Mormonit erottuu muista siinä, että väitämme ilmoituksen jatkuvan. Se on ainoa mahdollisuuskin, koska Jumala elää. Ja väitämme, että se ilmoitus on Raamatun lisäksi Opin ja liittojen Kirjassa ja Kallisarvoisessa Helmess…
Yliluonnolliset ja ihmeet tulevat kolmesta lähteestä: Jumalasta Ihmisen tuntemattomista omista voimista Saatanasta. Siis lähinnä on Jumalan ihmeitä ja noituutta. Ihmeet Kristuksen Kirkossa, mormonikirkossa ovat Jumalan …
Onko jo saatavana mormonien suomenkielinen "Raamattu"?
Yksi Mormonien kirjan sisältämistä kirjoista on Etherin kirja joka kertoo joidenkin ihmisten tulosta Amerikkaan tuhansia vuosia sitten. Tämän kirjan mukaan ne ihmiset rakensivat jonkinlaisia proomuja ja kun olivat saane…
Olen 37-vuotias naimisissa oleva nainen ja perheenäiti ja olen pohtinut jo jonkin aikaa, että voisiko muu uskonto tarjota minulle uusia näkemyksiä kuin kristinusko. Olen kallistunut mormoneihin mutta en juurikaan tiedä …
En itse ole mormoni mutta aika paljon aikaa heidän kanssaan vietän, käyn kokouksissaan ja minulla heitä on myös ystävinä. Sanon paikallisia mormoneja torikadun rakkaiksi ja tässä blogissa kerron omastkin elämästäni ja j…
Mormonien sunnuntaikokokoukset on koronan takia ollut nähtävissä verkossa. Pääsiäisen aikana ei ollut kokouksia. Miksei? Silloin olisi ollut pakko puhua Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja sillä ei ole mormoneille merki…
Pääsekö sunnuntain "tavalliseen" jumalanpalvelukseen kuka vaan mukaan? siis sellainen joka ei ole mormoni? ja temppeliin ei sitten pääse kuka vaan?
Joko sen suomen,- tai englanninkielisen version? Ruotsillakin pärjään.
Suoraan asiaan: Jumala ei pelkää mitään. Jumala ei pelkää tulevaisuutta, koska tulevaisuus ei ole hänelle tuntematon. Jumala ei pelkää epäonnistumisia, koska Jumalalle kaikki on mahdollista. Jumala ei pelkää kuolemaa, k…
Mormonithan opettaa, että kaikki ne jotka ei eläessään opi tuntemaan mormoniuskontoa saa siihen mahdollisuuden kuoleman jälkeen. Miksi siis koittaisin eläessäni selvittää, onko mormoniuskonto totta, kun moni muu uskonto…
Odotusajan ongelma DNA SISÄLTÄÄ toimintaohjeet siitä, miten ja milloin valmistetaan proteiineja, jotka ovat solun keskeisiä komponentteja. Eri eliöillä on erilaiset DNA-ohjeet (jotka koostuvat "DNA-kirjaimista", tarkemm…
Onko tilastoja, kuinka moni suomalainen liittyy MAP-kirkon jäseneksi esim. vuoden aikana? Ja kuinka moni pysyy jäsenenä senkin jälkeen kun alkuhuuma on laantunut?
Artolla ja Reinikaisella on käsitteet sekaisin. Darwinistinen, ateistinen filosofia on se, mitä vastustetaan, ei evoluutioteoria. Evolutioteoria on tieteellinen teoria, joka kehittyy, kuten tiede kehittyy. Kristityt ott…
Siellähän mormoonit väittävät Jumalan asuvan. Eikö taivaassa? Missä tähtikartalla todella on Kolob-tähti? Mitä Pyhät Kirjoitukset todella kertovat siitä?
Näin kirjoitetaan yleisesti Chamuelista jonka sanotaan eri lähteissä olevan arkkienkeli. "Arkkienkeli Chamuelin nimi tulee hepreankielisestä verbistä lenachem , mikä tarkoittaa mukavuutta ja myötätuntoa. Toinen tulkinta…
TV:stä tuli juuri yksi jakso sarjasta Sisarvaimot. Nyky-yhteiskunta sortaa mormoneja aika paljon. Moniavioinen Kody joutuu eroamaan vuorollaan milloin kenestäkin vaimostaan voidakseen mennä naimisiin jonkun muun vaimons…
Olli toisessa ketjussa sanoo näin:"Uskonpuhdistus palautti monta hyvää raamatullista asiaa, mutta valtuus ja pappeus tuli vasta 1830 perustetulle kirkolle takaisin. Nämä ovat tosiasioita ja Ilmestyskirjan mukaisia. " Mi…
RAAMATTU JA LUONNONTIETEET Charles Darwinin Lajien synty -teoksen jälkeen kristikunnassa on käyty keskustelua, joka tuskin päättyy koskaan. Puolentoista vuosisadan aikana luonnontieteet ovat kehittyneet ja myös kristill…
IHMISET OVAT 99,9 PROSENTTISESTI IDENTTISIÄ Ihmisrotuja ei ole. Moderni DNA -tutkimus vahvistaa, että olemme kaikki samaa perhettä. POLVEUDUMME KAIKKI NOIN 5 000 VUOTTA SITTEN ELÄNEESTÄ KANTAISÄSTÄ Tämä on todettu Y-kro…