Kierrettiin paljon seurakunnasta toiseen. Oli messua jos jonkinnäköistä. Suviseuratkin monta kertaa. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Ulospäin on siistiä ja synnitöntä. Minä koin saunareissuja. Eräs uskovainen mie…
turun sanomat kirjoittaa 12.11.2016 että naantalin seurakunnan kanttori kari vuola on saanut lähtöpassit - ei ihme, vai??
Ongelma on ristin teologi owm. Ollaan nyykähdetty syntien kanssa ristin juurelle siihen jääty pimeyteen. Masentuneet, köyhät ja sairaat jäävät ennalleen päähän taputeltaviksi vahvojen ilman jumalaakin menestyneiden owm …
Paavola kertoo, että eräät suomalaiset seurakuntien johtajat saavat kuolemantuomion. Syntiin langenneet seurakuntien johtajat surmataan. Tämän asian Petri Paavola kertoo uusimmassa artikkelissaan 'Ajatuksia Raamatullise…
Nykyään ei kuule muuta kuin virus-uhkaa ja virusjuttuja=( viime sunnuntaina olin Elävät Kivet seurakunnassa Hirvaskankaalla ja puhuttiin siitä miten elää totista elämää Herran kanssa suhteessa 24/7.. eikä vain huutaa hä…
Olen siskoni kanssa pohtinut mikä.oli poikatyönohjaaja/ nuoriso-ohjaaja Olavin sukunimi. Akaan seurakunnassa palveli 1960-luvulla ehkä vielä.70-luvulla.
Onko Saulus-lähetys uusi seurakunta, joka etsii maksavia jäseniä? Kuka tietää tuosta uudesta uskonnosta, että kastetaanko siellä raamatullisesti ja ohjataanko ihmisiä ottamaan vastaan henkikaste?
Jokainen vuidi sitten kerrottiin lehdissä, miten eräässä seurakunnassa muuan kirkon työntekijä oli joutunut luopumaan työstään, kun oli harjoittanut seksiä kirkossa, kun siellä ei ollut kirkollisia menoja. Uutisessa ei …
Ehtona ilmeisesti yleensä että on oltava Suomen evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Eli tämähän on uskonnollista syrjintää. Kannattaisi viedä seurakunnat käräjille.
Onko mikään seurakunta enää turvassa maallistumiskehitykseltä ? Ensiksi naispapit, sitten homoliitot ? Tämä on se kaava, miten tämä menee. Mitä seuraavaksi ?
Sanomaa Jouluksi: https://www.youtube.com/watch?v=4ZowVcX1Z7M Kuuntele ilmaiseksi!
Eli tiedättekös mikä juhla kyseessä? 1. Jeesuksen viimeinen ateria opetuslasten kanssa 2. Kristuksen saapumisen odotus 3. Itämaan tietäjien muistopäivä 4. Marttyyri Stefanuksen muistopäivä 5. Passnaika alkaa 6. Enkeli i…
Sitten kuitenkin monet kristityt lahkolaiset inttävät niiden olevan Jumalan tekosia 🥴 Sitten kun sivusta seuraa niin näkee saman kaavan kuin muissakin, esim. Poliittisissa lahkoissa ja vaikkapa mp talli lahkoissa ☝️ Sa…
Työntekijöitä ei saa tavoitettua kun on korona aika ja se tarkoittaa että elävät pelossa sekä epävarmuudessa. Tarvitseeko Jumalan omien pelätä? Vai löytyykö luottoa siihen että kyllä Luoja tietää minne meidät asettaa? K…
Ehtikö joku muukin avaamaan radionsa viime sunnuntaina klo 11.00? Jos et, niin ei hätää mitään. Vieläkin pääset kärryille, kun klikkaat täältä ja saat taivaan siunauksen. https://areena.yle.fi/audio/1-50608727
Paikallisseurakunta perustaa järjestäytymis-näkemyksensä Apostolien teoista 2 luku jakeisiin 41-42, josta ilmenee, että näkyväisen seurakunnan muodostavat uskoontulleet ja sen jälkeen kasteen vastaanottaneet. Nämä sitte…
julistaa ympäri suomea väkevää menestysteologiaa VAROKAA!!
On ollut juttua siitä että Gates on kehittänyt systeemin jolla rokotteen saamisen voi tarkistaa luciferaasi systeemillä, että jättää merkin ihmiseen ja tämä merkki tulee rokotteen mukana. On kehittänyt ja patentoinut va…
mitä ihmettä tässsäkin on tapahtunut, ollut neljä vuotta viranhaltijana? Lappajärven kirkkoherra on irtisanottu – harvinaisen päätöksen taustalla pitkäaikaiset ongelmat yle.fi/uutiset/3-11502017
Onko kirkon tehtävä köyhien auttajana ja ihmisten yhteisönä, vaihtunut kalliiden, yksityisten kiinteistö- ja siivous-ym firmojen rahoittamiseen ? Omistaminen ja omaisuuden jatkuva huoltaminen ja niihin rahan käyttäminen…