Sukuoikeusaikana.
Palstalla on toisteltu kyllästymiseen asti joitakin hokemia, joita väitetään linja-autoalan legendaarisiksi sanonnoiksi. Tässä olisi kyllästymisen välttämiseksi pari uutta ehdotusta: Reino kyydissä kohti Lastusia - Valk…
ML-Charter koki helvetinmoista vääryyttä
Lisätieto: pärruuni ei juonut kallista viskiä (paitsi jos joku tarjosi) mutta ääni madaltuu ns. viskibassoksi myös kotipolttoisella ja ihan kiljullakin.
Rykien kohti länttä - LL // Räkien kohti suota - Paunu
Virheitä tehtiin paljon, mutta mikä oli mielestänne pahin?
Entäpä minkä värinen Lauri on?
Helpin sopimusta tehdessä 2004 huononnettiin palkkausta ja työehtoja saman toistuessa 2007, huononnettiin palkkausta ja työehtoja. Palavasilmäinen jhl:n jäsen uskoo tämän kaiken olevan hänelle hyväksi ja siunaukseksi ka…
Minä itse en hyväksy trattoja.
Jouduin tänään matkustamaan kuselle ja muille ulosteille haisevassa paikallisjunassa. Hyi helvetti mikä kokemus. En voi suositella kenellekään VR:n palveluja.
Muistatteko vielä Vaiveroisen viinurin?
Ajoimme siis onnibussilla näitä LUX-vuoroja. Asiakkaamme tykkäsivät, olisivat halunneet enemmänkin. Mutta mutta. AS Sebe, autojen omistaja, varmaan paronimielisenä, ei sietänyt sitä, että emme pystyneet maksamaan autoje…
Rykien kohti länttä LL Räkien kohti suota Paunu
Hei ja WÄKEWÄ ylistys OIKEAMIELISELLE LIIKENNÖITSIJÄLLE! Kysynpähän wain, onko TEILLÄ koskaan sellaista tunnetta, että koette oppiwan jotain UUTTA?? Minulle tämä EI ole lainkaan TUTTU TUNNE, sillä mikään ei lähtökohtais…
Minä asun Pirkkalassa, asunnossa. En enää teltassa Kalasatamassa. T. S.mies
Nimittäin 2020 jälkeen ei enää Vaivavaunua Ähtärissä nähty. Mikä HÄPEÄ!
Löytyyköhän LAL Tiitisen listaltakin?
Millainen työpaikka on Nobina Finland olla työssä?
Jos AKT TES toteutuu Helbillä 1.4.2014, niin silloin ei ole enää pakko käyttää firman vuokra vaatteita: Mikäli työnantaja vaatii työntekijöille määrätynlaista virkapukua tai pu- vunosaa siihen sopivine lakkeineen, paito…
Kaupunginhallituksen konsernijaos pohtii huomenna maanantaina 13.6. Helsingin Bussiliikenne Oy:n myyntiä. Muina vaihtoehtoina ovat omistuspohjan laajentaminen, säilyttäminen kaupungin omistamana yhtiönä tai yhdistäminen…