EU:n pitäisi toimia Unkarin suhteen, kuten taloyhtiössä osakkaan kanssa, joka ei maksa vastikkeitaan. EU siis voisi miehittää Unkarin ja ottaa sen haltuunsa.
Suomessa ja muiissa EU-valtioissa on voimassa, vain ja ainoastaan: kansainväliset lait, eli KV-lait.
Petteri O Brysselistä käsin otti kantaa, että hallituksen toimenpiteet eivät vaikuta työläisten ja vähäosaisten toimeentuloon. Kyllä kai Petteri nyt tietää mitä hallitus on päättänyt, vai onko se niin pihalla duunarin e…
Suomen hallitus rikkoo oikeusvaltioperiaatetta sekä ihmisoikeuksia. Miksi?
Aivan turhaa valita ketään heistä mihinkään Suomen kansan asioiden hoitoon. Täytyy vaan kylmästi olla äänestämättä missään vaaleissa henkilöä joka ei tee työtään Suomen kansan ja etujen mukaan. Vaaleissa ei selfiet ja m…
Nämä otukset äänestäjät rajoitukset juurikin sellaisiksi, että ei oma työ ole vaarassa. Tarpeettomiksi käyvät sohlaajat nostavat palkkionsa edelleen, vaikka huomattavasti parempi suorittaja olisi tarjolla. Mutta eihän s…
"Keskustele Europaan parlamentista, euroedustajista, politiikasta ja päätöksistä." Noin lukee palstan ohjeissa. Hyvin harvoin näkee ohjeen mukaista avausta. Suurin osa on ihan jotain muuta, enimmäkseen ala-arvoista rosk…
Miksi Stubbia vihataan näin silmittömästi tällä palstalla? Vai onko kaikkien viestien takana sama häiriintynyt henkilö? Suosittelen mielentilatutkimusta oman edun nimessä.
Lähes kaikki suomalaisetkin tietävät, että henkilöautojen päästöjen osuus co2 päästöistä on alle 10% vuotuisista. Miksi ihmeessä tuo 1/10 osuus on SE suurin mielenkiinnon kohde EU:ssa päästöistä puhuttaessa? Liittyisikö…
Miksi YLE ei kerro tätä uutista suomeksi? http://www.yle.fi/internytt/artikel.php?id=104156 Ahvenanmaan parlamenttipaikka voi olla pois Suomen parlamenttipaikoista. Silloin rkp voi taas mukavasti muikistella kun ovat sa…
Onko EU-parlamentin suurin saavutus kertakäyttöisten muovipillien valmistuksen rajoittaminen EU-alueella? Tuossa kun katselin tienvarsia, siellä oli useiden vuosien ajalta muovipulloja, peltitölkkejä, tupakka-askeja ja …
tulonsiirtoina muille EU valtioile suomalaisen veronmaksajan piikkiin. Hänen mielestä on myös ihan normaalia, että Suomi on nettomaksaja. On myöskin ihan ok, että 100 000 euroa myönnetään ilman ehtoja niinkin tärkeään t…
1000 vuotta vankeutta kovennetulla orjatyöllä sopiva tuomio! https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000009333770.html
Heidi tomerana paasaa kuinka nyt on kauheeta kun korruptio paljastui. Kuitenkaan hänen mieleen ei tule oma harmaan työvoiman käyttö kesämökillään, joka sekin on korruptiota. Onneksi se paljastui, mutta Heidin paasaus ku…
Petteri Orpo haluaa erottaa Unkarin Orbanin puolueen europarlamentin kokoomusryhmästä koska orpon mielestä Orbanin puolue on ylittänyt "rajan" jota ei voi hyväksyä. Kaikki muut rajannylittäjät ovat Orpon mielestä "terve…
Komission ei tule hellittää otettaan oikeusvaltioperiaatetta rikkovista maista, Euroopan komissio esittää 7-8 miljardin euron leikkausta Unkarin EU-varoihin oikeusvaltiorikkomusten vuoksi.Kokoomuksen europarlamentaarikk…
Puola ja Unkari ovat alkanut osoittaa jonkinlaista selkärankaa suhteessa eu:n . Toivoisi vastaavaa eu:n nuoleskelun ja kontillaan olon lopettamista myös suomen edustajilta! Ei kaikkea tarvitse hyväksyä ja voisi pitää ki…
Vihreiden venkoilu eu parlamentissa Suomen metsien asettamiseksi hiilivarastoksi, tulee kaatamaan koko Suomen maatalouden. Suurin osa karja- ja maatalouksista saa ison osan tuloistaan metsätaloudesta. Vihreät ovat sekoi…
Ja Tapahtui Niinä Påivinä Että Keisari Draghilta Kävi Käsky.... https://tinyurl.com/EURO-VEROTTAJAT https://www.worldatlas.com/r/w960-q80/upload/b8/99/ca/european-commission-european-union-belgium.jpg https://cdn.britan…
Puolan ja Valko-Venäjän rajalle kerääntyy taisteluvalmiita joukkoja. Puola on EU valtio. Miksi EU ei reagoi tilanteeseen? Mitä tekee paljon kehuttu Nato? Ei mitään. Tästä asetelmasta näkee, että Suomen pitää aloittaa no…