Kumpiko on tärkeämpi viherpiipertäjille.
Teette hienoa työtä. Jokainen Vihreiltä viety ääni, on ääni isänmaan puolesta!
Pelastakaa HK,n sininen. Vapauttakaa ne luontoon, Omiensa joukkoon.
Puolue esiintyi tentissä erittäin vakuuttavasti, ja hyvin monesta asiasta olen samaa mieltä. Voisin ajatella äänestäväni puoluetta MUTTA koko pohja romahti, kun puolueen johtaja Santeri Pienimäki vertasi groomingia pill…
Vai riittikö kun saatiin Pohjoismainen vastarintaliike kiellettyä, onko kaikki hyvin?
Lapsoset voisivat oppia eläinrakkautta jo ala-asteella, jos jokaisella luokalla olisi oma luokalle nimetty täytetty kissa.
Onko tulossa ehdokkaita seuraaviin vaaleihin?
Ymmärtävätkö sudet suomea kun pystyttää heille kylttejä?
eivät eläimet osaa sanoa ilmi mutta he ajattelevat aika paljon ei eläimiä voi sivuuttaa päätöksen teossa mutta on kysyttävä mielipiteen ja samaan aikaan kuinka ihminen voi olla paha että eläimiä tapetaan ja syödään kest…
Taitaa olla, täysin turhapuolue.
ria.ru Jättietana joka on kotoisin PORTUGALISTA on pääsyt nyt Venäjälle. Leviäminen kasvaa itään. Suomi on valloitettu. Jättietanoilla ei ole luonnon vihollista ja se saa levitä rauhassa tuhoten vanhan ekosysteemin. Jät…
Verrannollisesti tulkiten luonnon mekanismeja... Valkoposkihanki on yhtä kuin natolainen työntekijä Suomessa, jotka suurena parvina rantautuivat maahan. Omaavat jopa samanlaisen luonteen. Nyt Suomi on antanut määräyksen…
Eläimille ei saa tyrkyttää sterilisaatiota. Eläimillä pitää olla oikeus kieltäytyä pakkosterilisaatiosta. Lakimieseläin hoitamaan eläinten oikeuksia!
Toisin sanoen haen kaunista vaaleaverikköä illan viettoon. Korvani mitat ovat 1,7 metriä. Hännän pituus 46 cm. Et arvaa miten pitkä on jalkojen välissä.
Korkeasaaren vielä kirjaamaton presidentti kandidaatti on valikoitumassa seuraavaan presidentti kisaan. Onko se karhu, leijona, käärme tai pienempi nisäkäs, vielä keskustellaan. Mutta varmaa on se, ettei hyönteinen ole …
matala navetta saa jatkoa ylös kymmeneen kerrokseen mahtuvat kaikki yksinäiset eläimet moderni ratkaisu joka suosii kaupungistumista katolla rehevä niitty kierretie niin kuin parkkihallissa
Husu toimii kuin apina. Eläinoikeuspuolueen tulisikin julistaa Husu suojelluksi kaikkea mediakritiikkiä' ja rasistista tai edes Husun mielestä rasistista kirjoitteluakohtaan. Erityisesti persujen tulisi olla käyttämättä…