Eräs "selvänäkijä" kertoo tässä mielipiteensä karmasta: http://aijaa.com/8ujEqE Mä oon itse kokenut parikin kertaa ns. pikakarman ihan samana päivänä. Karmaa on myös elämän aikana syy-seuraukset ja sitten on tuota Jari …
Miksi aina odotamme kuin jotain suurta ja ihmeellistä olisi tulossa? Ihminen on uskomattoman toiveikas eläin. Entä jos olemme tietoisuudessamme yksin äärettömyydessä, ikuisesti, ja olemme luoneet Maailman, että se peitt…
Minkälainen karma tulee sellaiselle sotilaalle joka on puolustanut maataan esim ampumalla vihollis-sotilaita läjäpäin? Saako tappaa kotikontuja puolustaessaan vai pitäisikö antautua niinkuin lammas teurastettavaksi ette…
Itäinen karma-ajattelu kuulostaa periaatteessa loogiselta ja antaa hyviä vastauksia kärsimyksen ongelmaan mutta tuon idän filosofian perusajatus:palaaminen alkuolemattomuteen! En käsitä mitä hienoa tai tavoiteltavaa sii…
Se lähti ajatuksesta, että sielu tarvitsee leposijan ja tuo leposija olisi jostakin syystä ruumis. Jotkut tosin leikittelivät pälkähdyksellä, että sielu nyt voi luuhata missä vain, joka johti panteismin eri muotoihin. A…
Mitä mieltä ovat Herra Karmanen ja Emilio lihan syönnistä? Olen sitä mieltä että lihan syöminen aiheuttaa karmaa. Ihmisenä on mahdollisuus valita ravintonsa. Olisiko tässä mahdollisesti kyse testistä, jonka perusteella …
Onko eläimillä karma? En millään ymmärrä sitä miksi eläimiä rääkätään. Onko eläimet tehneet edellisessä elämässä jotain pahaa (Mitä) että tässä elämässä joutuvat rääkättäviksi ja kidutettaviksi. Osaako kukaan selittää?
Tuolla alempana luin Q:n kirjoittamat 10 käskyä ÄLÄ TAPA. Kysymys miksi sitten teurastetaan päähän ampumalla? Miksi eläimellä ei ole oikeutta elää ja kuolla luonnollisesti. ÄLÄ HIMOITSE SITÄ TAI TÄTÄ. ONKO LIHAN HIMO ni…
...sanoi pässi kun päätä leikattiin. Karmaako?
Onko mahdollista vapautua Karmasta.
Ajatuksia karmasta: Kannattaa muistaa, että karma/kamma on nimi, sana ja konsepti. Sillä ei itsessään ole muuta merkitystä kuin se minkä mielemme sille luo. Mutta todellinen karma(konseptin ulkopuolella oleva karma, jot…
Miten oman mielipiteensä voi kertoa saamatta negatiivista karmaa? Pitääkö mielipiteen olla aina positiivinen? Sehän ei riitä, että tarkoittaa hyvää, kun antaa esimerkiksi rakentavaa palautetta, jos osa palautteessta on …
Myötäpäivään eli saa pysymään jotain paikoillaankin.
Katsoin taannoin MTV3:lta dokumentin siitä miten aivojen kunto voi vaikuttaa ihmiselle kehittyvään luonteeseen ja aiheuttaa lopulta taipumusta rikollisiin tekoihin. Esim. jos vauvaa on ravisteltu, hänen etuaivolohkonsa …
Karma tarkoittaa oman kokemukseni mukaan yksinkertaisesti syyn ja seurauksen lakia ja niitä seurauksia, mitä saamme aikaan lähimmäisissämme ja itsessämme. Karma on suora seuraus kultaisesta säännöstä. Koska me kaikki ol…
Minua kiinnostaisi keskustelu aiheesta karma ja vapaus. Usein karman kannattajat vaipuvat mielestäni fatalismiin eli miksi tehdä tai auttaa mitään tai ketään kun kaikki on jo ennalta karman määräämää. Mutta onhan pakko …
eli onko tänne pakko aina jälleensyntyä? Pääsemmekö jälleensyntymisen pakosta sitten kun tulemme jumaliksi? Onko sitä ennen jonkinlainen "tentti", "pääsykoe", "vihkimys", "kynnyksenvartijan voittaminen" ?
tässä mailmassa. Silkkaa skeidaa koko elämä. Helvetinmoista raatamista ja sitten katoaa terveys. Johan on palkka eletystä elämästä.Kiitti riitti.
Niin johtuuko se hänen huonosta karmastaan? Tuleeko minulle siitä huonoa karmaa jos kohtalo on kuitenkin säätänyt niin että kyseinen henkilö ottaa turpaansa? Minähän olen siinä silloin vain välikappale, ja välttämättömä…
Karma mahdollistaa esimerkiksi vaikeavammaisten, äärimmäisten köyhien ja/tai sairaiden tai onnettomien ihmisten syyllistämisen: "Oma syysi, eli entisessä elämässäsi huonosti, tässä on rangaistus". Karmaan perustuva yhte…