kummalliseksi, sillä minuun on nyt suhtauduttu omituisen ystävällisesti ja monista suunnista. Kaupassakin tuli alennusta ihan pyytämättä (eikä siellä normaalisti saa alennusta pyytämällä).
Lähtekää heti, älkää käykö hakemassa kotoa tavaroitanne vaan lähtekää niin kauas kuin pääsette, älkääkä pysähdelkö matkalla, sillä juhannuksena voitte suurella todennäköisyydellä päätyä ruumissäkkiin! https://yle.fi/a/7…
Onneksi päätettiin terveyskeskuksen remontista. Pian palvelut meille palaa🙏🙏🙏🙏
Lähdin luhurikasta pois niin teerivuorenkadulta tuli joku valo taivaalta ja ekaksi ajattelin että se on joku paikallinen rölli mikä eksynyt.Nyt en ole pystynyt nukkumaan ja varmaan haen apua kun olen niin järkyttynyt
Sattuneista syistä Lapuan kaupungille sen omistamille yhtiöille tulee laatia korruption vastainen ohjelma pikaisesti. Valtuuston tulee asettaa erityinen toimikunta valmistelemaan ohjelmaa. Näin ei voi jatkua. Lapualla o…
Seuraavaksi suljetaan Ilmajoen vuodeosasto, sitten Kurikan vuodeosasto.
Se oikeesti kuulostaa kalkkunalaumalta, siis ei mitään vinoilua.
Onko teknisellä puolella henkilöstön johtaminen ja kyky johtaa kunnossa, kun kiinteistöpäällikkö ja puutarhuri ottivat lopputilin.
Suomalaiset naiset ovat järjestään ylipainoisia. Jossain Italiassa moinen ei tulisi kuuloonkaan. Mistä tämä ero johtuu? 🤔
Päivän ilpossa juttua uudesta kirjasta, jonka joku on väsännyt muutaman punavangin kirjeistä. Liekö tarkastellut asiaa lainkaan toisesta näkökulmasta, vaan luottanut että niissä kirjeissä on totuus? Kuulosta minusta pra…
Heikki Salokin arvostaa kissoja. https://www.suomi24.fi/viihde/vain-elamaa-heikki-salo-napauttaa-bessille-tehkoon-vaikka-kissa-sen-laulun?ref=s24
Kuinka paljon tai vähän Lapualla on maahanmuuttajia? Entä kuinka paljon turvapaikanhakijoita? Ei lienee salassa pidettävää tietoa, tai sitten on.
Heh, olipa yllätys. Not. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012285418.html
Vaarallinen virus leviää Italiassa – jo ainakin 25 kuollutta Ilmastonmuutos vauhdittaa viruksen leviämistä. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012285349.html
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat saa pysyvän hallinnan alueella. Myös Tanska ja Grönlanti ovat vahvistaneet sopimuksen syntyneen. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012285122.html
Urheiluvälinemerkki Puma on poistanut koko Hyrox-urheilija Joanna Wietrzykin malliston nettikaupastaan, uutisoi Daily Mail. Wietrzyk nousi otsikoihin viime viikonloppuna, kun hän ulosti päälleen kesken kilpailun ja jatk…
Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt laajan pakotepaketin, joka kohdistuu Venäjän energiatuottoihin. Kongressin edustajainhuone hyväksyi senaatin jo aiemmin hyväksymän esityksen äänin 262–159. Pakotteita on määrä asetta…
Talousaamussa käytiin läpi sähkömarkkinoita sekä maan hallituksen kaavailemaa investointitukea, jonka tarkoitus on tasoittaa sähkön hintapiikkejä talvisin. Jari Kostama Talousaamun haastattelussa 16.9. Talven sähkönhint…
Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa sataan vuoteen onnistuneet löytämään tieteelle entuudestaan tuntemattoman kissalajin. Yungasin alueelta Boliviasta löydetty villikissa tottelee tieteellistä nimeä leopardus tilcayo. Engl…
Vaalit ovat pelkkä näytelmä, koska ehdolla on käytännössä vain Putinin ja sodan tukijoita. Venäjällä alkoi duuman vaalien kolmipäiväinen äänestys. Artikkelin mukaan vaaleihin osallistuvat käytännössä vain Vladimir Putin…