VantaaVastattu 2 kk

Ja suomalaisilta taas nostetaan veroja, jotta matut saa loisia

Voi rakas Vantaa, kyllä tulipunainen vasemmisto on pistänyt sinut koville. Näin käynnistyy taas poliittinen syksy myös Vantaalla. Vantaalla taloudellinen tilanne on surkea, eikä sitä saa oikein kaunistelemallakaan parem…
VantaaEi vastauksia

Kuka on tekijä-koivukylässä

Tekijän kuva Riika Tauriainen Tänään klo 16:20 Vantaalla on tapahtunut tiistaina epäilty puukotus. Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa saaneensa tänään noin kello 15.14 väkivaltatilanteeseen liittyvän tehtävän Vantaalle, Ko…
VantaaVastattu 2 kk

Juuri kukaan ei halua nykyisen hallituksen jatkavan.

Ylen kyselyssä vain kaksi prosenttia vastaajista kannattaa nykyisen hallituspohjan jatkamista ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen Edes hallituspuolueiden omat kannattajat eivät toivo jatkoa nykyiselle kokoomuksen, peru…
VantaaVastattu 2 kk

Myyrmäki on jo pilattu , mikä seuraavana

Hyvä kirjoitus jonka lainasin toiselta palstalta. " Ulkomaalaistaustaisia on yli 30%, ja turvattomuus on suurta. Katja Pirhonen kertoo omista kokemuksistaan, millaista on asua Myyrmäessä − Paikallisen apteekin edustalla…
VantaaVastattu 2 kk

Mitä Tikkurilan urheilupuistossa tapahtuu

Mun juoksulenkki kulkee urheilupuiston kupeessa. Viime viikolla taisi tulla jotkut cricket-ottelut sinne ja niistähän oli eilisissä uutisissakin. Mutta. Viime viikolla pelikentän sisällä oli kaksi poliisia tekemässä joi…
VantaaVastattu 2 kk

Maahanmuutto 2015 alkaen suomen keskusta

Anonyymi 2023-01-03 11:40:29 Pääministeri Juha Sipilä on julistanut panevansa valtion omistamien yritysten ”taseet töihin”. Tämä juttu kertoo, kuinka Sipilä hyödynsi yhteistä rahaa tehdäkseen itsestään yksityisen miljon…
VantaaEi vastauksia

TV KANAVAT EI TAAS NÄY VANTAA

MIKSI TV KANAVAT EI NÄY VANTAAN VARISTOSSA LUHTIMÄKI 2 TV LUPAA KYLLÅ MAKSETAAN MUTTA TURHAAN 🥵🥵🥵🥵🤮🤮🤮🤮🤮🤮
VantaaVastattu 2 kk

Sporttikortti 70 + oli ilmainen vanhuksille_VANTAA

Se oli ja meni! Tehtiin muka muutos 65 +ja laitettiin maksulliseksi 50 € v.tai puolivuotta 25 €. Silmänkääntö temppu! OLEN AINA SANONUT VANTAA ON VANHUSVIHAMIELINEN kunta, Tosi on ! Meitä pienituloisia eläkeläisiä on va…
VantaaVastattu 2 kk

Rahat loppu vantaalaisilta?

eikö kaupunki tuota ostovoimaa? Anonyymi-ap 2026-08-20 05:47:35 https://www.verkkouutiset.fi/a/vantaan-asuntomarkkinoilla-tapahtuu-nyt-jotain-poikkeavaa/#b8d761cc maahanmuutto vaikuttaa? onko niin
VantaaVastattu 2 kk

Vantaa Varisto

Miksi Vantaan Varistossa ei toimi TV kananat 😅😅😅😅😅😅😅🤑
VantaaVastattu 2 kk

Vantaa Varisto

Miksi Vantaan Varistossa ei toimi TV kanavat 😅😅😅😅😅😅😅🤑
VantaaVastattu 2 kk

Tulin lomalle Suomeen

Tulin Amerikasta Suomeen sukuloimaan kolmenkymmenen vuoden jälkeen en voi uskoa näkemääni luulin tulleeni Somaliaan 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣