KuhmoinenVastattu 3 v

Lehmäkauppoja

Mitä ihmeen lehmäkauppoja on meneillään Hjelmiltä vapautuneessa liiketilassa Toritie 32B? Ensin kunta vuokraa tilan Kuhmoisten Vuokrakiinteistöt Oylle pilkkahintaan ja sitten KVK Oy anoo lupaa vuokrata tilan edelleen?
KuhmoinenVastattu 3 v

Kunnanjohtaja?

Onko tosiaan kunnanjohtajan ainoa työmaa edustaa sahanrantaa ja muuta kiiltokuvamaista löperöä toimintaa? Sillä palkalla luulisi olevan jo mahdollista perehtyä kunnankin tärkeämpiin ja ajankohtaisempiin asioihin kuin ol…
KuhmoinenVastattu 3 v

Kädenvääntökisat sahanrannassa

Ensi kuussa on kuulemma kädenvääntökisat sahanrannassa. Paikalle kuulemma tulossa koviakin vääntäjiä, mutta tuskin niin kovia, että tämän kylän äijille pärjää.
KuhmoinenVastattu 3 v

Kielletyt aiheet

Mitkä ovat Kuhmoisten palstan kolme kielletyintä aihetta? Älkääkä nyt näitä vastauksia poistako, jos vaan aihe mainitaan eikä ketään mainita, niin saadaan tähän totuutta vastaava listaus.
KuhmoinenVastattu 3 v

Jännitys tiivistyy

Kunnanhallitus § 333 20.12.2021 Ensivuoden (2022) aikana henkilöstöllä on mahdollisuus joko työyhteisön kesken tai yksittäisen työntekijän toimesta esittää ideansa kunnan toiminnan kehittämiseksi siten, että siitä on sa…
KuhmoinenVastattu 3 v

Valtuustoaloitteet

Vuoden 2020 aikana tehtiin yksi valtuustoaloite: 9.3.2020 valtuutettu Eero Ikonen teki aloitteen hyödykekohtaisten poistoaikojen muutok- sesta
KuhmoinenVastattu 3 v

Eläköön sananvapaus!

Tänään 8.2.2023 Vekkari sivu 5: "Sananvapaus pelasta elämää. Sananvapauden rajittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapau…
KuhmoinenVastattu 3 v

Totuus hammashoidon ajanvarauksesta

Kertokaa nyt hyvin argumentoitu mielipide ja näkemys siitä, että onko tuossa aikojen panttauksessa oikeasti järkeä? Jotkut sanoo, että on nerokasta, kun ei anneta aikoja, jotta ei joudu maksamaan sakkomaksuja. Tavallaan…
KuhmoinenVastattu 3 v

Mikä ammatti on kesäkymppi?

Kuhmoisten kunta hakee viheraluetyön kesäkymppiä 22.5.-6.8.2023 väliseksi ajaksi. ''Kympin'' tehtävänä on olla apuna kesätyöntekijöiden ohjaamisessa, työnjaossa ja välineiden kuljettamisessa ja huoltamisessa. Lisäksi hä…
KuhmoinenVastattu 3 v

Mitä kuuluu kumipyöräkanavalle?

Kunnanjohtajan elinvoimakeskustelussa 26.1.2022 oli esillä kumipyöräkanavahanke, johon on tarkoitus käyttää yhteisiä rahoja. Mitä sille nyt mahtaa kuulua?
KuhmoinenEi vastauksia

Pajatien leipomo

Kyllä täytyy ihmetellä että kuka kehtaa saati viitti ostaa heidän tuottamia tuotteita. Yksi edellisistä firmoista nurin ja toinen on kovaa vauhtia menossa samaan osoitteeseen. Kauppalehden protestilistaa katsoessa. Ihme…
KuhmoinenVastattu 3 v

Liikuntasalin mainos

Tietääkö joku, miksi liikuntasalin seinällä on vain yhden yrityksen mainos? Maksaakohan yritys kunnalle mainoksestaan niin hyvin, ettei tarvita muita mainostajia? Vai onko seinäpaikka niin kallis, ettei muilla yrityksil…
KuhmoinenVastattu 3 v

Mitä laitatte päälle sinne mekavestareille?

Ens kesänä on tulossa ihan ensteksmakeet vestarit. Mulla vaan ei oikeen oo semmottii kuteita, mitä vois laittaa, pitää hilpasta tonne löytötkeisiin. Oisko jotku maihinnousukenkät jees? Vähän niinku sannamariinilla.
KuhmoinenEi vastauksia

Miksi ihmiset muuttaa

Miksi ihmiset muuttavat paikkakunnalta toiselle: 1) Työ 2) Opiskelu 3) Lastenlapset
KuhmoinenVastattu 3 v

Ketä voin äänestää

Vaikka päätös ehkä oli lopulta yksimielinen, niin onko nykyvaltuustossa ketään, joka koitti jarruttaa tai kyseenalaistaa vanhan koulun purkua? Hänelle soisin ääneni. Jos kaikki kannatti sitä 100-0, niin en äänestä ketää…