naurettavan lapselliseksi on mennyt k kauppojen alet.esim. alekahvia et saa rahalla,eikä plussakortilla,vaan pitää olla vielä joku äppi.siirryin toisen kaupan asiakkaaksi.saa sieltäkin alet mutta helpommalla.
Sitten keksitte jotain millä yrittää ärsyttää. Vaan sekään ei tepsi.
Vaikuttaa siltä, että vt. kaavoituspäällikkö on ollut jäävi Pyhäjärven kaavoitusprosessissa. Tällaista vastaavaa taustavaikuttamista ei ole ollut muualla havaittavissa muiden järvien osalta? Valitusta pukkaa tämän kaava…
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/heimo-karttunen lähellä savonsolmua oli joku pieni myymälä,josta nuorena tuli ostettua siveltimet ym. Rauha Hänen Sielulleen♥️
Ennen oli avioliitto ja sen myötä perhe keskiössä. Tässä eräs tarina. Talon nuorella isännällä ei ollut vielä emäntää ja vanhemmat alkoi olla ikä ihmisiä. Taloon tarvittiin talouden pitäjä ja sellaista haettiin. Tuli pä…
Saako yrittäjät hyötyä osallistumalla kaupunginvaltuustoon tai hallitukseen. Entäs eläkeläiset.
Hyvin pärjää,jos rahat tiukilla.
Alkaa kuulostaa melkoisen villiltä touhulta.
Täällä kauempana ei vielä ole. Hyrr. Vilukissa olen muutenkin.
Maaselän koulun valmistumisesta on kulunut jonkin aikaa ja rakentajakin on poistunut. Miten takuuajan työt ovat tarkastettu ja hoidettu? Pian voi olla edessä mittavat remontit kohteessa, kun rakentajan huoltoja ei varma…
Paljonko niitä on käyttökunnossa ja paljonko niitä pitää kunnostaa. Onko mitään suunnitelmia tehty mihin kenenkin pitäisi hakeutua hälytyksen tullessa. Onko yhtään selvitetty onko Selkiön puhelinkeskuksen luolaa mahdoll…
Mielestäni Pieksämäkeläisten suhtautumisessa ruokakultuuriin juomat mukaan lukien on vähintääkin kaksijakoista. 1. Olemme kaikki lähtöisin kodeista, joissa on ollut taustalla ruuan tuotantoa ja mm. metsämarjojen ja kalo…
Pitääkö paikkaansa, että kaupungin sopimuksista puuttuu purkuehdot? Tällaisia väitteitä tulee Kanttilan suunnalta liikuntahallista?
Suuriosa yli kahdesta sadasta kunnassa ei saanut rumuuspisteitä ollenkaan. Häntäpäässä kaupungeista on kaupunkisuunnittelu maankäytössä kaavoituksessa teknisessä toimessa Pieksämäellä.
https://youtu.be/Ncb-Zt-L9Qk?si=tiZab_ZMFrs-yLI3 älä jää uhriksi. Keinoja on päästä pois. Viranomaisten kanssa ja muutto kauas. Ei lasten takia edes pidä jäädä.
Meinaatko oikeasti kaupunki lunastaa funkkistalot? Sitten niiden annetaan olla huoltamatta ja ne ränsistyy ja sitten purettava. Se on kuulkaa halvempaa hoitaa taloa niin että se pysyy kunnossa eikä vaan odottaa kunnes t…
3158177-6 yritys lakkautunut!
Eipä tunnu täällä ravintoloitsijat panostavan yhtään henkilökunnan tasoon. Nuoria ylimielisiä "tyttösiä" joilla ei otetta ravintolatyöhön. Myydää räkäkuntoisille asiakkaille, ja meno salin puolella hulvatonta eikä siihe…
esim.tierantie ja vanha mikkelintien risteys.pakollinen pysähtyminen keskuskadulta tultaessa.näkyvyyttä on joka suuntaan,mutta ylhäältä tultaessa sitä tarvittais.savontielle etuajo oikeus eikä niinkuin nyt,joka toisella…
Eilen illalla alkoinavat hävitä ja tänä aamuna oli 9 kanavaa hävinnyt. Kanavat:6/12/17/19/23/24/62/95/100