Neuvostoliittoon loikanneiden suomalaisten karmeat kohtalot julki. Kuten Mauno Koivisto sanoi 1918 " jos punaiset olisi voittaneet, siitä ei olisi ollut paluuta". Kun Venäjän kommunistien tuella SDP aloitti aseellisen k…
Kekkonen oli normaali ihminen, Mannerheim lähinnä Göringin tai Rasputinin kaltainen.
Presidentti Lincoln ei ollut tehtävänsä tasalla, kun ryhtyi 1860-luvulla hyökkäykseen konfederaatioon kuuluvia osavaltioita vastaan. Sisällissota olisi ollut vältettävissä helposti, kun Lincoln olisi tunnustanut, että o…
Valtiot eivät enää valmista sluuppeja, ennen toista maailmansotaa oli useallakin valtiossa käytössä sluuppeja, alusluokka omasi pitkähkön toimintasäteen verrattuna hävittäjiin, lisäksi ne oli yleensä valmistettu siviili…
Merkittävin suomalaissyntyinen tutkimusmatkailija oli eittämättä A E Nordenskiöld, joka onnistui ensimmäisenä purjehtimaan läpi Koillisväylän. Jäämeri on tänä päivänä noussut arvoon arvaamattomaan, kun USAn Trump halaja…
Neuvostosotilaat ja poliisit Saksassa 1945-49. Mielenkiintoinen uutuuskirja joka on ehdottomasti luettava. NL kykeni käsittämättömiin julmuuksiin oman maan kansalaisia kohtaan. Miksi valloitettujen alueiden ihmiset olis…
Hyvin Stalinin tainen kertomus https://www.youtube.com/watch?v=0qanF-91aJo
Kun jatkosodan hyökkäysvaihe pysähtyi vuonna 1942, suomalaiset huomasivat joutuneensa ammattiampujien tähtäimeen. Vihollisen tarkka-ampujat hallitsivat ei-kenenkään-maata niin suvereenisti, että suomalaisten rykmenttien…
Pahkasika ohjuslavettina Hormuzin salmella, 160 kpl meinattiin romuttaa.
Niin, mistä johtuu että neukkulan hajottua alkoi meillä elinikäodote pitenemään? Neuvostoliiton aikana Suomessa ehdittiin olla eläkkeellä keskimäärin yksi vuosi. Nykyisin 15-20 vuotta.
Tukholma-syndrooma, se on psykologinen tila, jossa vastoin tahtoaan kaapatuille maaorjien jälkeläisille, slaaveille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Vastaan pullikoijat laitetaan mielisairaalaan.
Maailman paras uhriutuja unohti veritekonsa todella nopeasti.
yhtymäkohtia liittoon Saksan kanssa aikoinaan? Liitot Naton ja natsi-Saksan kanssa kumpikin koettiin pakottavaksi tarpeeksi saada turvatakuita eli apua idän perivihollista ja vainolaista vastaan. EU on samaa sukua kuin …
Oli aika jolloin neukut ottivat julkisesti kantaa jopa siihen mitä taide saa tuoda esiin Suomessa. Eli halusivat kieltää Suomelta historian.
Joko on puhdistukset, joukkomurhat, yölliset koputukset oveen ja vankileirit lakaistu kansan muistista?
Zhukov sanoi, että naiset synnyttää uusia sotilaita, mutta ei tullut ajatelleeksi, minkälaatuisia isät ovat.
Presidentti Lincoln mokasi pahasti. Sisällissota oli vakava virhe, jota ei ole koskaan pitänyt sotia.
Virheiden kautta tietoon, että Irak Egypti Intia Kiina Meso-amerikka tässä järjestyksessä syntyisivät kuningaskunnat Onko Irak sittenkin Persia vanhempi. Mitä Irak on mieltä Iranin konfliktista? Kukaan irakialainen ja i…
Naurattaa välillä mitä ihme höttöjä muodinkin historiaan mahtuu, esim. Von Dutch eli Kenneth Howard, jota ihannoidaan ponnisteluistaan kustomoitujen kaarojen parissa, mutta samalla paheksutaan aiheestakin aika häröistä …
Maahanmuutto, rodullisuus, kommunismi ja kapitalismi Pekka Siitoimen näkökulmasta 1970-1980- luvuilla https://www.utupub.fi/handle/10024/179652