Olen lukennut Mvlehteä ja usein ne mainitse että nittä sytettän vihapuhe ja kihotamisesta kansanryhmä vastan. Mutta olen täysin pihalla näistä mitä nämä tarkoitta voisiko joku valaista mitä nämä on ja minkälaiset rangai…
Havaitsin järkytyksekseni, että rakkaudella vaalimani korkea marja-aroniapensasaitamme oli leikattu vaivihkaa huomaamattamme ihan mataliksi tapeiksi naapurin toimesta. Aita oli meidän istuttamamme jo ennen kuin kyseiset…
Saako katsastamattomalla ja ilman vakuutuksia olevalla autolla ajaa omassa pihassa ?
60 alue, kameratolppa välähti, vauhti 65, tuleeko sakot (paljonko?) vai pelkkä huomautus?
Osaisiko joku vastata mikä nykypäivänä on raja ylinopeudessa, että milloin tulee ajokielto. Onko se 36, 40, vai kenties 50km/h. Kortti on ollut jo yli 6v eikä ole aikaisempia rikkomuksia.
Kävin silmälääkärillä ja ajokorttiin tulee merkintä, että "laseja on käytettävä ajaessa" Tuo raja ylittyi hiuksenhienosti, tähän saakka ei ole ollut näkemisongelmia varsinkaan päivällä ajaessani. Pystyisin jatkossakin a…
Mikä on rangaistus ensikertalaiselle nuuskan laittomasta maahantuonnista? Laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. Tullin mukaan harjoitettu reilun kahden kuukauden ajan. Nuori henkilö. Ensikertalainen.
Puhalsin 2,5 promillea ja mitään vahinkoja ei tapahtunut lainkaan! tämä on minun ensimmäinen kännissä kiinni jääminen! mitä sakkoja minulle voi tulla, ja mitä merkintöjä tulee minun papereihin? vaikuttaakos työn saantii…
Kärähdin ratista noin 2kk sitten ja nyt tuli verikokeen tulos joka oli 1,34 promillea. Miten pitkä ajokielto on tulossa ja päiväsakkojen määrä on tietääkseni 55-60 törkeästä rattijuopumuksesta? Ikää on 17 ja mitään jouk…
Heips, voiko valvottua ajo-oikeutta alkolukolla hakea käräjäoikeuden päätöksen jälkeen käsittelyä minulla ei vielä ole ollut olen kuullut että ajokielto on pidempi kun sitä haetaan ennakkoon poliisilta tai sitten oikeus…
Sain tällä viikolla kolmannen ylinopeussakon vuoden sisään, joten kortti tulee lähtemään. Onko tietoa kauanko suunnilleen kestää, että kutsu laitokselle tipahtaa postista? Ei kai sentään useampaa viikkoa? Mieluummin lus…
Mikä mahtaa olla rangaistus?(ajokiellon pituus yms.) Ajoin 0.8 promillen humallassa ylinopeutta 70km/h alueella n. 90km/h. Poliisi tuli vastaan ja oli lähtenyt perään. Ensimmäisen 1.5 kilometrin aikana ei ollut näkö yht…
Antaako käräjäoikeus tuomion kuinka pitkään alkolukkoa pitää käyttää? Tuomiossa ei ollut sanaakaan alkolukosta, pelkästään ilmoitus, että ajokielto on kuitattu väliaikaisen ajokiellon aikana Autossa on alkolukko, koska …
Kyllä nuo poliisin tutkinnat rikosilmoituksissa on yhtä tyhjän kanssa tänä päivänä.Tein rikosilmoituksen törkeästä kunnianloukkauksesta toisen asianomistajan kanssa ja asialle olisi ollut todistajiakin useita mutta poli…
Tere.voisiko joku ilmoittaa paljonko on suomessa sakko ek? Joku jolla on omakohtaista kokemusta,että vastaus on 100%varma.kiitos.
SISARENI KIUSASI MINUA SUUNNATTOMASTI vuosien ajan (10-15v) tekstiviestein ja tunkeutui kotini ovelle soittelemaan ovikelloa/hakkaamaan ovea/huutelemaan ym. Otti selville missä milloinkin olin. Provosoi minua yhteydenot…
Moi, kortti ollu nyt siis alle vuoden taskussa ja: mulla kävi niin että tän vuoden alussa sain sakot lievästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (Helsingin keskustassa käännyin pallovalolla vasemmalle toisen eteen) …
Jos ajaa omalla autolla kortitta? onko poliisilla joku automaattinen järjestelmä, joka näyttää automaattisesti rekisterinumeron perusteella haltijan tiedot/onko ajo-oikeutta?
Kävin tänään poliisiasemalla kun minun 2 rattia käsiteltiin siellä.. Niin määräsivät käymään muutaman kerran a-klinikalla verikoeissa jotta nähdään onko mulla alkoholi ongelmaa.. Onkohan se A-klinikka sama asia kuin aa-…
Moi, Haluaisin kysyä, että onko vielä mahdollista mennä vankilaan jos ei maksa poliisin kirjoittamaa sakkoa ollenkaan? Kuulin, että laki muuttui tänä vuonna....? Pitääkö paikkansa? Onko siinä loppujen lopuksi järkeä? Ki…