IsänmaallisuusVastattu 5 kk

Väinö Kuisma vs Olavi Mäenpää

Mistä Väinön ja Olavin riidat saivat alkunsa? Eivät todellakaan mistään suomi24 kirjoittelusta eivätkä pienemmästä. Rehellisiä vastauksia odottaen! EIkä mitään jatsaria ja gejaa nyt tähän ketjuun jätkät.
IsänmaallisuusVastattu 5 kk

oikea isänmaallisuus

Kun presidentit olivat Kekkosia viimeistä kautta lukuun ottamatta, Suomi lisäsi teknillistä pääomaa. Oli syntynyt Nesteen jalostamot. Kekkonen olisi käyttänyt oikeaa omistajanohjausta, ei olisi päästänyt Naantalin jalos…
IsänmaallisuusVastattu 5 kk

Vihjeitä viljelijöille ja huoltovarmuudelle

Google tekoäly: Lehmän lantaa on aikoinaan käytetty erityisesti pellon lannoitteena, rakennusmateriaalina, polttoaineena ja jopa lattioiden tiivistämiseen. Se on ollut arvokas luonnonvara, joka on mahdollistanut maanvil…
IsänmaallisuusVastattu 5 kk

Tarranauhakravatti

Tällainen löydetty Lahden käräjäoikeuden saniteettitiloista. Tuntomerkkeinä roiskeita kaurapuurosta ja Urho-oluesta. Voi noutaa Häränsilmälenkin kunniareikäpuistosta.
IsänmaallisuusEi vastauksia

Lidlin salamin outo tuoksu.

Hyvää iltaa isänmaaliset ystäväni. Päätin käydä Lidlissä ostamassa olutta, mukaan tuli oluen seuraksi pieni paketti napostelusalamia. Salamipussin avaaminen oli järkytys jopa minunlaiselleni karaistuneelle kansallismiel…
IsänmaallisuusVastattu 5 kk

Ruotsin bensan hinta

Ruotsin bensan hinta on alhainen verrattuna Suomen hintoihin.On epäisänmaallista tankata Ruotsissa.Näinhän kirjoitettiin kun jotkut Imatralta kävivät venäjällä tankkaamassa.Jää verorahat Suomelta saamatta.eikös vaan.
IsänmaallisuusVastattu 5 kk

Hakaristilippumme

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b05a85b7-8098-4e1a-adb5-740f0475a426?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&utm_variant=link&fbclid=IwY2xjawRwTINleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEemNOzkX8UC9a1z-f…
IsänmaallisuusVastattu 5 kk

Spede Pasanen: kuolemasta jo 10 vuotta

En löytänyt muutakaan aluetta johon tämän voisi laittaa. Halusin vain muistuttaa, että 7. syyskuuta 2011 tästäkin surullisesta tapahtumasta tulee jo 10 vuotta täyteen! Itse muistan uutisoinnin kuin eilisen. Toivottavast…
IsänmaallisuusVastattu 5 kk

Isänmaallista vai ei

https://yle.fi/a/74-20224539 Eli jos pitää mennä hirtettäväksi, tulee olla köysi mukana. Isänmaallisuudesta voisi ottaa oppia Ruotsista. Siellä vedetään aina kotiinpäin.
IsänmaallisuusVastattu 6 kk

Muistakaa tämä ennen kuin leimaatte muita

Jokaisella on itsemäärittelyoikeus. Sinulla itselläsi on oikeus määritellä kuka sinä olet, millainen haluat olla ja miten haluat tulla nähdyksi. Sinulla on oikeus olla myös tietämättä. Saat itse määritellä itsesi, olla …
IsänmaallisuusVastattu 6 kk

kapsaisiini ja ruskea talo ym.

Mitä tarkoittavat palstalla viljalti käytetyt käsitteet kapsaisiini, ruskea talo, ruputalkkari, plösönaama Lahden Geja sekä kaikki ihme homojutut. Onko tämä jotain sisäpiirisekoilua? kapsaisiini? Mitä ihmettä ?
IsänmaallisuusVastattu 6 kk

Plösäri ja ruputalkkari saunassa

Tältä näyttää plösäri Janus Analderin ja muuan hyljeryhtisen ruputalkkarin saunailta ennen sen kohokohtaa. http://hs10.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1305921502817?ts=382