Onko kellään tietoa tällaisesta vanhasta pakanallisesta tavasta, että ihminen vanhana vietäisiin viimeiselle polulle tai viimeiselle matkalle ja jollain nuijalla lopetetaan hänet. Eli eräänlainen eutanasia. Olen itse va…
Perkele on Ukko ylijumalan alkuperäinen nimi. Kristityt tekivät suomalaisten ylijumalasta kirosanan. Sananahan perkele ei tarkoita mitään, vaan se on selvästi nimi. Perkele yhdistettiin raamatun saatanaan jostain kumman…
Prkl että ottaa aivoon. Jätin taakseni Ukon ja hairahdin Buddhan polulle. Nyt olen taas ruodussa. Idän uskonnot ei vain kuulu tänne pohjoiseen ja ne kaikki tulisi ajaa pois. Kristinusko on paha mutta se Islam on vielä p…
Uskon että olut on voimia antavaa juomaa. Ei mikään kaupan olut tietenkään, ne on ihan kuraa ja epäterveellisiä mutta itse pantu olut on terveellistä. Mieluiten vielä sahtia. Taas on 5 litraa ämpärissä käymässä.
Kansalaisaloitteen tavoite on sallia elämänkatsomustiedon opiskeleminen kaikille peruskoulussa ja lukiossa. Nykyinen laki estää elämänkatsomustiedon opiskelun alle 18-vuotiailta evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kir…
Suomen muinaisuskossa kuolleen lapsen sielu on siirtynyt tulevan lapsen ruumiiseen. Samaa sukupuolta olevalle lapselle on tämän takia annettu kuolleen lapsen nimi. En tiedä, että onko tämä oikea palsta kysyä tätä mutta …
http://koti.phnet.fi/petripaavola/mariamagdaleena.html Gnostilaisuuden muodostivat monet synkretistiset uskonnolliset ryhmät. Gnostilaisuus piti itseään kristinuskon kilpailijana sekä parempana uskontona kuin kristinusk…
Nykyajassa elää vääriä uskomuksia rituaaleista. Rituaaleja ja uhrausriittejä. ei pidä tehdä kuin korkeintaa heidän joille on annettu siihen lupa. Mitään pyyntörituaaleja ei ole syytä tehdä. Tämä tosin on yleinen alkuvai…
Kuka tietää, mikä on maailman ensimmäinen uskonto? Millä perustelet asian?
Onko olemassa loitsua vihollisen torjuntaan?
Palanen historiaa ja sananen mistä kristinuskon tarinoita on kopioitukin https://www.vihrearouva.net/usko/sol.html?fbclid=IwAR0OcwH_mUuRfszpDzFrEB1LmbggxzaIO-8af9espN6Ppw07ydJJthIvKj0
Eräässä freskossa Romaniassa on puukirkossa kuvattuna Melkisedek, Kuvan hahmo muistuttaa Joulupukkia tai Pakkasukkoa punaisessa takissaan. Hiippalakin tilalla on kruunu. Melkisedek oli Palestiinan al-Qudsin eli Jerusale…
Seuraan tätä tyyppiä. Näyttää cowboylta mutta on erittäin hyvä mm. muinaisnorjan kielessä ja skandinaavisessa mytologiassa. Norse Myth: 6 Biggest Misconceptions https://youtu.be/yT8HEBQjLng Tässä on nuo listattuna: ⮚ Th…
Olen vähän tutkinut asiaa ja tähdennetään nyt ensin että noituus itsessään ei ole uskonto. Se on harrastus, ammatti tai elämäntapa jossa pyritään harjoittamaan ja syventämään ihmisen omia yliluonnollisia lahjoja. Se ei …
EVOLUUTIOUSKONTO on ihmisperäinen, luonnon kokemukseen perustuva, missä arvailut tuonpuoleisesta syntyivät pelottavien luonnonmullistusten näkemisestä (hengetkö hallitsee myrskyjä tai sadetta pellolle) sekä sukulaisten …
Pitääkö tätä harjoittavan asua metsässä, metsästää, viljellä ja elää muutenkin kuten ennen kristinuskon tuloa?
Siitä suuttui Väinämöinen, jopa suuttui ja häpesi. Itse läksi astumahan rannalle merelliselle. Tuossa loihe laulamahan, lauloi kerran viimeisensä: lauloi vaskisen venehen, kuparisen umpipurren. Itse istuvi perähän, läks…
Suoruumiit ovat innoittaneet ihmisiä keksimään kaikenlaisia varsin värikkäitäkin tarinoita siitä lähtien, kun niiden 1800-luvun lopussa huomattiin olevan muinaista alkuperää. Esim. mies, tai pikemminkin se, mitä hänestä…
Tiedän,että ne ovat ikivanhoja uhripaikkoja,joissa käytiin kysymässä hengiltä neuvoa.Seita suuttui,jos ei saanut uhria ja moni paikallisista tavoista tietämätön on harhaillut pää sekaisena pitkin soita ja tuntureita.Lap…
Selkeää luettavaa noituudesta ja sen vaikutuksista: Doreen Irvine: Olin noita. Löytyy ainakin Amazonista englanniksi, divareista ja kirppiksiltä suomeksi. Pätkiä näkyy olevan YouTubessakin, jos goooglaat. Kysymys on eng…