Käy ja kukkuu! välillä sortaa.
Onko viitasaarella oma kingi "mehtä man".
Anonyymi-ap
456674
28Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 104 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Tiedän ainakin yhden
Olen itsekkin aikalailla kone ja muikkuman
Riittää kun on yksi joka kyläkunnalla risukoissa möyryämässä.
Mikä se mehtä man on? Pitäskö tietää?
Eise ainakaan ole hajuton ja mauton ottaessaan kantaa muiden tekemisiin ja oma minää korostaessaan.
Kaukosäädin varmaankin.
Seon se tullimies.
Eipä siellä kolmeenkymmeneen vuoteen ole vipinää vasemmassa lahkeessa kuulumisien mukaan mukaan ollut.
Kuningas kulkureiden joka ei välitä muiden tiellä kulkijoiden oikeuksista pätkääkään periaatteella minä liikun tällä tiellä nyt!!
Hopoti hoi,reki kelkan perään.
Mehtä manin kannatteisi joskus pysähtyä miettimään omia gritereitään ovatko ne oikein myös muita kohtaan,esimerkiksi kulkuoikeudet!
Viitasaarella on siis oma mr Lordi
Siis kyllä kelpaa kun on ameriikan resitenttikin omasta takaa.
Jopa nykyään on kaksi plokattua autolla ajajaa pyydysmäen tiellä joille ei voi kättä nostaa kun vastaan satataan ajamaan, kohfa varmaan tulee kovat tie tullit maksuun
Tottahan se on..
🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Oikein poistit.
Onkoha savuporokeitto loppunut sielä Absila ?! , ei ole mehtä manista tehty havaintoja ?
Ei.se nyt kato ehdi kun on Projeckt iran 2026
Viron postimees kirjoittaa päivänpolttamia uutisia tarkemmin kuin paikalliset aviisit.
Mehtämanin ajatusmaailma on pysähtynyt toisten kyttäämiseen ja elämän rajoittamiseen.
Teillähän sitä kyttäämistä tuntuu olevan, kun noin tarkkaan kaikkien asiat tiedätte.
syö minkit sammakon raadot lätäkösta missä kutevat keväällä ja pohjamudassa talven sinnittelevät.
Joo,ja cätkätit laulaa poistellessaan.
🤑🤣🤣
Siis voiko olla totta että poistellaan mielipiteitä mitkä ei siis täytä jonkun poistamiseen mielivaltaiseen siis sanotaan sitä vaikka ahdasmieliseen asian ymmärtämiseen,siis olisiko jotain persuvihaa taustatekijänä.
Rakentaisi kesämökin itselleen niin ei tarvitsisi siinä puron varrella sammakoita pelastella ja veden virtauksia seurailla.
Ei se ole keskiluokkaa kun ajelee avolava kotterolla eikä parsakaalia ole kaupassa käydessään kauppakassissa.
Rasvaisia pekonipakettejaan sinkoilee tiellåliikujat takana liukastelee 😝🤑☠️
Seon jumalasta seuraava,vaikkakin v,, kirjaimista sanaa muille aina tarjoilee.
Kun oma kalupakki ei toimi niin toisten kintuille pitää vihansa laskea😒.
Ehkä unissas hönö
Nyt alkaa olla sen verran tuntomerkkejä, että tähän ketjuun kirjoittaneet voivat odottaa poliisin yhteydenottoa. Kirjoittajat saadaan selville, vaikka kuinka anonyymisti kirjoitetaan. Ihmettelen tätä viitasaarelaisten ihmisten kateutta. Eikö teillä ole omaa elämää, kun pitää seurata naapureita noin tiiviisti? Minulla ei ole mitään tekemistä kyseisen henkilön kanssa, mutta nämä yksityistä ihmistä kohtaan ala-arvoiset kirjoittelut herätti huomion ja pakottavat tekemään rikosilmoituksen. Ei julkisuudessa olevia ihmisiäkään saa noin maalittaa mitä nyt olette tehneet yksityistä ihmistä kohtaan kateutta tuntiessanne.
Oletko seurannut kielesi väriä,kun nuoleksit kaikkea joutavaa.
Jokainen mies itkee, vetää käteen ja nuolee vitun, mutta harva sitä kehtaa tunnustaa
Olisikohan hämyn jo aika tehdä hyvä teko ja poistaa lätäköilleen ohjaava pato niin kotilotkin ja sammakot voisivat jatkaa luonnollisessa ympäristössään eikä kuolla vedenpuutteeseen.
Siis onko poistelija ajan tasalla vai poisteleeko puolueellisesti kirjoituksia????
Sen oma sivu on todennäköisesti täynnä kun pitää omille kommenteilleen saada tilaa.
Siis oma suu lähimpänä,vaikka eihän niin saa toimia siis poistellessaan,
Pyyntömäki ?? ? kylläpä on oudolta kuullostava nimitys jollekin tien pätkällle jossain missä lie, i dont wanna know ;p
UUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU
Koko ajanko täältä poistuupi kommenteja?!
Joo,siis se samperin suojelusenkeli tuntee tekevänsä maailmanparantajan työtä poistellessaan asiallisia kommentteja siis tällä tavalla.Luulisi sillä olevan tärkeämpääkin tekemistä kuin suojella jotain pinonpolttajaa.
Noon niitä tahvoja ketkä omasta mielestään oikella asialla ovat.
Ei vissiin olla valtuuksia muilta sivuilta poistella viestejä kun tltä sivulta,kun lukee mitä muillakin sivuilla kirjoitellaan samasta asiasta.