𝐒𝐮𝐤𝐮𝐩𝐮𝐨𝐥𝐢𝐫𝐢𝐬𝐭𝐢𝐫𝐢𝐢𝐭𝐚 𝐥𝐢𝐬𝐚̈𝐚̈𝐧𝐭𝐲𝐧𝐲𝐭 𝐫𝐚̈𝐣𝐚̈𝐡𝐝𝐲𝐬𝐦𝐚̈𝐢𝐬𝐞𝐬𝐭𝐢 Nuorisobarometri 2024 kertoo, että joka neljäs tyttö ja nuori nainen kokee olevansa muuta kuin tyttö. Mutta onko teini-…
Vuonna 1829 kaksi miestä, jotka elivät aikaisemmin 385 jKr kahtena nefiläisenä sotapäällikkönä seitsemästä nefiläisestä sotapäälliköstä 130000:n joukkoineen, eksyttivät Joseph Smithiä kovin sanoin uskomaan että hänelle …
Jumala Jeesus perusti seurakunnan jo melkein 2000 vuotta sitten ei 1830.
𝐎𝐧𝐤𝐨 𝐚𝐭𝐞𝐢𝐬𝐦𝐢 𝐭𝐢𝐞𝐭𝐞𝐞𝐥𝐥𝐢𝐬𝐭𝐚̈? Tieteellinen ateismi sai vauhtia darvinismista vuonna 2009 kun Darwinin syntymästä on kulunut 200 vuotta ja hänen 'Lajien synty'-kirjansa julkaisemisesta 150 vuotta. At…
Haluaisin keskustella tästä Mormonin kirjan jakeesta: 2. Nefi 30:6. Mormonit vielä äskettäin puhuivat yleisesti, että kun tumma ihoinen liittyi mormoneihin heidän ihonsa vaalenee mitä uskollisempia mormoneja he ovat. Tu…
𝐌𝐞𝐡𝐢𝐥𝐚̈𝐢𝐬𝐞𝐭 𝐩𝐚̈𝐢𝐡𝐢𝐭𝐭𝐚̈𝐯𝐚̈𝐭 𝐬𝐮𝐩𝐞𝐫𝐭𝐢𝐞𝐭𝐨𝐤𝐨𝐧𝐞𝐞𝐭. Yksi viheliäisimmän monimutkaisista matemaattisista laskentatehtävistä on niin sanottu ”Matkustavan kauppamiehen ongelma”. Tehtävänä on l…
Kirkon opin mukaan luomiskertomus on kertomus tästä taivaasta ja tästä maasta. (Mooseksen kirja Kallisarvoisessa Helmessä). Se ei siis kerro galakseista eikä universumista. Maapallolla on alku, ja sen nykyisellä järjest…
Mormonin kirjan mukaan Amerikan mantereella käytiin joskus vuosien 311–385 aikana taistelu nefiläisten ja lamanilaisten välillä. Kummallakin kansalla oli vähintään miljoonan ihmisen väestö ja sodassa käytetty varustus s…
Oletko kuullut Australian kaktusinvaasiosta? Tai John Mann -nimisestä miehestä? John Mann (1905–1994) oli australialainen entomologi (ts. hän tutki hyönteisiä), joka tunnetaan parhaiten merkittävästä roolistaan Itä-Aust…
Jätin väliin vaarnakokouksen henkilökohtaisista syistä. Siis siksi, että uskon mormonismin olevan väärä uskonto. Olisi kiva ollut nähdä paria tuttua jotka vielä jatkavat uskossa kun eivät ole uskaltaneet lähteä. Niin ot…
Miksi mehiläinen rakentaa juuri kuusikulmion muotoisia kennoja? Ja miksi aina täydellisesti – ilman mittanauhaa, ilman koulua, ilman virheitä? Kuusikulmio ei ole sattumaa. Se on matemaattisesti täydellisin muoto: • Se t…
Mitokondrioverkot – todiste älykkäästä suunnittelusta (ja evoluutioväitteiden kriittinen arvio) ⸻ 1. Mitokondriot keskustelevat solun sisällä Fakta: Mitokondriot eivät ole erillisiä yksiköitä vaan muodostavat verkostoja…
Miksi jotkut luulevat, että tuli alkuräjähdys, jos silloin ei ollut vielä mitään? Näin tyhmiä selityksiä antavat Helsingin yliopiston professorit. Vastausta heiltä ei tullu siihen, että mitään ainetta ei ollut. ALKURÄJÄ…
Kirkkomme ei ole oikealla eikä vasemmalla, ei populismin, persut, eikä vihreiden kannalta. Kirkkomme on vain Jeesuksen kannalla. Mutta hyväksyy ja kehoittaa toimimaan ja osallistumaan. Käytännössä se merkitsee sitä, ett…
Tänne ei saa kirjoittaa totuutta Jumalista (8 kpl) eikä jumalista (2 kpl). Suuren Babylonin uskonto hallitsee näitä sivustoja. Alussa (ennen aineen luomisen alkua oli 8 miespuolista Jumalaa). Sana ja Pyhä Henki sikisivä…
MAP-kirkon edustajat väittävät kirkon käyttävän kymmenykset hyväntekeväisyyteen. Tosiasiassa jos näin olisi, heillä ei tällä hetkellä olisi yli 200 miljardin varallisuutta. MAP-kirkolla on siis jo niin paljon rahaa että…
K: Mitä Natsi-Saksan armeijaan liittynyt mormoni teki sodan jälkeen? V: Jatkoi kirkkonsa jäsenenä edelliseen tapaansa Toinen maailmansota päätti ainakin yhden unelman. Nimittäin sen mikä natseilla oli, valkoisen rodun a…
DNA:N KORJAUS - EVOLUUTIOUSKOVAISEN PAINAJAINEN DNA:n korjausmekanismien väistämätön paradoksi – Vahva todiste luomiselle ja älykkäälle suunnittelulle JOHDANTO Elämä perustuu tarkkaan geneettisen informaation välittymis…
MILJOONIEN VUOSIEN MYYTTI MURTUU: Öljy syntyy nopeasti – ei fossiileista  Mikä on Thomas Goldin teoria? Professori Thomas Gold (Cornellin yliopisto) esitti 1990-luvulla vallankumouksellisen mallin: Öljy ei ole fossiile…
𝐈𝐤𝐨𝐧𝐢-𝐢𝐥𝐥𝐮𝐮𝐬𝐢𝐨 Varmasti olet törmännyt siihen: oletettua kehitystämme apinankaltaisesta olennosta ihmiseksi kuvaavaan piirrossarjaan – heti tunnistettavaan evoluution ”ikoniin”. Se koristaa alan lehtiä ja k…