SDP:n kuntohuippu ohi. Palstan tapatyöttömät vasemmisto-suvakit eivät tajua, että vaikka he kuinka täällä valehtelevat persuista, niin sillä ei ole mitään merkitystä kannatukseen. Mutta kun nämä vassut ovat heikkoälyisi…
Öyhöttäjät pois sotkemasta asioita.
En ole somessa mutta silmiini saatettiin otsikko joka lienee totta? Sanna Antikainen kehottaa venäjämielisiä lähtemään Venäjälle hyvin ylimieliseen sävyyn. En ole venäjämielinen mutta Ukrainan sotaa ja sen intonationali…
Olisiko Suomen kannattanut seurata viileästi ja kaukaa Trumpin toisen kauden alkua, eikä pyrkiä rynnistämään nopeasti magalomaanisen presidentin lähipiiriin? Käykö niin, että nyt valtaan nousevat demokraatit pitävät Suo…
Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi viime vuonna. Viharikoksista tehtiin runsaat 1 900 rikosilmoitusta, mikä on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuonna 2024, kerrotaan Poliisiammattikorkeakoulun raport…
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) kutsuu Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia parhaaksi asiaksi, mikä länsimaille on tapahtunut pitkään aikaan. Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps) on kirjoittanut Norja…
Löytyykö tosiaan yhtään sellaista persua joka asettaisi Suomen edut Israelin etujen edelle?
Persut haluavat romuttaa luotettavan tiedonvälityksen pala palalta, jotta pääsisivät levittämään valeuutisia yhdessä Venäjän ja trumpin trollien kanssa.
Että maahanmuutto on marinin jälkeen lisääntynyt 40%? Tykkäättekö risupartoista,petospersut?
Eihän tämän näin pitänyt mennä vai mitä persut? Saavatko loputkin nyt turpiinsa? Populismi heittää veivinsä? https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012388070.html
Teemu Selänteelle sopiva lempinimi olisi salamapersu. Finnish flash kun on Trumpin miehiä.
Suomessa ei tajuta miten tärkeät vaalit tulossa. Trumpin on voitettava! Muuten kommunistit ja muut sellaiset ottavat vallan. USA tuhoutuu. On riski että Kuuba ja muut kommunistit häiritsevät ja varastavat vaalit. Silloi…
Riikka Purra on kovin sanoin pitkin vuotta vannonut, miten perussuomalaiset eivät hyväksy EU:n yhteisvelkaa ja Suomi on jopa valmis kaatamaan yksin tällaisen päätöksen. Toisin on nyt kuitenkin käynyt. Riikka Purra kuitt…
"Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) myöntää, että Petteri Orpon (kok) hallitus ottaa enemmän velkaa kuin Antti Rinteen (sd) ja Sanna Marinin (sd) hallitukset yhteensä edellisellä vaalikaudella 2019–2023. Iltalehti …
Kansa napisee samoista aiheista ja oikeisto, etenkin persut on kovin ylimielisiä. Liioiteltua ei ole sanoa että jokaisessa miesoletetussa persussa eduskuntatalolla asuu pieni Trump.
Kovin hiljaista hurraamista Persuilla Trumpin MagaMagaMaga tänään? Jokohan Melanie ilmoittaa Trumpelon vanhainkotiin?
Onko kukaan kysynyt Huhtasaarelta mihin leiriin Putin kuuluu? "Laura Huhtasaari @LauraHuhtasaari Ei Trump kuulu perussuomalaisiin, eikä tässä ole kyse persuista, vaan siitä että ainoa vapaa suurvalta on nyt kommunistien…
Vaalien alla persut lupaili leikata Yleltä. Sekin unohtui hallituksessa. Yle mokuttaa edelleen 600 miljoonan budjetillaan? Älkää menkö samaan halpaan tulevissa vaaleissa. Kiima ministeriauton kyytiin on niin kova, että …
https://www.ku.fi/artikkeli/5446977-vasemmistossa-repesi-riemu-demokraattien-suurvoitosta-ja-trumpistien-murskajaisista-li-andersson-nakee-yhtalaisyyden-perussuomalaisiin ps. Kaikki ihan kotona Li?
Syyllinen on ilman pienintäkään epäilystä selvillä. Huomenna julkaistavien vaalien ensitulokset kertovat vain siitä, että Donald Trump on tehnyt kolme emämunausta. Se johtuu hänen narsistisesta luonteestaan eli siitä, e…