Ollaan jo aikaptkällä alasajossa. Terveydenhoto on jo alasajettu.
Janne on vajaaälyinen.
Miljoonia maksava tori remontti.Asiakas maksu veeceen käytöstä vielä puhelimella . Huh huh en ymmärrä ????
Onko muita ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat päätyneet paikallisten silmätikuiksi ja jatkuvan paskanjauhannan kohteiksi? Itselläni alkaa mennä käpy paikallisten toimintaan. Tarkoitan jatkuvaa kampittamista, urkkimista…
Ainut totuus on,että Venäjä hyökkäsi Putinin johtamana raukkamaisesti pienen valtion siviiliväestöä kohtaan.
Kokemuksia silmälasien ostamisesta Hämeenlinnan Instrurmentariumista. Itse nyt juossut siellä 6 kertaa vähintään, kun lasien koko epäsopiva. Itselläni kaksiteholasit. Siinä oli myyjä valitsemassa laseja, joihin sitten p…
Ei v..ttu näinkö oikein että Mellilässäkin asuu jo yksi Loimaalta (kaupungin puolelta siis) muuttanut nisti joka myynytkin huumeita? Miten nämä veijarit saavat vuokrattua kämppiä kun ovat edelliset paskoneet?
Elokuvaa ei ole, elokuvaa ei luultavasti tule ja tuottaja on koijannut kunnilta rahaa ympäri maata. Edes jakeluyhtiöitä ei ole vaan ne on itse perustamiaan tai keksimiään toimijoita. Tuotantoyhtiö on pelkkä toiminimi ja…
Tässä muistoja muutaman vuoden takaa kun lieksalainen valtuutettu oli linnan juhlissa! https://imgur.com/a/9hS8o3L
Minkä edesmennyt republikaanisenaattori Lindsey Graham ennusti jo v.2016 sanoessaan,että "Jos Republikaanit valitsevat Donald Trumpin Presidenttiehdokkaakseen, hän tuhoaa koko puolueen". Ja näin siinä kävi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f2a6ade3-1e7f-43f9-a72b-7bf5661d59bd. Ei varmasti ollut ainoa virkakunnasta.
Onko mustapartaiselta kirjastossa majailevalta kulkurilta otettu kirjastokortti pois? Omatoimiajan alkaessa ei ainakaan liikahtanut tuoliltaan kirjautumaan palvelun käyttäjäksi.
miljardööri, sähköautotehtailija Elon Muskin rahat menivät hukkaan Texasin välivaaleiisa ja demokraatit voittivat.
Mitä ihmettä. Rock konsertti viime viikonloppuna oli väkivallan ja huonon käyttäytymisen juhlaa. Naisia oli kourittu rinnoista ja pakaroista. Miehet tapelleet keskenään. Bändin henkilökuntaa häiriköity niin paljon että …
Ihan sairasta tuot taksilla B 1 asiakkaan pyörätuolilla olet n7 Min edessä sakkolappu 50e palkattu vielä innokkaat sakottajat joista ei muuhun ole terv maalaisia taksi ja otaksi
Myös edgettely on elämäntapa
Vertaan sitten määritelmää itseeni, jotta tiedän olenko oikeasti väärässä paikassa.
Käykää allekirjoittamassa adressi jos olette datakeskusta vastaan. https://www.adressit.com/ei_datakeskusta_jamsaan
https://www.ulosottolaitos.fi/myynti-ilmoitukset/?omaisuuden_tyyppi=traktori&maakunta=pirkanmaa#myynti-ilmoitus-results Kenenkä kone?
Käy ja kukkuu! välillä sortaa.