Lukijat moi.

Politiikot puhuvat paksua paskaa, älkää uskoko heitä. Ajatelkaa omilla aivoillanne. Turhaa miettiä ja kipuilla maailman tuskassa . Uskokaa kerrankin.

Työn arvostus

Kirjoitan nyt yksityisyrittäjän näkökulmasta. Olemme itse toimineet yksityisyrittäjinä vuodesta 1990 asti. Nyt olemme jo eläkeiässä ja silti jatkamme työn tekoa viikonloppuisin, niin kauan kuin meidän palveluita vielä h…

Pääomatulojen verovälttely on vaan kiihtynyt

Viime vuosikymmenen aikana yhä useammat Euroopan maat ovat räätälöineet varakkaille yksityishenkilöille verohelpotuksia. Verolait ovat kansallisia, eli jokaisella maalla omansa, mutta pääomat liikkuvat rajojen yli sinne…

Trump kusettaa koko maailmaa!

Minä kävin eilen perjantaina, tuon uskomattoman valkoisen talon episodin jälkeen, pitkän ja pohdiskelevan keskustelun tekoälyjen kanssa ihmisen käyttäytymisestä, moraalista, poliittisten tavoitteiden tärkeydestä. Kun ky…

Paljonko maksaa työttömän toimenpiteet

Eli montako tuhatta euroa per työtön/kk maksaa esim se että työtön laitetaan vaikkapa kuntouttavaan työtoimintaan? siinähän maksetaan esim kaikki vakuutukset kyseisestä työttömästä, palkat toiminnan ohjaajille jne jne. …

Suomi sai täsmälleen sitä mitä tilasi

"Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien henkilöiden määrä kasvoi 57 000 henkilöllä vuonna 2023. Riskissä oli 16,9 % kotitalousväestöstä." "Lasten köyhyys- tai syrjäytymisriski kasvoi 14,1 %:sta 17,3 %:iin. Yli 75-vuot…
Yleistä politiikastaVastattu 11 kk

TYM-palvelu ja TE-palvelut

Varokaa kaikki TE-palveluiden uusinta ansaa, TYM-palvelua! Kutsukirjeessä ei tätä mainita, mutta sinun ON MAHDOLLISTA KIELTÄYTYÄ tästä aikuisten "huostaanottopalvelusta". https://www.keha-keskus.fi/documents/d/guest/tuk…

On aika tunnustaa?

Suomen valtava virhelike oli lähteä Bidevaarin kelkkaan! Tukemaan toivoton Ukrainan sotaa. Polttaa miljardeja ja tuhota Venäjäsuhteet!

Ei uusia virastoja! Julkiset menot kuriin!

Vihoviimeinen Asia on uusien virastojen perustaminen! Onko Suomessa valeoikeisto hallitus. Ei uusia virastoja. Vanhat virastot pois, ei uusia tilalle. Suomessa ei todellista johtajuutta. Virkamiesrottien tunkio. Julkise…

Rahan jako yli rajojen

Moniko edes tietää kuinka paljon rahaa menee yli rajojen. Faktatietoa, Virolainen tulee Suomeen töihin, perhe esim. vaimo ja 2lasta jää sinne, on yli vuoden työssä täällä, jonka jälkeen vaimo alkaa saamaan kelan peruspä…

Olisi toinenkin tie?

Nyt 800 miljardia asevarusteluun?? Miksi? Mitä ,jos solmittas suhteet Venäjän? Aloitettava hedelmälie yhteistyö! Saksankin vauraus perustui siihen.

Onnettomat tunarit!

Te onnettomat tunarit, sanoisi Kekkonen nykyisistä poliitikoista, jos vielä eläisi. Idän kellokas Tavjan ajama Ottawan miinasopimus on nyt noussut poliitikkojen tunaroitavaksi ja puhetta riittää, aikaa kuluu ja rahaa pa…

PÄIVÄN HÄKÄMIES

ek:n keulamies Häkämies esittää taas kerran viisaita: "KASVUPAUKKU" Ja mitä se olisi; se olisi sitä, että yritysmaailman verotusta kevennettäisiin roimasti. Järjestelmä vaan nykyisin toimii niin, että kun jonkun verotus…