Eiköhän suomen vanhustenhoito ole tarkoituksella ajettu nykyiseen kurimukseen siitä syystä, että kun pelätään suurenikäluokan ikääntyessään jäävän ilman hoitolaitospaikkoja niin siksi on keksitty, että huononhoidon avul…
Puolet valittaa, kun "pidetään vanhuksia väkisin hengissä", toinen puoli valittaa, kun "tapetaan vanhuksia hoidon puutteella". Puolet valittaa, kuinka kauheita "murhakartanoita" hoivalaitokset ovat, ja taas se toinen pu…
toivottavasti nämä ihmiset käytetään vanhusten hyväksi tekemään töitä, jota riittää, pukemisissa , pyykkäämisissä, ulkoiluissa, siivouksissa , ruuan laitossa ja avustamiseen muissa arkisissa askareissa elättämisensä kom…
Omainen on aivan kädetön. Ei osaa kuin haukkua ja huutaa mitä muut tekevät ja tekemättä jättävät! Ei voi kauhalla vaatia kun lusikalla on annettu! Pitäisi järjestää vanhusenhoitokursseja omasille siitä miten voi edes vä…
Ikä-ihmiset koronan alussa syyllistettiin tartuttajiksi ja uhaksi. Meni noin vuosi ja missään tämä ryhmä ei saanut liikkua tai katsottiin silmät väärällään. Hoitolaitokset oli vain 15min vierailu aika tai ei aikaa ollen…
luvin tosta laista jos se toteutuu niin tuohan on aivan orjuuttamista tauot pois , lomat sit jos oot eronnu ehei sekäy takas töihin vaan ihmekun eijo palkkoja poisteta enkä oo ees hoitaja ja ihan helv hirveen kuulosta a…
Vanhuksia kohdellaan kuin vanhaa makkaraa. Olen itase eläkkellä ja seurannut tapahtumia tarkasti ja alkaa kyllä huolestuttamaan tämätilanne veroa menee enemmän kuin työaikana eei mitään järkeä . kohta ollan sossun asiak…
Laitetaan lista siitä, millä tavalla omassa hoidossasi, omaisesi tai ystäväsi hoidossa, olet huomannut pyrityn lyhentämään elinikää eli, jouduttamaan hoidossa olevan kuolemaa! Minun asuttuani nyt vuonna 2022, 1½ vuoden …
Miksi Tehyä ja Superia haluavat tappaa vanhuksia ja tehohoidossa olevia? No rahan takiahan ne. Hei trekatkaa Millariikka Rytkönen.
Miten on mahdollista etyä kunnallisessa vanhustenhoidossa hoitoavustajana työskentelee tällä hetkellä henkilö Valtimolla,joka on irtisanottu aikaisemmin koulu-avustajan toimesta ollessaan 1,5 promillen humalassa nuorten…
kun ei koulutus vanhustenhoitoon kiinnosta ja hoitajat vaihtavat alaa?
nimeltään: Kuiskaava Kuolema? Alkaa olemaan jo kohdillaan kohta.
Tarvitsin pirtua höyrylaivan kompassiin kirjoitin pyynnön alkooon. tuli rekka pihaan, Kuski kantoi 10litraa A12i viinaa ja sanoi ei maksamitään. kyllä arvostus alkoon nousi tällaisesta asenteesta nyt musolaiva on vielä …
Naapuri muutti kauas eläke päiviä viettämään. Sanoi siinä lähtökahvia juodessa että on sopinut eläkepaikan ihmisten kanssa sielä ulkomailla seuraavaa. Kun hän kuolee niin poltetaan vaan roviolla. Ei ilmoiteta Kelaan eik…
Sähkön säästöleikkauksista nyt taitaa tulla kova kilpailu? Että kun vanhustenhoitolaitoksissa on hoidossa olevat tähänkin asti talvisin palelleet niin, miten paljon enemmän, hoitolaitoksissa olevat vanhukset palelevat e…
kun sähkönkeskeytykset alkavat ja huoneet jäätyvät talvella?
Aikaisemmin oli kaiken maailman laitosapulaisia, kotiavustajia ym. Miksi käytetään koulutettua työvoimaa tehtäviin, jotka voisi tehdä joku pienellä työnohjauksella? Kylvetys, pyykki, kävelytys, seurustelu, ruokailussa a…
Onko minulla mahdollisuus jatkaa naapureiden kyttäämistä sälekaihtimien välistä?
Minkä hintaista on hoivakodissa asuminen? Näkeekö näitä hintoja jostakin?
Miten saatte muistisairaan toimintakykyä ylläpidettyä edes hiukan? Nyt päivät menee nukkuessa, valveilla pysyminen todella vähäistä. Toiveissa olisi että osaisi vaikka kahvit keittää itselleen, lämmittää ruoan itse. Ja …