Sehän ajoi linjaliikennettä sukuoikeusaikana.
Käväsin tänä yönä kääntymässä Huhtakadulla VL:n pihassa vähän huudattamassa autoni moottoria. Huomasin, että piha oli ihan typötyhjä yhtä paikalle hinattua Vestiä lukuun ottamatta. Hallissakin oli vain kolme bussia. Onk…
Järkyttävää. Kertakaikkiaan järkyttävää! https://yle.fi/a/74-20244660
Kuka on joukkoliikenneVELHO?
V*inö P*unu Osakeyhtiö on selvitystilassa yhä ja tulee aina olemaan? Itse ainakin olen tyytyväinen että hoipertelu loppui
Muistatteko kuinka Vainion kuljettajat kieltäytyivät moikkaamasta Onnibussin kuljettajia? Nyt he itse kuljettavat noita Punaisia Paholaisia. Eivät kaiketi pysty tervehtiä edes itseään enää??!!
Jaan tämän palstan sisällön meidän mielenterveyshoitajien foorumiin? Olisi niin paljon keskusteltavaa näistä rykienräkien, kummituslinna, yönkoinaessin, ym tyypeistä
...mm. erään Pusatecin rahastuslaitteen kohtalo on jäänyt avoimeksi.
Vaivavaunuosakeyhtiö on asetettava konkurssiin äärettömän pahaksi äityneen suhmurointitilanteen ja akuutin maksukyvyttömyyden takia. Vaivavaunuosakeyhtiö anoo armoa raskautetuilta ja vähäväkisiltä. HÄTÄHUUDON on allekir…
Soikohan näin Peltoniemen Hintriikan surumarssi ensi yönä kun nokkaraatoa ruoskitaan viimeisen kerran liikkeelle? Pupua odottavat matkustajat! Menkää asemille etuajassa, kuorossa veisaamaan surumarssia nokkavuoron ovell…
Alkoholismin huomaa silloinkin kun ihminen ei ole humalassa - Päällä jatkuva "kuivahumala" https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/26c7da1d-f7bb-4802-9116-78e84ddc285d
Muistatteko kuinka Paunu lopetti Tampereella pysäkin Sorin Aukio käyttämisen koska siitä oli vaihdettava kaistaa kaksi kertaa linja-autoasemalle ajettaessa? Kuljettajat eivät uskaltaneet rykiä raatoja kaistojen yli. Hel…
Koiviston auto tampere otti oikein kunnolla turpiinsa Vekalta Tampereen kilpailutuksessa. Miksi Koiviston Auto ei enää pärjää kun entinen omistaja ei ole laskemassa tarjouksia? Maksetaanko palkat jo nykyisin ilman oikeu…
Tiedättekö mitä tarkoittaa ryityn räittyisyys y.k.s.?
Minä muistan ja varmasti hekin muistavat loppuelämänsä, jotka paiskoivat piparinsa tohjoksi linja-autoasemien lattioille. Hyvän joulun toivotus a la Matkahuolto!
Luulen, ettei ymmärrä. Nimittäin Huhtakadullakin rahapottia lasketaan yhä.
Näin jonkun hyvinkin pitkälti ukon näköisen bulldogkoiran pyörimässä ruhan portin pielessä..mikähän oli koiriaan?
Jos aiot bussikuskiksi, lue tämä: Saahan tuosta työstä leivän päälle makkaraakin mutta saman saa ns. normaalitöistä paljon helpommalla ja vähemmällä työmaalla ololla. Bussikuski on aina se joka lähtee kotoa ekana ja tul…
Koska tästä Akt:n sopimuksesta on tällä jauhettu, niin lisään vielä, että eräs kuljettaja herra A joka Helbille Akt.ta tyrkyttää on ennenkin puhunut levottomia. Toimin aikaisemmin ovimies ja järjestyksenvalvontatehtävis…
Lakot heijastavat pääkaupunkiseudun bussin kuljettajien huonosta kohtelusta markkinataloudessa, kilpailuttaminen on kirästänyt työtahdin äärimmilleen, aikataulussa on vaikea pysyä, työpaikka epävarma, palkka pieni, ruuh…