ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Tonttuilut

Satakunnan tonttu on suurin syyllinen ipun alennustilaan. Kaikki hurrien kosiskelut (ohjelmien kääntäminen ruotsiksi ja niiden julkaisu nettisivulla) on hänen syytään. Lisäksi hän esiintyi Ylen haastattelussa ruotsiksi.…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Miksi tonttu...

...on niin ilkeä? Ja mitä Ipu tästä hyötyy? Tontun ilkeilyn vuoksi Ipu on menetetty kymmeniä jäseniä ja tuhansia äänestäjiä. Puhutaan nyt kerrankin tästä ongelmasta. Ei kukaan voi tonttua ainakaan mukavaksi ihmiseksi sa…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Ryhdy Ipun ehdokkaaksi!

Ipu etsii edelleen hyviä ehdokkaita. Käy jättämässä ehdokashakuilmoitus Ipun sivuilla. Ehdokkaan tulee ehdokaslomakkeen mukaisesti sitoutua rasisminvastaiseen toimintaan. Me emme tee muukalaisvastaisuudella politiikkaa.…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Aamusta päivä parhain

Äänestykset ja asioiden hoitaminen, kuten myös opetus, oppiminen ja päätöksen teko sijoittuvat päiväswaikaan, myös energiataloudellisesti luonnon valon käyttö on perusteltua, ja ihan tutkitusti unet ja kaikenlainen harh…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Miksi liisan suositteleminen ehdolle poistettiin?

Aika erikoista on rajoittaa sananvapautta ja tänne kovin aktiivisesti kirjoittavan ja rasisteja kovin ankarasti uhittelevan liisan suosittelemista ehdokkaaksi ipuun ei sallita? Aitakari ipu.n puheenjohtajana ei hyväksy …
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Ipulainen vanhuspolitiikka

Ipu ja Senioripuolue olivat joitakin vuosia sitten samassa puolueessa. Eläkeläiset kuitenkin lähtivät kauhuissaan kun paljastin heille mitä mieltä ipulaiset ovat oikeasti eläkeläisistä. Eläkeläisille ja tietysti kaikill…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Kyläkoulut joutavat roskiin

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/353a4af5-4aeb-4f24-8283-fd2e1c514bc7 Laitilan päättäjät ovat tekemässä taloudellisesti ja lapsia ajatellen oikean päätöksen. Rääpälekouluissa opetuksen taso on tutkitusti hyvin heikkoa…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

YLEn käytös ihmetyttää

Aamun uutisissa lukija panetteli itsenäisiä suomalaisia tavalla joka ei kuulu demokratiaan .Me itsenäisyyden kannattajat olemme muka ymmärtämättömiä maailman asioista.Asia on täysin päinvastoin ja EU-jäsenyyden kannatta…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

soinilaisten rippeet siirtyy ipulaisiksi?

"Soini lähtee kuulemma ehdokkaaksi lähettiläänvirkaan Pjongjangiin. Jossa hän maopuvussa ja pystytukassa, lopsii Tiinan avustamana käsi- tervehdykset, Alte Kameraden Kim-il Jongin kanssa " https://keskustelu.suomi24.fi/…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Ipun motto

Ipu:n periaate ja filosofia aina ja yhtä katkeransuloisena tapahtuneen rähmälleen menneen vaalityön ja mahalaskun jälkeen on: Leuka rintaan ja taas uusia valheita keksimään. Nykyisen hallituksen kokoonpano pitää huolen …
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Uusi tv_kanava IPU;n asialla

Nyt monessa yrmylässä on ilo katossa ja sinkkiämpärien sisältö läikähtelee kolhuisista moteista kun niillä skoolataan uutta ja ennenkuulumatonta menestystarinaa. Nimittäin kiistämätöntä ja ainoata oikeaa iputotuutta ja …
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Ipu alennustilassa

Kaikki oli Pesosen varassa. Nyt puolue ei kykene mihinkään. Tontun johdolla ei tule yhtään mitään. Hakalehto on jo kuollut ja Jukkolakin alkaa olla liian vanha. Ei jää jäljelle kuin Pietu. Joko puolue on aktiivisesti kä…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Suomalaisilla menee parhaiten, IPUvalheilla ei

Kansainvälisessä Social Progress Imperative järjestön selvityksessä Suomi sijoittui maailman parhaalle sijalle kansalaisten elintasoa vertailtaessa. Suomen kaikkien osa-alueiden keskiarvoksi kertyi 90.09 pistettä jolla …
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Ipulaiset kasvattavat turvattomuutta

Tee sinä turvallisuusteko, olitpa sitten isänmaallinen, itsenäisyysihminen tai pyrkyri, asetu ehdolle johonkin vähemmän akressiiviseen lahkoon tai tue sellaista. Jos olet erehtynyt tähän horolaumaan, tee ipuexit mitä pi…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

IPULit nyt on tie tähtiin avoinna

Väyryselle kelpaa kaikki, jopa puhelinnumerottomat mielikuvitusolennot ehdolle, joten ei kun kaikki troikkalaiset ehdokaspaikkaa vonkumaan. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005975070.html Väyrysen peesissä ja rahoilla …
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Erikoinen kohta

Vaaliehdokas joutuu IPUssa toimimaan oudon periaatteen mukaan. "Ehdokas on sitoutunut periaatteeseen, jonka mukaan jokainen ihmisyksilö on samanarvoinen ja jokaisen ihmisarvo loukkaamaton ja jakamaton." En kyllä voi käs…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

MT potilas horisee tukiaa

Varmasti tällekin yölle tulee vielä muutamia avauksia ja kommentteja johonkin tyhjänpäiväisiin ipuininöihin mutta siivoillaan palsta taas aamulla asialliseen kuntoon.
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

korppikotkat haaskalla?

Muuta johtopäätöstä ei voi tehdä, kun perehtyy ipu:n sivujen ajankohtaista osioon. Aikansa kotkat kuuntelivat ja nyt komukotkat nyhtävät loput raadosta, siitä kuitenkaan lihomatta kun ei tuossakaan ryssäkkälaumassa ole …
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

Harkimo olisi voinut liittyä IPUun

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/hjallis-harkimo-avautuu-il-blogissa-”pidän-koko-systeemiä-läpimätänä-hurjempaa-on-ehkä-vielä-luvassa”/ar-BBSMUza?ocid=spartanntp. Olisi ollut puolue valmiina. Harkimon olisi vai…
ItsenäisyyspuolueVastattu 7 v

IPU:leille uusi harrastus

Joskus aiemminkin on tällainen ketju olut, mutta lienee hukkunut vahingoissa tärkeämpien tieltä pois. Kun nyt on käynyt kertakaikkisen selväksi, ettei politiikka oikeasti edes kiinnosta eikä onnistu, on kysymys nousut u…