Laajassa mielessä Sri Prabhupadan mielestä veedoihin kuuluu muitakin kirjoja kuin neljä veedaa, upanisadit ja Mahabharata. Sain hänen teksteistään kuvan että jopa Gilgameshista alkaen ja esim. Koraani mukaan lukien veed…
Luoja, ainoa Jumala kuoli 33 jKr kirottuna ristillä. Ennen kuolemaa hänestä poistui ylös taivaan valtaistuimelle Majesteetti ja Voima. Mutta ruumis kuoli ja muuttui symbolisesti kirkoksi. Sielu myös kuoli ja on annettu …
1998 tuli uskon asioihin lopullinen käänne pahempaan maan päällä . Jumala voitti taivaan itselleen, mutta maapallo joutui lopullisesti saatanan voiman alaisuuteen. Niin sanottu Kali yuga eli pahan 432000 vuotta kestävä …
Nyt olisi hyvä paikka kysyä missä olivatkaan kaikki ne monet Intiassa palvotuista jumalista kun koronavirus on siellä nyt tappanut yli miljoona ihmistä? Sielläkin siis monet kirkoista ovat todella rikkaita koska ihmiset…
Luin netistä, että työ määrää ihmisen kastin/kastittomuuden Intian vanhoillisessa kastikulttuurissa. Eli jos olet siivooja, olet kastiton, ja taas jos joku on pappi hän kuuluu ylimpään kastiin tai jos teet siistiä toimi…
Ganesh avatarten selitys on osittain sama kuin gnostilainen käsitys totuuden eri tasoista. Mutta Intia ottaa huomioon myös Ajan kun taas antiikin aikainen Eurooppa oli täysin vailla aikakäsitystä. Härän aikakausi 4000-2…
1960- luvun Otavan Iso tietosanakirja kertoo Visnu hakusanan kohdalla seuraavaa hindulaisuudesta. Mutta tässä selityksessä minkä itse annan tuosta hakusanan sisällöstä on paljon omia mietteitä mukana. Suhtaudu varoen si…
Hindulaisuudessa on paljon enemmän järkeä kuin kristinuskossa. Kristinusko on kärsimysuskonto, jossa kärsimällä ja luopumalla saavutetaan jumalallinen ja pelastus. En ole koskaan hyväksynyt enkä ymmärtänyt, miksi kristi…
Tietääkö joku, että onko Sanskritin kielen opetus Helsingin yliopistossa lopetettu kokonaan? Koska tämä on mahdollisesti tapahtunut? En ole itse ainakaan huomannut mitään juttua aiheesta missään..
Avesta eli Zarathustralaisuus opetti, että jos tahtoo tietoa jostakin kasvista, eläimestä, esineestä, tekniikasta tai ylipäänsä asiasta niin sitä pitää palvoa Jumalana ensin ja sitten tuo salaisuus paljastuu. Mutta mink…
Intialainen kulttuuri on noususuhdanteessa päätellen YouTuben mantra videoiden perusteella. Swameja löytyy netistä joitakin teoksineen, mutta yksi ainoa GURU on tähän mennessä osunut kohdalle. https://www.youtube.com/wa…
Hindulaisuudessa on jumalat Brahman,Vishnu ja Krishna. Kun suomalainen rukoilee taivaan Isää tai Jeesusta niin ketä vastaavasti hindu rukoilee? Kuka heistä vastaa meikäläisiä Jumalia?
https://www.youtube.com/watch?v=EgT-nU0VeR8 Dokumentin alkupuolella ja lopussa on hauska laulu englanniksi. Musiikeissa ei mainta sitä. Tietääkö joku kappaleen nimen ja esittäjän?
Profeetta Heenok paljasti ihmiskunnan juonen ja aikomuksen tuhota jumalattomat. Hän kirjoitti profetaalisen kirjan aiheesta. Siitä seurasi sota jumlattomien ja ihmiskunnan välille, jonka yllättäen jumalattomat voittivat…
Vähän skandaalinkäryisiä juttuja maailmalta. Lieneekö totta? Helsingin Pasilassa kasvisravintola liittynee? Tietäjät valistakoon. OM.
Kumpi uskonnollinen ryhmä näitä hirmutekoja tekee?
International Society Krishna Consciousness tänään. Käy: Lasting impressions- Krishna consciousness as it is / Hanuman das Lue kaikki kolumnit ja muodosta itse mielipiteesi nykyharekrishnaliikkeestä. Mielestäni hanuman …
Kun on pienen määrän lukenut Krishna tietoisuuden tekstejä selitettynä niin on selvinnyt, että nuo tekstit on kirjoitettu Kala-taivaassa eli ikiajassa eli ajassa, josta pääsee matkustamaan mihin tahansa aikaan vapaasti.…
Ihminen on Jumalan kuva ja kaltaisuus eikä maailmassa sen vuoksi pitäisi olla sortoa tai väkivaltaa tai sotia. Mutta eräs Krishna tietoisuuden kirja esittää, että vaikka eläin voi jälleensyntyä ihmiseksi niin sen eläime…
1800-2100 Platina eli Antiikin filosofia eli Länsimainen tiede, poikamiehiä 2100-2400 Timantti eli Hindulaisuus eli Hare Krishan, perheellisiä 2400-2700 Kulta eli juutalaisuus eli Narada eli Elia, poikamiehiä 2700-3000 …