Kukahan nuori kaveri tuomittu huumeista ehdonalaiseen? Oulaistelainen 1995 synt...
Ensivuonna kuulemma taas katsotaan koulujen tilannetta. Joko taas niistä jokin asetetaan lakkautusuhkaan? Länsireuna pitäjästä lienee turvassa. Tuskin Petäjäskosken koulu niin paljon surkastuu, että se lakkautettaisiin?…
Ikinä en ole äänestänyt Perussuomalaisia mutta nyt on aika antaa ääni heille. Emme voi työntää rahaa ulkomaille mahdottomia määriä vaan nyt on aika alkaa pitämään huolta omasta kansasta!
Yritin viedä television korjattavaksi sinne liikkeeseen mistä se oli ostettu sanoivat ei onnistu vie kierrätykseen. Toinen liike tuo se televisio tänne niin lähetetää korjattavaksi kysyin hintaa arvio 50-100€ ledit piti…
Kertokaapa ulkopaikkakuntasille onko lehto hommat ajettu alas ja koko halli myyty kaupungille vai missä mennään ?
Ymmärrän että kaupunki säästää. Eikö kuitenkin jalkakäytävät. Pystyisi puhdistamaan sohjosta.Ja hiekoittamaan. Vanhukset, lapset, pyöräilijät yrittävät kulkea niissä kaatumatta.
Keskustan valtuustoryhmä jätti kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen jääkiekkokaukaloiden uusimiseksi koulujen yhteyteen sekä urheilupuistoon. Lisäksi valtuustoryhmä esitti sopivan paikan etsimistä jääkiekkokaukaloll…
Saa nähdä miten käy? Häiriöpäivämäärä 16.1.2023 Lisätty 18.1.2023 Velkoja Siemens Financial Services Ab Sivuliike Suomessa Saatavan määrä 607 560 €
On kyllä mahtava juttu tuo tehtaiden tulo Oulaisiin. Paikkakunnan vetovoima lisääntyy ja muutenkin nousun eväät ovat kasassa. Nivala ja Sievi kuihtuvat mutta oulainen aloittaa nousukauden.
Jännä miten tuosa teboililla käy koneurakoitsijat ja muut tollot tankilla, periaatteet myynnissä ja halvalla. Tankkaa teboililla, tankkaat Putinille!
Just kuulin radiosta, että Ruotsissa padel on jo pois muodista. Eli halli on jo viisi vuotta myöhässä. Vieläkö joku golfaa, sekin taisi mennä muodista. Löytyykö täältä padelin tai glofin pelaajia, missä on lähin golf-ke…
Saapa nähdä ken on ääniharava seuraavissa kuntavaaleissa Oulaisissa. Mahtaa tulla yllätyksiä puolueissa syykin tiedossa.
oulaisissa voi harrastaa lähes mitä vain, mutta onko tarvetta kaikille liikuntapaikoille sillä ylläpito on kallista jos ei ole käyttöä/käyttäjiä. siihen nähden onkin absurdia puhetta,milloin pitäisi uusia ulkokaukaloita…
Koulujen määrää mietitään lähiaikoina Oulaisissa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon kouluissa on nyt oppilaita ja paljonko on tulossa lähivuosina. Koulun menetys on aina kylälle melkoinen kuolinisku. Toivotta…
Kyllä kierrätykseen on ilmeisesti joutunut vanha nainen. Tulee ihan Speden ja Veskun rautakauppa sketsit mieleen. Vastaa jos tahtoo. Puhumattakaan että lähtisi näyttämään jos pyytää. 9 euroa on liikaa.
Jokin raja sananvapauteen - Jukkolan venäjän propaganda kirjoitukset saisi jättää julkaisematta.
Meneekö tuo uusi päiväkoti siis jollekin yksityiselle ketjulle?
Henkilö menehtyi junan alle Oulaisissa. Taas tälläinen suru uutinen. Parikymmentä vuotta sitten muistui tästä mieleen, kun useampikin tapaus oli monena vuonna. Tuolloin mm. junia kehoitettiin ajamaan Oulaisten ohi …
Joku sinne jäi.
Akselilla Raahe Vihanti Kokkola Oulu. Pimeyskö tuolla pistää nupin sekaisin vai mikä?