Jos hylkään Herrankin hylkäämän perussuomalaisten puolueen ja anon pääsyä Herrankin valitsemaan keskusta puolueeseen?
Kaupungin tytäryhtiöiden toimintakertomukset ja tilinpäätökset? Oliko jako tehty "yksin yksille" tahaton vai tarkoituksellinen niputus? Osakeyhtiöiden hallituksissa istuu luottamushenkilöitä, tällä kaudella samat henkil…
Työtä Suomen ja Suomalaisten parhaaksi, siksi vihervasemmiston vihatuin puolue 👍
Jos: - Kunnan toiminnassa on epäilyksiä väärinkäytöksistä - Talousarioiden yksityiskohdat vaativat perusteellisempaa selvitystä. -On tarpeen varmistaa tiettyjen päätösten tai toimenpiteiden selvitystä. Kaupunginhallituk…
Toivon että kihuilla olisi jonkin sortin pride marssi ja kaupunki laittaisi sateenkaariliput salkoon. Kysymys kuuluu uskaltaako Pyhäjärvellä olla avoimesti homo ?
"Infotilaisuus" esim. tuulella käyvistä luonnonraiskaajista palvelee pelkästään yksipuolisesti oman napansa käyttäjistä. Sama koskee valtuuston Iltakouluja ym tiedotteita joissa lähdekriittisyys on unohdettu. Tuulivoima…
Menopaussin oireet jaetaan välittömiin oireisiin ja myöhäisoireisiin. Elämänlaatua ja elinvoimaa heikentävät oireet ovat esiintyneet kuitenkin yli 35 vuoden ajan. Seuraavia menopaussin havaintoja pitkäaikaisissa päättäj…
Kannattaa lukea ajatuksella hyvinvointitalosta tehtyä valitusta ja hallinto-oikeuden ratkaisua(?) Suomentaako meille Pyhäjärven Sanomien päätoimittaja, mikä on tilanne käsittelyn ja päätöksen johdosta. Näin oli lehdessä…
Pyhäsalmella kartoittelen alueita
Niin mitäpä muuta tekee kansa kuin säästää ja osa ei voi edes säästää kun ei ole mitään mistä voi säästää...herrat puhuu jatkuvasti leikkauksista ja säästöistä... toivottavasti edes oulaskankaalla yritetään leikata pari…
Asiaesittelyssä sanotaan. että Pyhäjärven laina 30.4.26 0n n. 44 milj euroa Nyt hallitus hyväksyi talousarviolainaa 4 milj. otettavaksi OP Jokilaaksoista. Eli Pyhäjärven kaupungin lainakanta nousee 48 miljoonaan euroon.…
...siihen ei ole löytynyt vastausta, irvokkaita kommentteja on ollut riittämiin. Vaaratiedote kokeilu tehtiin 5.6-26 klo 12.00, entäpä sitten ??
Tänään lenteli pyhäjärven yllä Germany - Airforce ja Amerikan Navy lentokoneet. Harmi etten nähnyt omin silmin, mutta monia kiekkoja ne lenteli, kun netistä katsoin
https://yle.fi/a/74-20230624 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde käynnistää jättimäiset yt-neuvottelut – piirissä on noin 18 000 henkilöä Pohteen tavoitteena on vähentää henkilöstökuluja noin 30 miljoonalla euroll…
Sokeri loppuu milläs maustatte juopot litkunne 🤣
Pyhäjärvellä kun selaa tinderiä siellä vuodesta toiseen samat peräkammarin pojat etsimässä seuraa. Näille miehille ei löydy vaan täältä naista. Taitaapi kaikki kylän parhaimmat naiset olla varattuja..
Sisä -ja valtiovarainministeriö KEHOTTAA kuntia käymään läpi mallinsa drooniuhkien varalta. Suosituskirje kuulemma toimitettu kunnille ?????? Palveluiden pitäisi toimia nopeasti, joten johtamisen pitäisi toimia jo jossa…
Itse asioin paikoissa joissa tiedän että työntekijöille ollaan reiluja sekä työsopparin jälkeen myös pidetään työssä ja annetaan oikeita työvuoroja. Minulla on oikeuteni valita kuka minua palvelee ja miten palvelee....e…
Moni maallikko vain ajattelee mikä hajuvesi se olisi jolla tuoksun mahdollsimman hyvältä, vaan Pia Long kehitti miehiä karkoittavan tuoksun, joka on sekoitus oksennusta sekä vuohen takapuolen hajua. Lähde: Helsingin san…
Pyhäjärvellä on asukkaita noin 4 052 ja eläkkeellä on 2000 asukasta. Päättäjistäkin kaupungin hallituksesta suurin osa on eläkkeellä. Ei taida Pyhäjärvi ole mitenkään houkutteleva paikka muuttaa nuorille kun päätöksetki…