Suomessa Kela,Keva sekä muut vakuutusyhtiöt tehtailee huonolaatuisia etuisuuspäätöksiä.Esimerkiksi hoitavan lääkärin esittäessä hakijalle työkyvyttömyyseläkettä perustellen että kaikki tunnetut hoitomuodot on kokeiltu,K…
Taloyhtiö teki päätöksen jossa tehdään putki remontti. Taloyhtiön hallitukselle annettiin tehtäväksi tehdä hankesuunnitelman. Hinta löytyi, muttei hankesuunnitelmaa. Siis hinta perustuu "johonkin" Käsittääkseni hankesuu…
Jos myyn perintönä saadun tontin niin saanko vähentää tontin perusparannusmenot eli tontin kunnostuksen, myyntivoitosta? Tai myyntihinnasta? Ennen kuin myyntivoittovero lasketaan. Kun olen omistanut tontin kauemmin kuin…
Kelan sivut ovat kuin suljetun osaston skitsofreenikon tuotetta. Asiakkaiden ei auta kuin olla vielä hullumpia kuin nämä asioista päättävät. Nyt se on todistettu että puheet sallituista rahamääristä ovat valetta. Mitään…
joku liian pitkä ja helvetin ruma ja huono vitsi jenni niminen vuosia ilman aina ollut tueton ja ilman seksiä kun ei kukaan sellaista halua eikä kukaan ihmettele yhtään täysi luuseri erityisaikuisen etukäteen suunnitell…
Miettikääpä noita hänen lausuntojaan ja mies ollut poliisi.Hänelle ase on kuin ajokortti kuten asian hän asian esiin tuon.Saako ajokortin omistaja ajella kännissä kun hällä on ajokortti?? Tyypillinen poliisimies joka se…
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011614196.html Viranomainen eli Esa Hirvijärvi on toiminut lain vastaisesti kieltäessään viljeltyjen järvisimpukoiden käytön vaasalaiselta ravintolalta. Viranomaispäätöksen perust…
nousee tulisi sellaiselle rytmihäiriöitä vai, puolimatka maksettu huora, oli yrittänyt miljardööri pasi penttilä lisäksi vaarantanut sukunsa sukulaistensa terveydentilaa terveyttä, oli yrittänyt kun pasi penttilällä ei …
nousee tulisi sellaiselle rytmihäiriöitä vai, puolimatka maksettu huora, oli yrittänyt miljardööri pasi penttilä lisäksi vaarantanut sukunsa sukulaistensa terveydentilaa terveyttä, oli yrittänyt kun pasi penttilällä ei …
"hän neuvottelee tulevaisuudesta ja niiden tulevaisuudesta pasin ja tuulan kanssa, odottanut että sinun" pasi ja tuula tai penttilät ei liity minun tai täysi-ikäisten tai minuun liittyvien liittyneiden elämään tulevaisu…
Mikael Mäki pienen lapsen äidillä joka ollut toisen ferendan vanha asiakas NOSTELLUT tuetonta Jenni Leino huoraa avioliiton ulkopuolista aivoseksitöntä seksitöntä pitkää rumaa, kouluttamatonta , sellaista joka aina ollu…
miten jos oikeusavustaja 1. ei ole toimeksianto 2. ei ole muutenkaan tuttu 3. ei ole kenenkään tunteman tietämän ihmissuhde , intuitiivisesti vainoaisi joku sorjonen mikko vai asianajajaliitto RIKOLLISENA piti sellaista…
❤️🩹Emolinnun ampuminen aiheuttaa poikasten nääntymistä ja kuolemia, mikä on ristiriidassa eläinsuojelun periaatteiden kanssa. Kiitos tuestasi! https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15823
Mies, joka makoilee eri puolilla Helsinkiä on saanut nimen "kalajokimies". Hän makaa kadulla ja kun joku kysyy, miten voit, hän ryhtyy kerjäämään apuun tulleelta rahaa matkaan esim. Kalajoelle. Asiaa toimittajalle komme…
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ce684e43-517f-4630-bee2-c59fb81a5e9f?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&utm_variant=link&fbclid=IwY2xjawNbHQ9leHRuA2FlbQIxMQBicmlkETFkQTV2alpObFllM1A1M3hlAR5UabZr5ricdlrxkxxU6WSQ4FV…
Olen mies jota miestyöntekijä ahdisteli k marketissa. Kun olin keräämässä ostamiani tavaroita, eräs miestyöntekijä sanoi nopeasti jotain ja vei lantionsa minun takaapäin eteen aivan kuin seksissä, ehdin reagoida viemäll…
Nyt ne tekee rahasammon Eagle S,n tapauksesta. Siinä tullaan kaymään vuosikausia kallista oikeusprosessia kuten Anneli Auerinkin tapauksessa ja lopulta veronmaksajat maksaa kaiken.
Humoristisesti käyttäytyvä juristi hoiteli EagleS- tapauksen aika näppärästi. Aavistelin heti alkuunsa että ei hän mikään turhake ole. Laittakaa nimi mieleen! https://www.is.fi/politiikka/art-2000011536510.html
Tämä pellenä esiintyvä juristi oli oikein näppärä puolustaessaan EagleS:ää. Jotain tuontapaista ounastelin jo alunalkaenkin. Lisää tuollaisia juristeja tarvitaan tavanomaisten tosikkojen nyhväämisen sijaan. https://www.…
Kun kriminalisoidaan työntekijöiden hyväksikäyttö alipalkkauksella, niin voisiko se laki yltää koskemaan myös yksinyrittäjiä? Tällä hetkellä tilanne on se, että isot yritysketjut ja isommat yritykset yleensä painostavat…