Olen ollut aina sitä mieltä, että partio, (ent. suojeluskunta), on nuorille pojille innoittava ja opettava paikka. Se on ohjaajillekin mielenkiintoinen ja omia mieltymyksiään virittävä yhteisö. Öiden viettäminen teltass…
Oskari Sallisen isän veljen serkku on/oli XXXTentacionin eli Jahseh Dwayne Ricardo Onfroyn eno eli aika jännä juttu tämä
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 76 prosenttia Anonyymi-ap 2026-09-19 06:17:53 Ilmoita https://yle.fi/a/74-20246713 Oikeusministeriö on selvittänyt vankipaikkojen vuokraamista ulkomailta. Ulk…
ajatteleeko mani että ihmiset ei osaa laskea kun laittavat kilon sokeripakettipakkauksen hintaan noin 12 tai 13 euroa myyntiin. paketissa kymmenen pussia. korkea yksikköhinta. se että välillä on halpoja tarjouksia mutta…
Ajattelin vihdoinkin erottua joukosta, mutta se ei onnistunut, koska jouko puristi pakaransa yhteen. Siinä sitten olimme puoli kahteen.
Sotapropagandaa ja sotamielialaa viikosta toiseen mullilehdessä.
Natohaukat, miksi kerhonne ei tee mitään, vaikka jäsenmaanne Turkin viljalaivaan on isketty kahdella russojen dronilla ja ainakin kapteeni on kuollut. Onko oranssi jumalanne kieltänyt puuttumasta ystävänsä butlerin teke…
IL: "Venäjän uuden divisioonan todennäköinen sijoituspaikka on Karhumäki." Ehei, kyllä se tulee olemaan 300km Karhumäestä suoraan länteen!
Pelkäsivätkö itse saavansa potkut?
Onkohan Sinuhen ollessa helsingissä hänen asunnossaan käynyt joku vieras? Kannattais vilkaista petin alle, ettei vain oudot Black Horset sieltä pilkota.
Kun oma äiti on piikikäs, ne sanat osuvat usein paljon syvemmälle kuin kenenkään muun sanomiset, koska äidin pitäisi olla se ihminen, jolta saa varauksetonta tukea ja hyväksyntää. Se, että hän käytti termejä kuten "avio…
Olen tästä ikkunasta seurannut ja näyttää naapurissa olevan huume kauppaa. Siinä pihassa Haapalammentiellä käy isoja pakuja ja porukkaa käy paksujen sisällä hetken ja sitten lähtevät pois. Autot ovat joko kerrostalon pi…
On se kumma kun aina on myöhässä. Esim. Linja 3, jonka pitäisi lähteä Vaajakoskella klo. 7.45, niin lähes joka-aamu on 3-5 min myöhässä. Tänään oli huippu, oli 13 min. myöhässä. Linjalla ajeli selvästi ulkomaalainen, ei…
Oli jännä ulostulo elinkeino ja työllisyys palvelujen johtajalta. Te-toimisto loppuun -24 vuoden lopussa ja jo nyt perustettava Jyväskylä - Muuramen työllisyys alue on tappiolla. Valtion rahoitus ei riitä. Yli 220 henki…
Kuulistaa siltä uusi ulmiö muutama vuosi jo. Erään pakolais massa ryhmän oerheet huutaa,kovaäänisiä ja tuntuu etteu niitä varsinaisedti kukaan kasvata. Äidit loistaa poissa olollaan,nekin huutaa kälättää kujilla. On men…
vieraskielisten-osuus-toimeentulotuen-saajista-jo-yli-60-prosenttia/ Anonyymi-ap 2026-09-18 15:54:21 Ilmoita Yhteiskunta Maahanmuutto Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60- prose…
Vaikuttaa siltä, että Jyväskylän johtaja koulutus tähtää keskitettyyn nöyryyttäminen ja kyykyttämiseen. Varsinkin on huomattavissa kaksinaismoraalia, joka näkyy siinä että syntyperäisiä suomalaisia syrjitään ja painoste…
Tiedättekö sellaisen kuin PRISMA? Sieltä saa jouluun vaikka mitä tuotteita maista jotka rikkovat ihmisoikeuksia, pitävät lapsia nälässä pakkotöissä ja pahoinpitelevät naisia.
Mahtavat kinkerit roviksella! Valtakunnankorpraali ottaa vastaan lentokoneita ja Linda Lampenius soittaa viulua. Upeeeeeta!
Onko jollakulla kokemusta asumisesta kyseisissä taloissa? Onko ne kovin meluisia ja yöaikaan rauhattomia? Hyvät ja huonot puolet, molemmat kiinnostavat.