LapuaVastattu 1 kk

Lapualaisuuden Viikko

Sovitaanko niin että ensi viikolla pidämme Lapualaisuuden viikon ja keskitämme kaikki rahalliset ostoksemme Lapualla olevissa yrityksissä.Unohdetaan rahan vienti vieraskaupungin hyväksi.
LapuaVastattu 1 kk

Lapuan olisi pitänyt itse rahoittaa vuoreosastoa

Eikä suinkaan avittaa sen lopettamistä hävittämällä kalustoa niin kuin Seppälä teki,ei malttanut orottaa eres että valitus kierros olisi saatettu loppuun asti, ja lopullinen päätös olisi tullut
LapuaVastattu 1 kk

Jokilaakson matkailupuutarha

Ihmettelen suuresti, että meidän kauniilla Jokilaakson matkailupuutarhalla ei saada pelittämään kahvilatoimintaa. Eikö 4H saisi pyöritettyä toimintaa kesäkuun alusta heinäkuun loppuun? Alueella käy kesäisin paljon ihmis…
LapuaVastattu 1 kk

Kateeksi käy ympäryskunnat

Niillä onTrumpin kaltaisia miehiä ja naisia jotka sanoo oma kunta ensin,mutta meillä on Syöpä Hallituksena joka hävittää itsekkäästi kaiken omiin tarpeisiinsa
LapuaVastattu 1 kk

Lapua on kauhea surenpesä yrittäjille!

Paikalliset desantit käy kimppuusi kuin lauma vesikauhuisia hyeenoja, älä vaan sekaannu Lapuaan, jos suunnittelet yrityksen perustamista ja työllistämistä!
LapuaVastattu 1 kk

Lisää ympyröitä

Sairaalan risteykseen tulee näemmä liikenneympyrä. Mikäs sen mukavampaa, että tehdään parannuksia. Tuossa onkin tullut paljon kolareita. http://aijaa.com/b5xZHJ
LapuaEi vastauksia

Kumpi voittaa 2050 Kiina vai Yhdysvallat?

https://www.youtube.com/watch?v=K6MsW9X2DC8 Erittäin mielenkiintoinen haastattelu Risto E.J. Penttilällä, nuoret lopit veivät keskustelun erittäin asiallisesti. Yllätti Penttilän esitys Demokraattien hajaannus sosialist…
LapuaVastattu 1 kk

Mitä ihmettä Saturnuksessa tapahtuu?

Harrastajat auttoivat paljastamaan uuden massiivisen muodostelman Saturnuksesta. Saturnuksesta paljastui valtava kymmenkulmio, joka on saanut tiedeyhteisön innostumaan. Myrskyinen muodostelma ympäröi planeetan eteläistä…
LapuaVastattu 1 kk

Jännää tuo mustalaiskulttuuri

Yle tv1 mustalaiset kertovat kulttuuristaan. Ihan kuin se olisi joku luonnonlaki, että mustalaiset istuvat tämän tuosta vankilassa. Nuorimies selittää vankilaan joutumistaan sillä ettei ollut mitään tekemistä. "Onneksi …
LapuaVastattu 1 kk

Seinäjokelaisuuden viikko

Sovitaanko niin että ensi viikolla pidämme Seinäjokelaisuuden viikon ja keskitämme kaikki rahalliset ostoksemme Seinäjoella olevissa yrityksissä.Unohdetaan rahan kanto Lapuan kokkarilaisten hyväksi, tapetaan kaikki kokk…
LapuaVastattu 1 kk

Virtsaava taparikollinen hakkasi perheenisän

Useita kertoja vankilaan tuomittu taparikollinen hakkasi kadun pintaan keski-ikäisen pariskunnan. Viisikymppinen pariskunta palasi illansuussa tyttäriensä kanssa kotiin autolla. Saapuessaan he näkivät, että kaksi nuorta…