PieksämäkiVastattu 7 kk

Kaupungin metsät hoidettu huonosti

Kaupungin metsien hoidosta olisi aika tehdä selvitys. Puun myymtien osalta on tullut satojen tuhansien tappiot ja metsämaiden myymisistä viimeisen viiden vuoden aikana. Lisäksi maankäytön vangasjärven alueen kaavoitukse…
PieksämäkiVastattu 3 kk

Varla6dessa romahti sisäkatto?

Uusi Keski-Savon rakennusvalvonta aloitti tehtävämså vuoden aliussa. Miten on mahdollista, että ennen Keski-Savon rakennusvalvontaa virassa ollut Varkauden jphtava tarkastaja ja kiinteistön omistaja ei ole ollut tietoin…
PieksämäkiVastattu 3 kk

Harjun koulu puretaan.

Uutta koulua pukkaa Harjun koulun korvaajaksi. Vt. ei saanut tahtoa läpi Kanttilaan siirrettävästä opetuksesta. Järki voitti tunaroinnit.
PieksämäkiVastattu 3 kk

sekunda kauppiaat.

miksi pieksämäellä suuret tavaratalot ostavat sekundaa ja myyvät sen meille asiakkaille priimahinnoilla.siksi en osta täältä .tavoitteena suurempi voitto.törkeää pettämistä.
PieksämäkiVastattu 3 kk

Ota huomenna ryyppyä kehosi kiittää

Viina viinan tuoksu valkoinen,kultainen kuin pilvi, Sen suli läpi sielun, Lapsuuden muistot, hylättyjä. Viinan voima, vahva ja kova, Kuin meri, sen aalto. Koko maailma, pieni paukku, Sielun ja kehon, rauha. Viinan tuoks…
PieksämäkiVastattu 3 kk

Pieksämäen parhaat kebabit LomaTriolla

Lomatriolta saa ehdottomasti Pieksämäen parhaat kebabit. Myös pizzoja on paljon kehuttu. Paikka on tosi siisti ja myös ulkona voi syödä halutessaan luonnon rauhassa. Kannattaa käydä matkan varrella pysähtyessä ja paikka…
PieksämäkiVastattu 3 kk

Sarjakusettaja

Areenassa menee kyseinen sarja, tuollaisesta tyypistä tuli mieleen edesmennyt "liikenneneuvos".
PieksämäkiVastattu 3 kk

Jättäisitkö rauhaan kun koiraamme ulkoilutamme.

Sinä vanhempi nais henkilö vaunupajan suunnalta,joka talutat täysin mustaa koiraa.Ei tarvitse aina tulla koirines, minun ja monen muunkin luokse kun näät meidät kulkevan.Haluamme rauhan lenkkeilyyn ja ulkoiluun,ja mones…
PieksämäkiVastattu 3 kk

nesteen myyjät

Varma pysähdys paikka ohitse kulkiessa on neste Pieksämäellä koska siellä on pari niin ihastuttavaa kaunista myyjää;)
PieksämäkiVastattu 3 kk

Mitä keskustan jälkeen?

Antikeskustalaiset on nyt mennyttä ja uusi muodosteetu ryhmä jatkaa. Mikä tulee olemaan antikeskustalaisten jälkeinen aika? Varmaa on vain epävarma jatkuu tämän valtuustokauden loppuuun.