Idästä ei ole tullut muuta hyvää kuin aurinko. Venäjä on aasialainen kehitysmaa!
Tervetuloa itäeurooppalaiseen Suomeen, jossa rasismi on uusi normaali. Olemme päässeet tähän tilanteeseen Kokoomuksen, RKP:n ja Kristillisten vankalla tuella.
"Fredriksson korostaa, että oleskeluluvan saaneet ovat asunnon hankinnassa samassa asemassa kantaväestön kanssa, eikä heillä ole "omaa jonoa". Valtion tuella rakennettuihin vuokra-asuntoihin valitaan asukkaita asunnonta…
Hyvinvointivaltiomme on kyllä rapistumassa, mutta Suomen kaltaisessa arktisessa maassa meidän pitäisi huolehtia, ettei kukaan jää vaille kotia ja ruokaa, varsinkaan ilman omaa syytään. Kannustinloukut ovat ikuisuusasia.…
Itse asiassa kuultuna haastattelussa Vihreiden Satu Hassi paljasti että alunperin hänen ei pitänyt olla kansanedustajana kuin se kaksi kautta millä ennen sai sopeutumisrahan. Tässä juuri nähdään minkä takia sinne pyrkyr…
paskavedenpuhdistamoiden rahoittamiseksi? Ja miten iso osa noistakin rahoista meni Venäjän mafialle ja virkamiesten korruptioon!
🏌♀️Persut pähkinänkuoressa2.: - äidin lihapadoilta huutelevia räkänokkia ( elämän todellisuus ei ole vielä realisoitunut elämässä .Muuttuvat yhdessä yössä vasemmistolaisiksi kun omillaan elämisen todellisuus tulee ete…
suomen ja naisten turvallisuutta. https://www.facebook.com/photo/?fbid=10164468712408351&set=a.10150977941238351&__cft__[0]=AZaAWo-HV23KN_Y9r-OQ3FIAKuVLM4AZ6TYqxYbe_JKgTqqL4E7lRs9e5awkcmJMCWL_uoLR8zvxyq1vrVZ-sfkl0D79waK…
Nyky politiikka on mennyt jo vähän liian pitkälle kilpailussa. Vuosi haukutaan toisen puolueen edustajia, lupaillaan kansalle ummet ja lammet, kehutaan omaa puoluetta ja revitään hallituksen perustukset riekaleiksi. Iha…
SDP ei enää edusta sitä Suomea, jonka minä haluan. Jos oma kansa ensin on vahingollista, niin mikä idea edes sitten on suvereenilla valtiolla? Eikä häirintäkohu ole kovin salonkikelpoista. Syydetään kaikki raha ulkomail…
Lehtiuutisen https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012006294.html kohta "Iranissa soditaan, ja Suomessakin bensan litrahinta on noussut joitakin senttejä." kuvastaaSuomen median osaamattomuutta tai tarkoitusta pimittää päi…
Saan Kela:lta työmarkkinatukea jokaisessa kalenterikuukaudessa 595 e. Siitä maksan asunnon vastikkeen lähes 500 e/kk. Jää minulle vähän yli 100 e. Jätemaksulaskun tultua joudun maksamaan 70 e. Minulle jää ruokaan ja kai…
...KAIKELLA TÄLLÄ KURJISTAMISELLA. TÄÄLLÄ EI OME TÖITÄ JA JOS ON NIIN TYÖNTEKIJÖIDEN OINEUKSIA POLJETAAN EIKÄ KUKAAN VASTAA ENÄÄ TYÖPAIKKOJEN TURVAL- LISUUDESTA. KEHITYSVAMMAISTEN HOITOLAITOKDISTA SAA JATKUVASTI KUULLA …
Häviäö sodan Iranille. Ei kuunnellut kun on tyhmis.
Kuka lähtee seuraavaksi? 1. Poutala 2. Työministeri 3. SDP johto
Vähän seurannut eu-politikointia niin apeaksi vetää. Joko Suomikin voisi ottaa mallia Espanjasta miten asioita hoidetaan. Jos me pärjätää, mallia on otettava muuten hukka perii,syntyperäiset suomalaiset kuolee nälkään. …
https://yle.fi/a/3-5917044 Pölhölä : )
EK:n eli vihollisen Ukrainan väreissä? Kommunistien eli Juutalaisen salaseuran? Natsien eli sama kuin yllä? Vai Make Finland Great Again? 🇫🇮🇺🇲🇮🇱
Hissifirman osto! Sehän fuusio , mikä tekee aina työttömiä! Laivatilaukset? Ehän työllistä nykyiset teijät. Valtiolle pirummoinen riski. Unkarin vaaltulosko nostaa Suomen taloutta??
...JÄLLEEN TUOMIOLLA MIKSI? LEVITTELEE VALHEITA... TUNTUU KOVIN TUTULTA... PERSUT VALEHTELEVAT JATKUVASTI TAI SITTEN EI PUHUTA MITÄÄN ULOS HALLITUKSESTA TÄMÄ VALEHTELEVA SAKKI EI ENÄÄ SAKSINÄYTELMIÄ