- Kyllä tämän palstan isoin ongelma (asia minkä itse koen "vastenmieliseksi"), ovat Vaseliini, keppiä pinnoihin, lihasheikkous, kalakukko, Black Ice yms. tyyliset jutut joiden ainoa tarkoitus on häiritä keskustelua niinä vähinäkin kertoina kuin tällä palstalla sellaista sattuu aikaiseksi tulemaan.
- Hieman ensimmäisiä "fiiliksiä" parin ensimmäisen päivän maastoajoista "tutuilla reiteillä".
Pyörä itsessään https://ibb.co/TDgvfsQg tuntuu hyvin "käteen sapovalta", geometria vaikuttaa suht samantyyliseltä kuin sähköavusteinen pyöräni, joten totuttelu siltä osin on suht vähäistä, jousituksen säätöjen kanssa vielä pientä hakemista, mutta uskoisin että muutaman lisäajon jälkeen saan nekin kohdalleen. Jarrut vativat ilmaamista (Maguran jarrut jotka vaativat oman ilmaussarjan, pitää ensiviikolla hankkia) ja jarrujen teho ei ole ihan optimi maastoajoa ajatellen.
Mutta sitten hieman "ajofiiliksiä" maastosta Luomu vs. sähköavusteinen.
Kyllä pyörien painoero vaikuttaa paljon käsiteltävyyteen (13,xkg vs 23,xkg), etenkin erilaiset esteiden yli hyppyyttämiset (esim. reitille kaatunut puunrunko) ovat selvästi helpompia "luomulla".
Muutaman ensimmäisen ajon (samoja reittejä mitä ajanut sähköavusteisella) perusteella huomaa sykekäyrissä selvää eroa, luomulla ajaen sykekäyrä selvästi "sahaavampi" kuin sähköavusteisella ajaen ja sykekäyrä seuraa maaston korkeuseroja selvästi enemmän kuin sähköavusteisella.
Luomulla ajon keskinopeus tippuu todella huomattavasti joka sitten johtaa siihen että vaikka Garminin data antaa ajosta isojakin rasituslukemia, niin rasitus kohdistuu lähes kokonaan jalkoihin ja johtuen todella paljon alhaisemmasta ajonopeudesta (ja osittain ehkä myös kevyemmästä pyörästä), niin pyörän "maastoajaminen" ei tunnu rasittavan juurikaan ylä- eikä keskivartalon lihaksia kuten taasen kovempivauhtiset lenkit sähköavusteisella pyörällä jossa pyörän hallinta on polkemisen ohella hyvinkin merkittävä rasitusta aiheuttava tekijä.
Mielenkiintoinen asia oli huomata että sähköavusteisen "maksimivauhtilenkin" keskisyke saattaakin olla itseasissa korkeampi kuin saman lenkin ajaminen manuaalipyörällä. Tämä johtuneen siitä että nyt ainakin alkuun vaikuttaa siltä että jalat "hapottuu" nousuissa niin paljon että niiden jälkeen joutuu ajamaan jonkin aikaa "palautellen" että hapot poistuvat reisistä ja sinä aikana sykkeet ehtivät laskea kun sähköavausteisella pystyn ajamaan paremmin siellä sykealueen ylälaidassa ilman jalkojen niin kovaa "hapotusta" joka pakottaisi laskemaan vauhtia (ja sykettä) joksikin aikaa joka sitten näkyy ajon keskisykkeessä alentavana tekijänä.
Nämä nyt huomioita kahdelta ensimmäiseltä ajopäivältä, katsotaan mitä fiiliksiä ja huomioita jatko tuo tullessaan. - SItä tekemistä että osan ihmisistä mielestä "vika" on AINA JA IKUISESTI jonkun muun kuin itsensä on kyse sitten mistä asiasta tahansa. Omaa vastuuta ei ole.
- Muistathan ett tätä ketjua ei ole jatkossa(kaan) pakko lukea jos ei halua ja aihe ei kiinnosta.
Koska juuri kyseisenlaista vertailudataa tähän ketjuun olen suunnitellut kirjoittavani.
Onneksi palstalta löytyy myös kaikenlaisia ”vaseliini”ketjuja jos ne ovat sinulle mieleisempää luettavaa. - Toisaalta, Haapalan videot myös osoittavat että iso osa sähköautojen akkuvioista on myös korjattavissa muutenkin kuin koko akkupaketti vaihtamalla.
Eli ”kolikolla on kaksi puolta”. - Eilennä jo kävin heti ensimmäiset maastoajot ajamassa reiteillä jossa ajan suht paljon myös sähköavusteisesti ja uskoisin että tästä ”kokeilusta” tulee paljon mielenkiintoista dataa niin itselleni kuin ”palstalaisille” kun noita vetoja ja vertailuaineistoa tulee lisää.
- Kannattaa tutustua myös Topeakin valikoimaan noiden tarakkavaihtoehtojen osalta.
Löytyy monia vaihtoehtoja tarakoista sekä sitten niihin kiíinnitetävistä koreist, laukuista yms.
Ei tietysti sieltä aivan halvimmasta päästä, mutta taatusti toimivia ja vaihteohtoja löytyy paljon.
https://www.topeak.com/global/en/products/91-Racks - Niin, ja kyynärpää- sekä polvisuojia sekä muitakin suojavarusteita tulee välillä laitettua päälle kun lähtee oikeasti haastavaan maastoon ajamaan.
- Laskeskelin omia kypärä "varastojani" ja totesin että omistan seitsemän eri polkupyöräkypärää.
Yksi on tuollainen aloittajan mainitsema "laskettelukypärä tyylinen" kypärä mikä suojaa myös korvat, sitä käyttänyt muutamaan otteeseen talven Lapin tunturi ajoissa, kun ollut pakkasta ja tuulta, saa tuon päänalueen "lämmönhallinnan" paremmin hoidettua.
"Vakavassa" maastoajossa sitten käytössä mm.Fox:n sivusuojattu Dropframe mallia https://www.ride.fi/product/fox-dropframe-mips/?srsltid=AfmBOoplDLQu_fqIK-wrWLWRJgeWsdv1W0graOlP87ABulIoxaQQ3qwB
joka edustaa itselleni sitä kypärien turvallisinta päätä, ns. fullface kypärät kuuluu polkupyöräilyn osalta sinne DH puolelle.
Mutta isoin osa omista maastoajoistani tapahtuu esim. Bell 4Forty:llä ja vastaavan suojuksisilla kypärillä (bell:n lisäksi löytyy pari samantyypistä kypärää)
https://www.bike-discount.de/en/bell-4forty-mtb-helmet-20079188
Sitten löytyy yksi visiirillinen "citykypärä" ja yksi "hieman kevyempi" maastokypärä.
Yhtään varsinaista maantieajo kypärää itselläni ei ole. - Itseltäni myös ääni sivulaukuille jos isompaa kuljetuskapasitettia kaipaa tavalliseen pyörään.
Mutta tukeva etukorikin on aina yksi vaihtoehto, siis jos oikeasti tukevasta korista kyse.
Itselläni yhdessä pyörässä (siis siinä ainoassa jossa myös lokasuojat ja alkoperäinen runkolukko...) on kiinteä alkuperäinen isohko etukori joka on mielestäni lähes yhtä kätevä kuin takanakin oleva kori - Käytännössä lähes kaikilla viimeisen 30v. aikana olleilla poliisiylijohtajilla on Poliisin päällystökoulutuksen lisäksi joko oikeustieteiden kandidaatin taikka oikeustieteen lisensiaatin koulutukset.
Eli suomeksi sanottuina heillä on myös lakimiehen koulutus poliisin koulutuksen lisäksi. Vaikka nimenomaisesti juuri kyseinen korkeakoulututkinto ei ole lakimääräinen poliisijohtajan vaatimus, mutta käytännössä näin on. - Omistajat ovat myymässä. Ei tuossa suomalaisilla puolueilla ole tekoa tuon kaupan kanssa.
- Muutamalla nopealla tekoälyn avustuksella tehdyllä laskelmalla tuo tunnin 192W keskiteho teknisessä maastossa vastaa noin tunnin maantieajoa noin 35km/h nopeudella (maantiepyörällä ala-otteella). Ihan hyvä vastine sähköavusteisella ajaessa... Tai eihän tuo sähkö(avusteisella)pyörällä ajamisen pitänyt olla rankkaa...
- Tuossa olisi omalta eiliseltä sähköavusteisen pyörän maastolenkiltä teknisestä maastosta (matka 15km, kesto tasan 1h.) poljintehon kuvaaja, kesikitehon ollen tuon tunnin ajon ajalta 192W (vastaa fyysiseltä rasitukselta polkemisen osalta maantiepuolen NP Wattilukemaa 220-230W) huippu piikkitehon käydessä +500W
Kuvaajasta huomaa hyvin kuinka erilaista maastoajon tehontuotto on maantieajoon varrattuna jossa se on paljos staattisempaa kun maastossa poljinteho vaihtelee jatkuvalla syötöllä (ja siksi raskaampaa kuin suora keskiteho antaa ymmärtää).
Ja kuten sanoin, kuvaaja on nimenomaan polkijan polkimille antamasta tehosta (vaikka sähköavusteinen pyörä siis kyseessä).
https://ibb.co/mxgnvwN - Nythän on tietysti mitä polttomoottori/sähköautomalleja verrataan keskenään, mutta jos otetaan mahdollisimman hyvin vastaavat autoparit vertailuun, niin Suomessa (jossa yhden sähkö kWh tuottaminen tuottaa noin 26g CO2 / kWh) tuo sähköauton valmistuksen suurempi CO2 kuorma on "kuolettetu" automalleista riippuen noin 50-80Tkm. ajosuoritteessa.
- Kerrankin asiallinen "vastine", kyllä uskon että kun nuo vielä lisätään kuvioon niin tuolla 20t.€ luokassa varmasti ollaan.
Mutta sitten toiseen suuntaan ajateltuna, mitä kyseisistä toimista olisi voinut/pitänyt jättää tekemättä ja toisena kysmyksenä se että olisiko joku muu taho kyseisistä toimista auiheutuneista kuluista vastuullinen kuin velallinen?
Tässä tapauksessahan lainan antaja tuon vesivahingon korjaamiseen tarkoitettuun lainaan ei varmastikkaan ole syyllinen a) Vesivahinkoon, b) Työttömyyteesi. joten oletko sitä mieltä että lainan antaja ei olisi oikeutettu saamaan lainaamaansa rahasummaa sekä korkokuluja itsellensä? - Joku ei nyt kertomuksessa täsmää. Jos Ulosotto on alkanut 6vuotta sitten 10t.€ velasta niin velan muodostuminen olisi ollut seuraavaa: (tekoäly yhteenveto).
"Ulosotossa olevan 10 000 euron velan varsinaiset ulosottoviraston perimät kulut (taulukkomaksut) ovat olleet yhteensä noin 200–500 euroa.
Kokonaiskustannukset ovat kuitenkin huomattavasti suuremmat, sillä velkasumman päälle lasketaan aina oikeudenkäyntikulut, perintätoimiston kulut sekä merkittävänä eränä viivästyskorot, jotka ovat kuudessa vuodessa kasvattaneet velkaa tuhansilla euroilla.
Kulujen ja velan kokonaiskasvun määrä muodostuu seuraavista osista:
1. Ulosoton omat kulut (Taulukkomaksut)Ulosottolaitos perii jokaisesta lyhennyksestä lakisääteisen taulukkomaksun.Maksu määräytyy sen mukaan, kuinka suuri kukin yksittäinen tilityserä on (esim. jos palkasta ulosmitataan kerralla yli 670 €, taulukkomaksu on 56 € per kerta).Tärkeä rajoitus: Taulukkomaksuja peritään palkan ulosmittauksessa enintään ensimmäisen 18 kuukauden ajalta. Tämän jälkeen ne poistuvat.
Siten pelkät ulosottomaksut 10 000 euron velassa ovat asettuneet noin 200–500 euron välille riippuen maksuerien koosta.
2. Viivästyskorot (Suurin kuluerä)Ulosotossa velalle juoksee jatkuvasti korkolain mukainen viivästyskorko.Viivästyskorko on Euroopan keskuspankin ohjauskorko + 7 %-yksikköä.Viimeisen kuuden vuoden aikana (esim. vuosina 2020–2026) viivästyskorko on vaihdellut noin 7 % ja 11,5 % välillä.Arvio korkojen määrästä: Jos 10 000 euron pääomaa ei ole kuuden vuoden aikana lyhennetty lainkaan (esim. varattomuuden vuoksi), pelkkää korkoa on kertynyt lisää noin 4 500 – 5 500 euroa. Jos velkaa on lyhennetty matkan varrella, koron määrä on pienempi.
3. Käräjäoikeus- ja perintäkulutEnnen kuin velka on siirtynyt ulosottoon, siitä on annettu käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio. Käräjäoikeuden oikeudenkäyntimaksu ja velkojan perintäkulut (haastehakemusmaksu ja lakimieskulut) lisätään velan pääomaan. Tämän kokoisessa velassa nämä kulut ovat olleet yleensä noin 200–400 euroa.
Yhteenveto velan tilanteesta kuuden vuoden jälkeen
-Pelkät ulosottoviraston kulut: ~200–500 €
-Korot ja muut liitännäiskulut: ~4 500–6 000 €
Jos velkaa ei ole lyhennetty lainkaan kuuteen vuoteen, alkuperäinen 10 000 euron velka on kasvanut korkojen ja kulujen vuoksi noin 15 000 – 16 000 euroon. Mikäli velkaa on maksettu työn ohessa, suuri osa ensimmäisten vuosien lyhennyksistä on kulunut näiden korkojen ja taulukkomaksujen kuittaamiseen ennen kuin itse 10 000 euron pääoma on alkanut merkittävästi laskea - Tottakai yleinen korkataso eri lainatyypeissä on tärkeää kun arvioidaan ulosotossa olevien velkojen korkotasoa. Ei ulosoton korkotaso voi olla samalla tasolla kuin vakuudellisten lainojen korot, ei vain voi ilman että lainoja kannattaa ennemmin päästää ulosottoon kuin maksaa alunperin sovitulla tavalla.
Vaikka osassa (kulutuslainoista) on tosiaan ulosoton korko pienempi kuin alkuperäisen lainan korko olisi. - En ole tuosta korosta samaa mieltä kanssasi.
Kannattaa muistaa että asuntolainojen korkotaso muodostuu kahta kautta, ensinnäkin lainan vakuutena on yleensä ostettava asunto jonka realisoimalla lainan antaja saa ainakin osan lainasta takaisin siinä tapauksessa että velallinen ei lainaansa hoida ja toisekseen lainan antohetkellä katsottuna arvioidaan että lainan ottajan talous selviää lainan maksusta.
Ei, kyllä tuota ulosoton korkoa pitää peilata vakuudettomiin lainakorkoihin jolloin tänä päivänä tuo 9%:n korko ei sitten ihan mahdoton edes ole, kun normaalit kulutusluotot kokonaiskorkoineen ovat lähellä tuota tasoa jos niille ei ole mitään erillistä vakuutta asettaa. - Kannattaa muista myös se kerronnan toinen puoli, eli se taho joka odottaa saataviaan joita velallonen ei ole maksanut.
Eikö tämä taho ole oikeutettu "korvauksiin" koron muodossa kun velallinen ei ole maksanut velkaansa siinä ajassa kun on pitänyt.
Koska lainatustakin rahastakin pitää aina maksaa korkoa, niin miksi ulosotossa olevasta velasta ei sitä pitäisi maksaa?