Japani murhasi 11 miljoonaa ihmistä 2 ms aikana

Maailman paras uhriutuja unohti veritekonsa todella nopeasti.
27324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Jaappani aloitti lisäksi sodan USA:ta vastaan yllätyshyökkäyksellä. Mutta oli siis käynyt raakaa sotaa Kiinassa, Koreassa ja Mantshuriassa jo vuosia.

2Äänestä

Japani sentään on tehnyt tiliä kansanmurhistaan, ,mitä esimerkiksi Neuvostoliitto ei koskaan ole tehnyt.

Seuraukset näemme nykyisellä Venäjällä.

Äänestä
  • Ei ne mitään tiliä tee, vaan itkevät kuinka joutuivat epäreilun pommituksen uhriksi. Vassarit ja kremlin nuolijat sitten täällä toistelevat samaa.

    1Äänestä

  • Älähän vanha runkku käytä whataboutismia😂

    Äänestä

  • Ei ne oo ikinä kunnolla pyytänyt anteeksi sotarikoksiaan tai millään tavalla antanut tukea uhreille. Koulussakin jätetään historiassa omat teot kertomatta.

    Äänestä

  • Kollimaattori ei ole ottanut asioista selvää ja esittelee luuloaan tietona. Kukapa olisi arvannut?

    Äänestä

Japanialaiset harrastivat laajamittaista ihmissyöntiä kun jenkkiläiset upottelivat heidän huoltoaluksiaan Tyynenmeren sodan loppupuolella!Sotavangit ja paikalliset asukkaat pistettiin pataan!
Tähän heillä oli oikeus,kerta taistelivat Jumalallisen Keisarinsa kunnian puolesta!

1Äänestä
  • Eri lähteiden perusteella tiedetään, että Stalinin ajan vainoissa eri puolilla Neuvostoliittoa kuoli miljoonia ihmisiä. Pienimmätkin arviot ovat 4–5 miljoonaa, suurimmat ovat jopa 60–70 miljoonaa, jos mukaan lasketaan kaikki sodissa kaatuneet ja erilaisilla työleireillä tuhotut ihmiset Stalinin valtakaudella vuosina 1922–1953. Hannu Rautkallion mukaan puoluevaltion terrori tuhosi 1920–1930-luvuilla noin 25–30 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaisia

    Äänestä

  • Kovassa nälässä ei ole väliä syökö sitä kinkkua vai kankkua.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kovassa nälässä ei ole väliä syökö sitä kinkkua vai kankkua.

    Kuulemma niillä oli kyllä mahdollisuuksia saada muuta ruokaa, mutta en muista mistä lähteestä tuota kuulin.

    Äänestä

Stalinia ja Maoa ylistetään edelleen omissa maissaan.

Hideki Tojo teloitettiin hirttämällä.

Äänestä
  • Ylistys ja teloitus riippuvat sodan lopputuloksesta!

    Yleensä vain sodan hävinneitä teloitetaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ylistys ja teloitus riippuvat sodan lopputuloksesta!

    Yleensä vain sodan hävinneitä teloitetaan!

    Voittoisa puna-armeija teloitti kuusinumeroisen luvun verran omia sotilaitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Voittoisa puna-armeija teloitti kuusinumeroisen luvun verran omia sotilaitaan.

    Sotavankeja murhanneet SS-miehet hirtettiin, NKVD:n miehet (ja naiset) upotettiin mitalisateeseen.

    Tämähän se sodan häviäjien ja voittajien oleellisin ero on...

    Äänestä


  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Keisari Hirohitoa ei teloitettu eikä edes syösty vallasta.

    Japani on toki esittänyt anteeksipyyntöjä, mutta maan kouluopetuksessa ei juuri kerrota Japanin toisessa maailmansodassa tekemistä julmuuksista.

    https://spice.fsi.stanford.edu/docs/examining_the_japanese_history_textbook_controversies

    Osaatko esittää vastaavan tutkimuksen Venäjän koulukirjoista? 😉

    Nykyäänkin ryssäntrollit käyttävät whataboutismia perustelunaan miksi Venäjän ja Neuvostoliiton hirmuteot ovat aivan O.K.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Osaatko esittää vastaavan tutkimuksen Venäjän koulukirjoista? 😉

    Nykyäänkin ryssäntrollit käyttävät whataboutismia perustelunaan miksi Venäjän ja Neuvostoliiton hirmuteot ovat aivan O.K.

    HeHe onko dementia iskenyt, vai oletko taas runkannut koko päivän?

    Japaniahan tässä ketjussa käsiteltiin😜

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    HeHe onko dementia iskenyt, vai oletko taas runkannut koko päivän?

    Japaniahan tässä ketjussa käsiteltiin😜

    Japania käsittelevä aloitus ja sinulla se vaan on runkkaaminen mielessä🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Japania käsittelevä aloitus ja sinulla se vaan on runkkaaminen mielessä🤣

    SEmmoinen se kollimaattori on, ei muuta mielessä😁

    Äänestä

Vaan jenkit vie voiton tässäkin, eli puhutaan lähes sadasta miljoonasta ihmisestä, jotka USA on tappanut olemassaolonsa aikana.

Äänestä
  • Tiltujen höpinää.

    Äänestä

  • Japanin kauheuksia käsittelevä alootus ja vassari vinkaisee heti että "muttaku USA". Sirolaopiston peruskurssi käyty.

    Äänestä

  • Saisiko nuo sata miljoonaa maittain eriteltynä, vaikka viiden miljoonan tarkkuudella, kiitos!

    Äänestä

  • Tiltu puhuu… ei muut!

    Äänestä

Vai tuhosi Japani 11 milj. Ihmistä 2 ms (milli sekunnin) aikana. Melkoinen saavutus.

Äänestä

Japani kuitenkin oppi , ettei sota kannata enää. Kyllä ristiretkillä joilla meidän väki oli tappoi enemmän. Edelleen näyttää samalta , ristiretket jatkuvat.

Äänestä
  • Ketkä on "meidän väki"?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maailman paras uhriutuja unohti veritekonsa todella nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu