Metsähakkuut on kielletty lintujen pesitä aikaan . Pohjoisessa Suomessa kielto on voimassa 1.5.–31.7. ja muualla Suomessa 15.4.–15.7. Miten peltojen salaojitukset? Joku torvelo vetää Sarvantien varessa putkea. Ainoat pe…
Kaistaansa pitkin vaan vastaan tulijan kaistan kautta mutkissa ,tuulimyllyn tekijät kaataneet kunnan rajan ilmoittavan taulun oulainen/ merijärvi mutkat varmaan menivät jo merijärven puolelle S- mutkat ,kyllä vastaan tu…
Entisiin ravintolan tiloihin saadaan elämää uuden ravintolan myötä. Hieno homma.
Eikö noissa voisi kieltää mainostamiset tai jos on jo säännöissä kielletty niin voisi potkia pihalle mainostajat. Ainaki tuo hautakivi heppu on joka välissä mainostamassa
Viime vuonna olivat jo näihin aikoihin?
Mitähän ravikadulla oli sattunut eilen kun poliiseja vilisi kerrostalon pihalla ja ympäristössä moottoripyörillä?
Päällä ,minä syrjään aina tienraville kun leveä traktori tulee vastaan jos 4 ratasta traktorissa on syrjään ihan ojan pohjalle asti .
Oulaisissa on isä ja poika isännöintitoimisto. Kiertäkää kaukaa on sen verran käsittämätöntä toimintaa. Ovat menettäneet asiakkaita ja siihen on syynsä.
Miksi Oulaisten kaupungin hiekoitushiekat lakaistaan urakoitsijoiden toimesta nurmikkoalueille?? Kertakaikkisen älytöntä toimintaa!! Sen verran, ymmärrystä pitää olla, että hiekat kerätään pois, tai ne kerätään johinkin…
Elämäni suurin virhe oli opiskella oulaisissa tulee kyllä masentunut olo kun aatelee vieläkin. Muka jotain tulevaisuutta sieltä.
Ei ole uusi ostettu yrityspalvelu Oulaississa kaupungin entisen oman yrityspalvelun veroinen näköjään yrittäjienkään mielestä. 2010 -2020 luvulla Oulainen oli barometrissä lähes aina PohjoisPpohjanmaan 30 kunnan paras j…
Näin kirjoittaa Seutumajakka 20.5 Mitkä on todelliset syyt että näin on käynyt?
selittäkää mitä tämä wifi tarkoittaa? Onko pakko ottaa?
Kuka puuttuu tähän hommaan ensimmäisenä?
Tuli viesti, että pitäisi kutsua Lounean asentaja sähköpostilla. Kannattaako niin tehdä, kun yhteys toimii hyvin nykyisellä päätelaitteella ja johtoa pitkin. Kai johtoa voi edelleenkin käyttää. Kovin kallis lisämaksu tu…
Esteetön kulku antaa niille ,hirveän varovaisia ovat suojatien ylityksessä jos lumilohkara tiellä oikasevat ja ajavat lumipenkkaan kiinni.Vain 3 ratasta vetää 1 puolen .
kuka 50 luvulla syntynyt sytyttänyt lautatarhankadulla sen autiotalon tuleen? ois voinut aika äkkiä kärähtää viereiset talot jos ei oltais herätty soittamaan 112. joko täällä vanhukset rupeaa riehumaan? https://seutumaj…
Ylilaskutuksesta syytetyt Timo Junttila ja Jorma Kortesoja hakivat korkeimmalta oikeudelta valituslupaa Rovaniemen hovioikeuden tammikuussa antamaan tuomioon. Korkein oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen. Oulaisten kaup…
Harakka syö jo sitä onko jostakin naapuritalosta jos on haudata kissa asiallisin menoin.⚰️🪦.
Miksikähän kaupunki polttaa katuvaloja nyt kun on valosaa ja kun on pimeää niin ei...?