lennokkeja, mutta itse rikkonut Syyrian aluetta maajoukoin ! Taas maiden aluerikkomukset, saaneet lännenkin kaksimieliseksi Trollauksellaan ?
Heillä ja Isiksellä on sama päämäärä tuhota valrioita, länsi poliittisin perustein ja Isis uskonnollisin. Esimerkiksi tänään Englatilais lehti syytti mm. Assadia hyökkäyksestä ase-kapinallisten kimppuun, mutta jätti mai…
Edut joita olemme saaneet. -lähes euroopan kallein ruoka löytyy suomesta. -hallitsematon maahanmuutto -me olemme olleet nettomaksajia koko ajan. -EU edustajamme ovat kuin pieneen ääneen määkivät lampaat. -lukematon määr…
Mitähän vielä se nobel terroristi Obaman eteen tekee, henkisen sairaan johdon avulla ????????????????????????????????????????????????
, mutta Venäjän muutaman sekunnin rajaloukkaus pistää lännen median sekaisin. Demokratia ei pelaa mediassakaan ?
Mutta tuli EU:n pakotteet Venäjälle, kun krimi halusi liittyä Venäjään ? Tasan ei käy onnenlahjat?
, sehän on lännen trollihallintojen trendi ollut. Vai johtuiko siitä, kun Venäjä yritti länsimaita estää Libyan pommituksia ja se julkisuudessa näkynyt, liian näyttävästi ?
Kriisivaluutta euroon kuuluminen oli Kanniaisen työryhmän arvion mukaan aiheuttanut menetetyn talouskasvun muodossa Suomelle vuoden 2013 loppuun mennessä 20 miljardin tappiot, ja nyt lukema olisi jo paljon suurempi. Täh…
Pistää USA maksamaan aikaansaamansa pakoilaishärtelli.
Tämä lama ei ole Suomen työntekijöiden syy , eikä palkansaajien korkeiden palkkojen vika. Syy on juuri keinottelijoissa. Amerikasta tämä lama on tullut jo vuonna 2008 ja sen pankkikriiseistä. Nyt haetaan syytä suomalais…
rikkomukset , natsi Kanervan johdolla???
ja silti EU-ja Yhdysvallat sinne varoja syytää? Antoivat jo 20% anteeksi ? Kreikka on Suomessa monenkin huulilla, mutta Ukrainasta vaikenee,miksi ??
vaatimus 1240:n ojuksen lahjoittamisesta, nyt uutisoi ? Kanerva varmasti puoltaa,Etyjinkin nimissä !
syy Libyassa, näin ei Eu:ssa vastuu jakaudu oikeudenmukaisesti. Ranska on muutenkin rosvo-ja siirtomaa terroristi, vaikka muuta esittää!?
Eu:ta tulee stoppi maahan joka kieltäytyy takaisin maksusta ? Vai onko se rahoitus jenkki aseisiin,joilla Minskin sopimus saataisiin mitätöityä ???
Selvä väärinkäytös. Kolme sosialisti presidenttiä vetää väärin perustein verotonta eläkettä. Yli 20 000 €/v maksetaan liikaa. Saavat 160 000 € presidentin palkkiosta> 60 % eläkkeen. 96000 €. Kun presidentin palkkio onki…
porvari edeltäjät sikaili ja salasi varat sotalaivoihinkin ja jenkki aseisiin.
EU:lla jo kokouksien Kreikka kulujen lainanverran, onko tässä mitään järkeä kun Suomesta sinne alavariinsa hyvätään ?? Puhelimet ja nettiyhteydet on kekksitty, tosin poskisuudelmat täytyy silloin jättää väliin !!
rahojen jaossa ? Yhdysvallat antaisi molemmille, kun Kreikka on vielä Natojäsen ja oikeisto hallitusten aikana hyvä aseostaja kuin Suomi.
ja toiset ei. Näin tehdään sekaantumalla vieraisiin valtioihin kapinaan yllyttämällä ja rahoittamalla aseistusta ? Hyvä esimerkki oli Libyan pommitus ja eri konfligteihin osallistumalla. ilman yhteisiä päätöksiä ? Onko …