No niin, eipäs saanut kuriin aluetta, joka on tottunut työskentelee miten haluu. Ei muuta kuin liitetään toiseen alueeseen, jossa johtajat ja valtuustot jo valmiina.
Hyvää johtamista, talouskin on mennyt parempaan suuntaan, johtoporrasta vaan pienemmäksi turhia teamseja istumasta. Oikeudenmukaisuutta kehiin poliitikot ja virkamiehet, savustitte ulos jo toisen johtajan.
Että tavoite on saavutettu. Sotepalvelut loppuu, jäljelle jätetään vain hallinto johtajineen ja puolet valtuutettuja. Yli 60 vuotiaat valtuutetut potkitaan pois ja "haamukehitystoimikunnat lopetetaan" Näin säästyy kaikk…
Luennoitsija ei ollut työkuntoinen Aalto2-museokeskuksen yleisöluennolla Jyväskylässä? Mitä moisesta. Luennoitsijahan valitaan aina yleisönsä mukaisesti.
Politiikka Puolueet Suomen sosialidemokraattinen puolue Razmyar on sossujen nousun rutto, kuppa ja tuho. Razmyarila ei ole mitään annettavaa tälle Anonyymi-ap 2025-07-05 16:39:02 yhteiskunnalle. Kun sen sanoo ääneen per…
Missä ohjeet? Ei löytynyt mistään.
IS: Kotibileet riistäytyivät käsistä – kuokkavieraat tekivät tempun kylpyhuoneessa! On se kumma ettei toisten kotiakaan kunnioiteta yhtään. Särjetään ja varastellaan.
Huomasin ohikulkiessani ison puutalon, jonka seinässä oli iso kyltti: Suvimäen Klubitalo. Onkohan se Fredrikssonien kesäasumus vai Lionsklubilaisten kokoustila?
Kertokaahan millanen paikka on Vaajakoski?Kuinka paljon asukkaita jne?
Jyväskylä on Suomen pahoinvoivin kunta muuttakaa äkkiä pois! Juomavesi on täynnä kemikaaleja! Kaupunki on ankea! (Kaikkea muuta kuin viihtyisä) Onnettomassa kaupungissa elää onnettomia ihmisiä ja ettehän te tahdo olla o…
Nyt kotimäen möykkääjät.tulitte taas,ikävää.yksikin metelöinti vielä,niin loppuu asuminen 😁ette ole mäen kingejä😁joka virheestä lähtee ilmoitus😁
Mitkä ovat Jyväskylän voimakkaimmat väestönvaihtoalueet? Minkälaisia prosenttilukuja esiintyy?
Ärsyttävää epäreiluutta kultasepän liikkeiltä, kun vein kultaa arvioitavaksi. Kolmessa liikkeessä kävin ja jokaisessa kullan paino oli eri painoinen ja kullan päivän hinta erilainen. Ja jokaisessa kävin puolen tunnin si…
Katala somesaalistaja huijasi lukuisia alaikäisiä Syyttäjä kuvaili miehen toimintaa suunnitelmalliseksi ja toistuvaksi. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/68677c11-afab-41b0-9c55-105eff807bc5
Onko Jyväskylässä kauppaa joka myy nukkeja, aidon kokoisia? Nykyään ne taitaa olla jotain silikonia eikä tarvitse pumppailla ilmaa. Ovat kauniita ja hyvin elävän näköisiä, epäilen että Jykylästä ei sellaista löydy, jout…
Kela-taksien kilpailutuksen ja korvausten muutokset herättävät huolta taksialalla. Osa yrittäjistä harkitsee Kela-kyytien lopettamista, koska alenevat korvaukset, pitkät välimatkat ja asiakkaiden luokse ajettavat korvau…
Tekivät pikku hommasta hirveän laskun. Tuntuu huijaukselta.
Eipä näkynyt yhtäkään "Erikoisosaajaa" tai heidän huutavia jälkeläisiään kyseisessä kaupassa. Ihan tuli vanhat,hyvät ajat mieleen.
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000012381169.html Nyt ovat pojat ottaneet kohteeksi oikeistolahtareiden kaupan... toivottavasti leviää Jyväskylänkin K-kalliisiin. Ajeleehan se K-kauppiaskin asiakkaiden leipärahoilla …
Taksinkuljettajat avautuvat HS:lle: Humalaiset naiset tulevat iholle Taksinkuljettajan mukaan on huonoja kuskeja, mutta myös huonoja asiakkaita. Bolt-taksi Helsingissä 13. marraskuuta 2024. Bolt-taksi Helsingissä 13. ma…