ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Varisverkostot ulos IPUsta

IPU.n tulisi jo nyt selkeästi osoittaa olevansa koko kansan pelkästään EU:sta irtautumista ajava puolue, eikä mikään vasemmiston väkivaltaa ja anarkiaa kansalaisia kohtaan tukeva hörökerho jos IPU todellakin aikoo josku…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Vastustaako IPU kristinuskoa?

Onko "uskonnollinen hulibumba" puolueen vai puheenjohtajan kanta kristinuskoon? Kaipaatteko valtapuolueiden ja EU:n kannattajien lisäksi yhä uusia kansanryhmiä vihollisiksenne?
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Huijarit tunnustavat

Al Gore ylisti ilmastonmuutossopimusta onnistuneeksi sijoituskohteeksi. Tämän me monet jo aikoja sitten ymmärsimme ja varoitimme ihmisiä tällaisesta huijauksesta. Nyt suut jauhavat voittojen kautta setelisadetta jonka s…
ItsenäisyyspuolueEi vastauksia

Yritystuet palvelualoille

Mitä hittoa tämäkin on kun tuetaan palvelualoja? Eihän ole mitään järkeä tukea kotimarkkinoilla toimivia yrityksiä . Vaikuttaa korruptiolta tai vaalirahoitukselta. Näin tuhlataan yhteiskunnan varat ja tuhotaan markkinat…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Suomi irti EU:sta

Muistakaa, että toiminnallamme on vain yksi päämäärä, Suomen itsenäisyyden palauttamen. Jos valtiollinen itsenäisyys ja kansansuvereniteettioppi ovat äärimmilleen pingotettua oikeistoradikalismia, porvarillisuutta tai l…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Onko mahdollista?

Että jonkun valitsema IPUn johto ryhtyy jo viimein johtamaan puoluetta? Olemme jonkin aikaa odottaneet toimenpiteitä kuten yhteyttä puolueeseen ja johdon teräviä mielipiteitä. Tämä kanava on ainakin minulle ainut paikka…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Valtamediaa ei kiinnosta näkymättömyys

Se ei ole ikinä kysynyt IPUlta siksi mitään. Mikäli puolueessa olisi ollut joku henkilö joka olisi uskaltanut puhua tärkeistä asioista äkkiväärästi niin taatusti olisi media kimpussa. Mutta kaiken aikaa on myötäilty val…
ItsenäisyyspuolueEi vastauksia

Kaikkien aikojen pommi

Muutama vuosi sitten yritimme opettaa Keskustan KMS väkeä jätevesiviemäriasiassa. Heikoin tuloksin. Rahan huijaus on kepulaisille tärkeämpää kuin ihmisten ja eläinten terveys. Viemärit rakennettiin suurin rahoin,n3 milj…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

EKPn biljoonat menee haaskuun

Kun EKP on jo 5 vuotta maksanut yritysten ja valtioiden velkoja biljoonalla vuodessa niin luulisi sen vaikuttavan myös talouteen jotenkin. Nyt Sipilä hehkuttaa 3,5% talouskasvua. Se olisi n 7 miljardia. Miksei edellisin…
ItsenäisyyspuolueEi vastauksia

IPU on kuin Kepu

Puoluejohto estää nettikeskustelun. Puolueella ei ole keskustelukanavaa. Oikeista asioista ei puhuta. Eikä puhuta kai enää mitään. Pj kirjoittanut vuoden aikana vain kerran.Kertokaa jo missä luuraatte.
ItsenäisyyspuolueEi vastauksia

IPUn harhaopit

IPUn johto puhuu talousdemokratian puolesta vaikka ylivoimaisesti suurin osa ipulaisista kannattaa markkinataloutta ja hyväksyy vain kapitalistisen rahatalouden. Nykyinen EUn ja EKPn euro-hömppä ai ole tätä vaan juuri s…
ItsenäisyyspuolueEi vastauksia

Oikea ystävä

Pahvisauli niiaa syvään hullunkoiran edessä.https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/puolustusministeri-mattis-onnitteli-100-vuotiasta-suomea-teidän-on-täytynyt-taistella-vapautenne-puolesta/ar-AAuuE11?li=AA59AD&oc…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Toimittajat sekoilevat

Pressiklubissa Jarmo Mäkelä ja hengen toverit levittivät omaa käsitystään poliitikoista. Venäjä muka tukee kaikkia poliitikkoja jotka vastustavat EU-jäsenyyttä ja Natoon liittymistä. Ihmetyttää tuollainen perätön puhe j…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Joko tämä uusi PJ

Joko tämä uusi pj pestiperinnön napannut on kunnolla oppinut puhumaan kauniisti idästä ja maanittelemaan tyhmien eurot taskuihinsa ja kommunismin ja ryssäkkiyden ylistyslauluille .
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Ipun vuosi toistaiseksi menestys

Ipun pitkäaikaisen puheenjohtajan ja omistajan valitettavasta poismenosta huolimatta Ipun vuosi on ollut menestyksekäs. Kunnallisvaaleissa Ipu saavutti läpimurron ja sai kaksi valtuutettua läpi Laihilan pikkukunnassa. Ä…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Bittiraha on rikos

EUn viime vuodet käyttämä bittiraha on lainvastainen koska se on täysin katteetonta ja aiheuttaa euron arvon romahduksen.Nyt euron arvo on romahtanut ja bittitukiaisilla ovat keinottelijat päässeet rikastumaan muiden ku…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Tämä ei ole IPU

Wikipediaan on kirjoitettu että IPUn tärkein päämäärä on Nato-jäsenyyden vastustaminen. Toisena asiana on suhtautuminen kriitisesti EUhun. Puolueen nimeä ollaan muuttamassa toiseksi koska itsenäisyys on johdolle ilkeä a…
ItsenäisyyspuolueVastattu 8 v

Suomea ei enää ole

On vain satavuotisjuhlavuosi jolloin muistellaan menneitä. IPU on totaalisesti epäonnistunut itsenäisyyden puolustamisessaan eikä Suomessa ole ainuttakaan muuta puoluetta ajamassa suomalaisten etuja.