Mitä ihmeen lehmäkauppoja on meneillään Hjelmiltä vapautuneessa liiketilassa Toritie 32B?
Ensin kunta vuokraa tilan Kuhmoisten Vuokrakiinteistöt Oylle pilkkahintaan ja sitten KVK Oy anoo lupaa vuokrata tilan edelleen?
Ensin kunta vuokraa tilan Kuhmoisten Vuokrakiinteistöt Oylle pilkkahintaan ja sitten KVK Oy anoo lupaa vuokrata tilan edelleen?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sitä samaa hähmää kuin aina ennenkin kun yritetään salata ja piilotella epäonnistuneita kustannuksia ja tappioita kirjanpidossa kunnan ”sisäisiin yrityksiin”
Pitkät perinteet ja hämäyskulttuuri.
Kenen rahoilla sitä nyt tilaa nyt rempataan? Vuokrakiinteistöjen ei kannata muutaman kuukauden sopimuksella laittaa paikka uusiksi ja kunta taas ei saa vuokratuloilla katettua edes vastiketta + vesimaksua. Miksi veronmaksajien pitää tukea tällaista?
Tässäkin tapauksessa kaikki sai alkunsa siitä kun kansalainen kehtasi lehdessä omalla nimellä julkisesti kommentoida ja arvostella kunnan, valtuuston, hallituksen toimia. Sieltä tulee vastaisku välittömästi niinkuin kävi lumitöiden-kin osalta.
Solmuja on helppo tehdä. Avaamiseen tarvitaan useimmiten lakimiehiä. Aina sekään ei auta ja tällöin pää jää vetävän käteen - ilman vastuuta. Kansa maksaa.
Lipevän luikuria touhua aina,
"Solmuja on helppo tehdä."
Solmujen tekemistä on harjoitettu jo pitkään. Siinä syy kunnan kehityksen pysähtymiseen.
Umpisolmu-han siitä seuraa.
"Umpisolmu-han siitä seuraa."
Tämä on täysin totta ja kuka sen umpisolmun aukaisee ? Pitääkö kehityksen mahdollistava vetoköysi katkaista, koska se on solmuja täynnä ja siinä mielessä käyttökelvoton ?
Pitää perustaa uudestaan yhtä köyttä-yhdistys, lopettaa köyden veto eri suuntiin koska solmujen kohdista saa köydestä aina paremman otteen.
Solmu tai Silmu.
"Pitää perustaa uudestaan yhtä köyttä-yhdistys, lopettaa köyden veto eri suuntiin koska solmujen kohdista saa köydestä aina paremman otteen."
Tämä on hyvä kommentti, joka kannattaa noteerata ja perustaa yhtä köyttä-yhdistys.
18.8.22 päivätys isännöitsijäntodistuksen mukaan Hjelmiltä vapautuneen liiketilan yhtiövastike on 221,20€
1.3.23 päivätyn vuokrasopimuksen mukaan Kuhmoisten kunta on vuokrannut kyseisen tilan Kuhmoisten Vuokrakiinteistöt Oylle 245€/kk (ALV 0) .
Näin ollen kunta saa tilasta maksamansa yhtiövastikkeen ja vesimaksun.
Kenen kannattaa Kuhmoisissa ostaa/omistaa liiketiloja, jos kunta tekee omalla hinnoittelupolitiikallaan niiden vuokraamisen kannattamattomaksi?
Asioista päättävät (kaikilla heillä on oma henkilökohtainen nimensäkin) luovat päätöksillään tulevaisuudenkuvaa kuntalaisten ja myös ulkopuolisten silmissä paikkakunnasta nimeltä Kuhmoinen.
Menneisyydestä on jo saatu kuva ja tulevaisuus ei ruusuiselta näytä
Olisiko tuossa vuokran määrässä huomioitavaa se, että kunta vuokraa kohteen omistamalleen osakeyhtiölle?
Niin...vuokra saattaisi olla vielä halvempi, jos joku valtuutettu vuokraisi saman tilan, Mutta se sopimus olisi salainen,
Ja nyt kun se vuokrataan kunnan hallituksen luvalla Allin taholta seurasvalle - ei ehkä ole julkinen tieto vuokrasopimuksineen.
Toki ihmetyttää se, että nyt se sopii toimstokäyttöön, kun Hjelmilläkin se oli juuri samassa käytössä.
Kyllä nyt pitäs nämä " naamiot" pudottaa täälläkin!
Eikä paikallisille " kasakoille" anneta enää lupaa viedä tuhkiakin pesistä!
Yhdessä kähmien veronmaksajilta kupataan mitä irti saadaan