Löytyykö mistään radiossa 29.3.2023 soinutta K-Raudan mainosta, jossa lauletaan "Ei, ei, ei tarvitse auttaa" ja asiantuntija koittaa ehdottaa miten voisi auttamalla sujuvoittaa asiointia? Ihan hittiainesta.
Luulisi K-kauppojen mainonnalle tulevan hintaa kun joka tv-ohjelman välissä mainostetaan. Kukahan tämän kaiken maksaa, epäilen että kuluttaja itse. Ihan turhaa jaarittelua halpuudesta kun kaikki tietävät mikä kauppa on …
Tuputtaminen omaansa monta kertaa etanapostilla,txt ja telefoonilla antaa kuvan,miksi ette ole sen arvoista ihan kuin olisitte puutteessa ja tukitte puhelimen muistia,ettei muut pääse. Henkilöillä on itsemääräämisoikeus…
Ei lähtenyt norjalaisen kauppaketju Odan levittäytyminen Suomeen hyvissä merkeissä. Heti ensimmäinen TV-mainos joutaa suoraan tasa-arvovaltuutetun tarkasteluun ja tutkintaan. Mainonnassa vanha nainen maksaa kassalla las…
Täällä on ollut paljon keskustelua puhelinmyynnistä. Haluaisin nyt kertoa kaikille, että puhelinmyyjätkin tekevät vain työtään. Itse olen toiminut jo pitkään lehtimyyjänä, mutta minulle tai perheelleni on vain muutaman …
Hetki salaatti mainos lyö oikein olan takaa MAKSALAATIKKO valmistajia Atriaa ja Saarioista vyön alle.
Puhelinmyyjä onnistui myymään Koulurauhaa -lehden tilauksen. Tilausvahvistus tuli vähän ennen eräpäivää. Tavanmukaiset lakisääteiset oikeustiedot, mm, peruutujsoikeus kerrottiin ja peruutusta varten oli ihan asiallisen …
Ovatko kaikki suomalaiset kasvaneet niin isoiksi ettei edes mainoksiin löydy terveen näköistä porukkaa. DNA rääkyvä kehopositiivinen eukko, ihan esimerkkinä vielä laadukkaita tuotteita myyvä TamSilk, ei kyllä houkuttele…
Jokainen asiaa vähänkin tunteva tietää, että mikä tahansa vitamiinien yhdistelmä nieltynä jakautuu imeytyneiltään osin pitkin kehoa omaten ennen kaikkea vastustuskykyä tukevan vaikutuksen. Vitaepron mainonnassa esitetyl…
Mahtaako millään helsinkiläisravintolalla tai -kuppilalla olla omaa t-paitaa myytävänä? Siis tyyliin "Lissun pubi, Hämeentie 00, Helsinki"? -tai edes mainostarroja? Suuressa maailmassa sellaisia harrastetaan. Loviisan a…
Mikä ei ole itseltä pois,siitä ei tarvitse huolestua,eikä siitä tarvitse myöskään välittää. Ei ole minulta pois, jos uusavuttomat ottavat pikavippejä. Koska kukaan muukaan ei välitä, miksi munkaan pitäis vaivautua? Jos …
Onko kellään kokemusta Jotexin tuotteista tai yleensä onko se luotettava paikka tilata? Kun olen kuullut paljon huonoa jotexista, esim. että tuotteet on huonolaatuisia, kuvastojen ja tuotteiden toimituksessa ongelmia jn…
Olen yrittänyt ymmärtää tätä mainosta, jota mainostaja itse kutsuu keskustelunavaukseksi. En millään näe asiassa järkeä, voiko joku selittää rautalangasta vääntäen vain 27 vuotta viestintätoimistossa työskenneelle. Siis…
Aloitin juuri uuden onlyfans tilin, käy katsomassa! Pääosin ilmaista materiaalia tällä hetkellä, pienellä maksulla tietenkin näkee enemmän ;) Se on @ennise
ajattelen nyt itseäni. Elene Farrante kutsuu kuten seitsämän nimen tyttö ja tiibetin naiset yms. yms. Jos vain mukavuusalueella josta tulisi kuitenkin epämukavuusalue johtuen elämänsä päiviensä tuhlaamisesta kuten tänää…
Imettelen suuresti, kuinka monilla aloilla, jopa kunnissa lisätään markkinointia , kun ei nähdä tosiasioita. Minusta tärkein asia kaikessa, on itse tuote, tai palvelu. Ellei niitä nähdä ” ulkopuolisin silmin” , eli asia…
Oletteko kiinnittäneet huomiota, että koko ajan näillä keskustelupalstoilla liikkuessa tulee nuubun mainos: sellaiset verestävät, hilseilevät jalkapohjat näkyville. Voin suorastaan pahoin. Olen varannut molemmin puolin …
Meillä kuulemma kaikki hyvin ja voimme antaa toisille.sähkö maksaa maltaita ja anomme apua.Käydään ruokajonossa.Haemme avustuksia kelasta tai sossusta.Töitä vähän,mikä ei riitä kattamaan menoja.Mistä me lahjoitamme?
1) "kaikkea on ja rahakin riittää"- S-ketjun mainos sai tuommoisena pyöriä pitkään....oli kuin keljuilua asiakkaille, joilla ei sitä rahaa ole. Nyt se on muutettu, mutta tuo "rahakin riittää# on otettu pois. Mutta kyllä…
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-selvitti-sahkoyhtio-nordic-green-energy-on-kohdistanut-vanhuksiin-aggressiivista-myyntia-88-vuotias-erkki-karppinen-sai-hammentavia-kirjeita/8554228 Huijaaminen on ulkoistettu ulk…