kovin kauaa itse maksaneet eläkemaksuja. Suuret ikäluokat maksoivat heidän työ- ja kansaneläkkeensä kuten myös isovanhempiensa kansaneläkkeet. Sotasukupolven edustajista monet olivat eläkkeellä 30 vuotta ja kuolivat 2010-luvulla.

    Nykyiset eläkeläiset maksoivat myös nuo rintamamiesekkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä sotasukupolven edustajat saivat kohtuulliset työeläkkeet, vaikka eivät kovin kauaa itse maksaneet eläkemaksuja. Suuret ikäluokat maksoivat heidän työ- ja kansaneläkkeensä kuten myös isovanhempiensa kansaneläkkeet. Sotasukupolven edustajista monet olivat eläkkeellä 30 vuotta ja kuolivat 2010-luvulla.

    Oletko nähnyt noita työeläke päätöksiä, min olen ja ne tuli vuosilta joita kerkisivät olla eläke järjestelmän piirissä .Eli urat jäi vajaiksi vaikkain ei välttämättä lyhyiksi. Tulot ei päätä huimanneet sotavuosien jälkeen ,rahan arvo oli myös toinen. Oli miten oli ,ihminen kun vanhenee ei hän ole vanha tavara joka pois heitetään. Hänestä on huolehdittava ja se ei käy koskaan ilmaiseksi. Veronmaksajat tai eläkekassojen kautta tuo hoidetaan ja mitä tulee rintama ja lotta veteraaneihin ,eiköhän he ansainneet vanhain hoitonsa rintamalla ja jo sillä että he maksoivat hintaa siitä että meillä on ylipäätänsä maa missä asua.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Höpö höpö. Julkinen talous ei ole sama kuin valtio. Julkiseen talouteen kuuluu valtion lisäksi kuntasektori ja EU:n määritelmässä työeläkelaitokset. Näistä työeläkejärjestelmä on tasapainossa yli ajan. Sitä on houdettu ammattimaisesti. Valtiota ja kuntia ovat hoitaneet poliitikot vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisen neljän vuoden aikana meillä on ollut vallassa perskokkarehallitus, joka on tuhonnut valtion talouden tulopohjan jakelemalla veronkevennyksiä velaksi kavereilleen ja heidän firmoilleen. Nyt nämä samat hyväkkäät aikovat ryöstää rahaa eläkejärjestelmästä leikkaamalla eläkkeitä.

    Siis mitä? Julkinen talous ainakin on julkista ei yksityistä niin kuin täällä on TEL-järjestelmä väitetty olevan.

    Hyvin olet TEL-politrukkien propagandan niellyt. Totta kai he puhuvat koko rahan edestä. Mutta mm. prof. Puttonen on uskaltanut sanoa sen ääneen, että vastuut ovat nyt jo niin suuret että mikään rahastointie eikä eläkeiän tai tyel-maksujen nosto ei riitä.

    TEL- järjestelmä on korporatiivinen ja korruptiivinen TT:n ja ay-liikeen suojatyökeskus.

    Pyramidihuijaus on pyramidihuijaus, vaikka sen tekisivät ns. kunnialliset ihmiset ja valtion suojeluksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä sotasukupolven edustajat saivat kohtuulliset työeläkkeet, vaikka eivät kovin kauaa itse maksaneet eläkemaksuja. Suuret ikäluokat maksoivat heidän työ- ja kansaneläkkeensä kuten myös isovanhempiensa kansaneläkkeet. Sotasukupolven edustajista monet olivat eläkkeellä 30 vuotta ja kuolivat 2010-luvulla.

    Mietihän vähän. Sodassa oltiin pääosin 18-45- vuotiaina ja sota päättyi 1944. Vaikka kaatuneita ei huomioitaisikaan, sodankäyneiden miesten keski- ikä jäi pitkästi alle 70 vuoden joten varsin harva heistä näki 2010- lukua, moni ei edes 2000- lukua!

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Mietihän vähän. Sodassa oltiin pääosin 18-45- vuotiaina ja sota päättyi 1944. Vaikka kaatuneita ei huomioitaisikaan, sodankäyneiden miesten keski- ikä jäi pitkästi alle 70 vuoden joten varsin harva heistä näki 2010- lukua, moni ei edes 2000- lukua!

    Minun isäni oli syntynyt 1925 ja kuoli 93 vuotiaana vuonna 2018. Äitini syntyi 1930 ja kuoli myös 93-vuotiaana. Sinulla ei näköjään ole mitään henkilökohtaista tuntumaa sotasukupolveen.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Liian harvoilla on kokemusta. Mikäli olisi, tämä nykyinen sotahulluus olisi loppunut jo aikoja sitten. Se oikea sotasukupolvi, siis se joka konkreettisesti koki sodan - julistivat ettei enää koskaan sotaa. Se on vältettävä millä keinoin hyvänsä, mutta ei sotaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Nuo matalia työeläkemaksuja maksaneet ”suuret ikäluokat” ovat suurelta osin haudassa. Nykyisistä eläkeläisistä valtaosa on maksanut pitkään korkeita tyel-maksuja ja korkeita veroja.

    Kokonaisveroaste on sitä paitsi relevantimpi mittari kuin työeläkemaksun suuruus, koska siihen sisältyvät myös kansaneläkkeet (tärkeitä edeltäneille polville) ja nykyisille ”kaikki mulle heti” ”nuorille” maksetut päivähoidot, koulutukset, opintotuet, t&k-menot ym. Niillä on nykyinen elintaso saavutettu.

    Ei ole suuret ikäluokat haudassa.

    MIkään muu vero kuin työeläkemaksu ei ole noussut 19170-luvut nykypäiviin. Ei siinä veroasteessa ole muuta nostavaa elementtiä ollut pitkässä trendissä.

    Kansaneläke maksetaan eri tuutista (kela-maksu/valtio) eikä lasketa veroasteeseen.

    Päivähoidossa on suurten ikäluokien lapset olleet.
    T&K-menot on suurten ikäluokkien perässä tulevien juttu? HÄH?

    Koulutuksen ovat suuret ikäluokat saaneet, leppoisia töitä oli pitvin pimein myös opiskelijoille, nykyisin ei päästä edes harjoittelemaan. Työnsaanti on vaikeaa.

    Opintotuki on tullut ja noussut viimeisen 20-30 vuoden aikana. Se on totta. Opiskelijat valittavat turhasta.

    Juuri suurten ikäluokkien perässä tulleet ovat saaneet vain pientä opintotukea, eikä lainkaan asumistukea, opintolainalla on opiskeltu ja käyty töissä.

    Turha on urhiuttaa suuret ikäluokat.
    TEL-järjestelmän vaan laativat suuret ikäluokat itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Googlaapas kokonaisveroaste. Se on relevantti mittari. Se oli korkeimmillaan 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Sen jälkeen se on laskenut. Se sisältää myös Tyel- maksut. Nykyiset eläkeläiset joutuivat noita veroja ja maksuja maksamaan.

    Äänestä

  • Noinko paljon harmittaa kun saat itse vain takuueläkkeen ?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Noinko paljon harmittaa kun saat itse vain takuueläkkeen ?

    Ehkä persut luottavatkin takuueläkeläisiinsä ohjelmaansa esitellessään. Työeläkeläisen ei pidä persuja äänestää. Siitä tulee iso eläkkeen menetys.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ymmärrätkö sinä ollenkaan mikä on kollmikanta?

    Kolmikannata ei ollut tuolloin tietoakaan. Kolmikanta neuvottelutapa syntyi myöhemmin kun ammattiyhdityksien neuvotellessa todettiin että neuvotteluissa voidaan sopua edistää synnytettäväksi valtiollisilla ratkaisuilla joilla saadaan aikaiseksi vakautta työmarkkinoille joka on myös valtiollinen etu .Samaisesta syytä on työnantajien ja työntekijöiden kesken päädytty liittokohtaisiin keskitettyihin neuvotteluihin aikoinaan.

    Eli se osallituuko neuvotteluihin valtio vai ei riippuu siitä kutsutaanko valtio mukaan niihin.Valtion puoleta on periteisesti kun ratkaisu ei tahdo syntyä kutsuttu tuollon valtakunnan sovittelija jolla on keinona tarjota juurikin vero mm.ratkasuja sopimuksien tueksi.

    Mitä tulee eläkekassojen syntyyn on valtion eläke järjeteömä perutunut aikoinaan virkamies pohjauiseen toimitaa jo hyvinkin varhain. Maattaloudessa syytinkiin. Työeläkkeet on ammattiliiittojen aikaansaamia ,eroi aloilla perutaen eläke kassoja. Nuo synnytettiin 50 luvulta lähtien jos oikein tahdon muistaa ..Maanviljelijät heräsivät huomattavasti myöhemmin ja pyrkivät ensin valmiiseen pöytään työeläkkeiden piiriin ,mutta se heiltä evättiin koska ei ollt laittaa pohja kassaa eikä toiset ryhtyneet omita säästöistä heidän eläkkeitä maksamaan.Yrittäjät ovat lähes näihin päiviin perutaneet eläkepäivänsä yrittämiseen ja heidän eläkkeemnsä on ollut omatoimisuuden varassa eli ovatko ostaneet itselleen eläkkeen vai ei.Aivan viime vuosina on herätty perutamaan yrittäjöä eläke kassa ja myös samoin herätty yrittäjien työttömyyttä turvaamaan.Ansiosidonnaiset obvat taasen työttömyyteen liittyvä juttu ja ne perutuvat yhtäläillä ammattiliitto toimintaan .Eli tuo on työttömyysturva joka perutuu ansioihin ja on siis riippuvainen ansiotasosta ,paljonko sitä maksetaan.Liittoon kuulumattomilla ei alun alkaen ollut tuota suojaa ollenkaan koska se edellyttää liittoon tai edellytti liittoon kuulumista kun nuo kassat on heidän perustamia. Tuon saamiseksi tuli olla hyväksytty jäsen ja sen maksamisessa oli karenssi aika .Eli jos liityit liittoon ei heti päässyt ansiosidonnaisen piiriin vaan piti maksaa maksuja jonkin aikaa jotta oli oikeutettu nostamaan korvausta työttömyyden sattuessa kohdalle. Kun tuli pätkätyöt tuon piiriin pääsy hankaloitui ja yksityisiä kassoja kuten mm loimaan kassa perutettiin, johon jokainen kelpuutettiin tosin siitä voi olla montaa mieltä mikä oli noiden kassojen tarjoama suoja liiton päivärahoihin nähden. Siinä jotain pohjaa. Lainsäädäntö puoli ei kerro siitä miten nuo eläkkeet tai kassat on syntyneet, sen kautta on pyritty turvaamaan kylläkin toimita ja säädetty eläkekarttumien suuruudesta.

    Kolmikanta on korporativismia, joka on ohittanut eduskunnan eli se on ulkoparlamentaarista toimintaa.
    Eduskunta ei koskaan saanut muutta kolmikannan sopimia juttua.
    MItä demokratiaa se on?

    Ymmärrätkö sinä että kolmikanta on paitsi korporativismia, myös korruptiota. Eläkeyhtiöt ja Tela ym. eläketiedotuskeskukset ovat täynnä poliiitisia suojatyöläisiä.

    Ymmärrätkö sinä, että TEL-järjestelmä on perustuslaiton pyramidihuijaus? Perustuslain mukaan vain valtio voi kerätä veroja tai veroluonteisia maksuja. Yksityiset työeläkeyhtiöt keräävät pakolla tyel/yel-maksua, TEL-järjestelmästä ei voi kieltäytyä.
    Pyramidihuijaus se on koska suuret ikäluokat hyötyvät eniten ja jatkossa rahat loppuvat koska pienet ikäluokat eivät jaksa kanta tätä järjestelmää.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Googlaapas kokonaisveroaste. Se on relevantti mittari. Se oli korkeimmillaan 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Sen jälkeen se on laskenut. Se sisältää myös Tyel- maksut. Nykyiset eläkeläiset joutuivat noita veroja ja maksuja maksamaan.

    Ja nykyiset eläkeläiset maksoivat vanhempiensa ja isovanhempiensa kansaneläkkeet sekä rintamamies- ja sotainvalidieläkkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ja nykyiset eläkeläiset maksoivat vanhempiensa ja isovanhempiensa kansaneläkkeet sekä rintamamies- ja sotainvalidieläkkeet.

    Ja nytkö sitten persut leikkauttavat itseltään vaaleissa. Miljat, Antit ja Andessonit kumartavat ja niijaavat suurella kiitollisuudella, mikä naurunrähäkkä, voittoa ei voi vastustaa. Tulee pyytämättä, kuin Jäätteenmäelle vilauttelemansa paperit ja Paavo potkut antaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä sotasukupolven edustajat saivat kohtuulliset työeläkkeet, vaikka eivät kovin kauaa itse maksaneet eläkemaksuja. Suuret ikäluokat maksoivat heidän työ- ja kansaneläkkeensä kuten myös isovanhempiensa kansaneläkkeet. Sotasukupolven edustajista monet olivat eläkkeellä 30 vuotta ja kuolivat 2010-luvulla.

    Sotasukupolvi ei saanut juuri mitään työeläkettä. Älä jauha paskaa.
    Ovat voineet saada sotilasvammaeäkettä, jota on maksettu suoraan valtion kassasta.

    Tasavallan presidentti vahvisti työntekijäin eläkelain TEL:n 8.7.1961. Lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaki LEL vahvistettiin 9.2.1962. Molemmat lait tulivat voimaan samanaikaisesti heinäkuun 1.päivä vuonna 1962.

    Parhaan tuoton eläkemaksuilleen ovat saaneet 1940-luvulla syntyneet, he saavat noin viiden prosentin reaalituoton

    Sukupolvien erilainen kohtelu johtuu siitä, että ennen 1990-lukua eläkemaksu oli vain 5–15 % palkasta, kun taas vuonna 2019 se oli 24,4 %. Siksi 1940 syntynyt saa yli kaksinkertaisen vastineen eläkemaksuilleen vuonna 1960 tai 1980 syntyneeseen verrattuna.

    Siis yli 2000 €/kk eläkkeet leikkuriin tyel-maksu alennetaan lähelle 20 %.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ja nykyiset eläkeläiset maksoivat vanhempiensa ja isovanhempiensa kansaneläkkeet sekä rintamamies- ja sotainvalidieläkkeet.

    Ainoa, mikä on 1970-luvulta tähänpäivän noussut liki joka vuosi ja trendi on ollut nouseva koko kauden on Tel/Tyel-maksu. Muut verota ovat maltillisia.

    "Sukupolvien erilainen kohtelu johtuu siitä, että ennen 1990-lukua eläkemaksu oli vain 5–15 % palkasta, kun taas vuonna 2019 se oli 24,4 %. Siksi 1940 syntynyt saa yli kaksinkertaisen vastineen eläkemaksuilleen vuonna 1960 tai 1980 syntyneeseen verrattuna."

    Äänestä

Sydämeni vuotaa verta, äitini joutui lähtemään evakkoon sodan syttyessä.

Äänestä
  • Lisää tulee evakkoja, kun seuraava sota saadaan aikaiseksi.

    Äänestä

  • Onhan noita tapauksia, tiesin äidin joka ensin lähti evakkona lopulta rajan taakse jääneeltä alueelta ja päälle päätteeksi vietiin Ruotsiin ns. sotalapsena.
    Sitten oli iso joukko heitä jotka lähtivät evakkoon kahdesti eli palasivat vielä kerran ensimmäisen lähdön jälkeen joutuakseen kohta lähtemään uudelleen.

    Äänestä

Kyllä se raha riittää kun jaetaan tasan. Ei liikaa kenellekkään.

Äänestä
  • Miksi jaettaisiin tasan, maksutkaan eivät ole, mene tasan.

    Äänestä

Kyllä isoimpia eläkkeitä pitäisi leikata .

Äänestä
  • Se on toimies johrost Persu ja kokkoomus eduskutavaaleis leikkaus listal.

    Äänestä

  • JUURI NÄIN ON LUONTEVAA JA PITÄÄ TEHDÄ. PIENET ELÄKKEET MENEVÄT KULUTUKSEEN SUOMESSA.

    Äänestä

Naurettavaa!! Kyllä sais suomen päättäjät hävetä olemassaoloaan. Minun eläke vähän päälle 900/kk
Laske kuinka ”paljon” siihen tulee lisää korotusten myötä.
Kyllä olis hyvä kun tulis kunnon talousmullistus niin että päättäjät joutuis yhtä pienellä rahalla pärjäämään.
On se kyllä hyvinvointivaltio tämä Suomi 🫣

Äänestä
  • 900 eläke on Kela-eläkettä, että sitä olla leikkaamassa.

    Äänestä

Persun käsityksiä ei muuta mikään. Niin kauan kuin yksikin
maahanmuuttaja kärsii leikkauksista persu kannattaa leikkauksia,
vaikka muita kärsijöitä oli 1,5 miljoonaa enemmän.
Persu on tyhmä omaan jalkaansa kirveellä iskijä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Persut tekivät mielestäni nyt suuren luokan emämunauksen nostamalla maksussa olevien eläkkeiden leikkaamsen ykkösprioriteeksi saksilistallaan. Persut päättivät siis ärsyttää oikein kunnolla maan toista suurta äänestäjäkuntaa eli eläkkeensaajia. Muille puolueille tämä on täydellinen syöttö lapaan. Maali on jokseenkin yhtä varma kuin aikoinaan maali Patrik Laineelle mielipaikastaan right-käden pelaajana nappisyötön jälkeen.

Jotenkin tämä tuntuu populistipuolueelta täydelliseltä mokalta ja hyvä niin. Muut puolueet ehkä Vihreitä lukuunottamatta tuskin peesaavat persuja. Ostovoimaheikennykset ovat ylipäätään kyseenalainen tapa lyhentää velkoja. Siinä syödään samalla kasvua. Eläkeläiset ovat kuluttajina merkittävä ryhmä, joka pitää elossa mm. erilaisia kulttuurpalveluja, joden suurkuluttajksi eläkeläiset ovat ryhtyneet. Eläkeläset osallistuvat myös jälkikasvunsa lasten hoitamiseen, mikä vapauttaa työssäkäyvien resursseja.

Eläkeläiiset eivät purnaisi, jos he olisivat osa yleistä veronkiristysohjelmaa. Indeksen leikkaaminen tarkoittaa sitä vastoin monivuotista kärsimystä, koska yhtenä vuonna tehty leikkaus kertaan ptkälle eteenpäin, vaikka silloin ei leikattaisi mitään. Jos siis nimellinen indeksin jäädytys kestää vuoteen 2030, se leikkaa edelleen eläkkeitä myös sen jälkeen, koska lähtötaso on madallettu pysyvästi eikä sitä suinkaan ole tarkoitus palauttaa vuoden 2030 jälkeen. Persut tulevat huijaamaan tässäkin niitä eläkeläisiä, jotka eivät matemaattisesti tunne indeksileikkausten vaikutuksia.

Maksussa olevien eläkkeiden leikkauksia vastustavat puolueet tulevat vaaleissa pitämään tätä asiaa toistuvasti esillä ja kertomaan, ketkä haluavat näistä eläkkeistä leikata. Kyse ei ole mistään eläkeläisten osallistamisessa talkoisiin, koska erilaiset sosiaalipuolen leikkaukset ovat jo kohdstuneet eläkkeensaajiin. Turhat ja suorastaan haitalliset yritystuet ja investointeja estävän listaamattomien yritysten veronhuojennuksen persut jättävät kaikkien talkoiden ulkopuolelle. Suuritulosimpien veronhuojennus jää myös voimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu