mikä elämän päämäärä? eivät anna sinun elää rauhassa valintasi mitätöidään jäljelle jää taisteluni muuhun ei ole varaa elämässä
Että ei ees ton palkin pituuskaan riittäs tyhmmyyvven ja sen niiiiin -sanan mitaks. Nehän syövät paskan jos vaan valtiovalta sanoo että syö paska. Sillä tavalla sitä tulee oltua se kelpo ihiminen joka tottelee ja noudat…
Siksi tämä kokoomuksen uutuus vientivetoinen palkkamalli vähintäänkin huononpuoleinen asia ja pahimmillaan ihan erittäin paska asia.
ihimisten tyhmäks tekemis kone helevetistä eli ite saatanan töllötin. Eli saakelin medija. Sielä vuan kaikki idiootit helesinkiläiset tuotantoyhtiöt tuottaa ja suoltaa paskaohjelmiaan ja illuministipropagandaansa kuin m…
Ajatelkaas, jos ei tällaisia aitoja LUONNON SUOJELIJOITA olisi, aina vaan perustettaisiin Suomeen mm. avokaivoksia raiskaamaan luonto ja iskemään puut ja metsät aavikoksi ! Kyllä. Juuri täällä Suomessa. Entisessä lintuk…
Poliiseja eikä muutakaan oikeuslaitoksen toimia enää hoidettaisi valtion avulla koska sitä enää olisi. Kuka siis hoitaa järjestyksenvalvomisen ja millä valtuuksilla?
Mikä on syy kapinointiin nyky Suomessa. Ymmärrän sen kun oli 70-luvun lopulla Punk-aikakausi ja Suomessa elettiin murroskautta, Nuoriso kapinoi ja täysin syystä. Silloin ei ollut samanlaisia ruhtinaallisia mahdollisuuks…
Nyt on paikka Meripiliisin iskeä. Uutta saalista on aika toimia.
Jos Elokapina saisi puheenvuoron niin mikä energiamuoto heille kelpaa? Joukkoliikenteen suosiminen ei vastaa vielä kysymykseen. Bussit ovat öljyriippuvaisia ja junat kulkevat sähköllä (paitsi dieselveturit!) Edelleen: m…
Voiko Suomessa syyttää, jos ohjelmoisi Trumpin kuvan droneen ja ohjelmoisi niihin kuvan perusteella tunnistamisen ja iskun. Saisi näin Trump tapettua pois? Ei ole vaikeaa toteuttaa ja temusta saa muutamalla eurolla muis…
Kierrätysmuovia rahdataan Suomesta tuhansien kilometrien päähän, ja siihen on yllättävä syy Vain kolmannes suomalaisten pakkausmuovista kierrätetään. Siitäkin osa rahdataan ulkomaille, sillä Suomessa ei tällä hetkellä o…
Olen pyörinyt pitkään Takku.netissä ja tukenut sitä mitä erilaisimmissa tempauksissa. Nyt tuo yli 10 vuoden toiminen saa riittää. Takku on muodostunut vihervasemmistolaiseksi äänitorveksi ja se ei todellakaan aja enää a…
On alusta asti ollut selvää että Eu on Neuvostoliiton kopio. Me olemme nyt Suomettuneet paljon pahemmin kuin Neuvostoaikana ! Tämä on paljon törkempää ,kuin silloin silloinhan pysyttiin ns. lain sisällä. Nyt nuollaan Tr…
Niin, jotkuthan ovat ihan naurettavasti ja säälittävyyteen johtavan perkelemäisesti sanoneet, että "yhteiskunta on välttämättömyys". SIIS VOHOHOHOHOHOHOHOIIIIIIIIIIII kurja !!!! blää blää blää ihmettelen ihan kauhiasti …
Jos näet hallituksen jäsenen tai kenet tahansa julkipoliitikon, huuda: PETTURIT!!!PETTURIT!!!PETTURIT!!!! ALAS HALLITUKSEN VALEHTELEVAT OMANEDUNTAVOITTELIJAT!! VIHAAAAA!!!!!!!!!!🤬🤬🤬🤬💥✊️
Siellä ne vaan ehjinä käyskentelevät Donald ja Vladimir!? Donulla nyt oli se korvan taakse liimattu elokuva paukkupommi esittämässä pyssyn laukausta, mutta muuten ei mitään, lukuunottamatta tikkuja kynsien alla päänraap…
Kuten eräässäkin laulussa lauletaan, ne laittaa sinut juomaan vertasi ja repimään itsesi palasiksi.
Miten anarkistit suhtautuvat tähän Kakka-hätä -punkbändin (ex. Kytänsoittajat) muusikkoon, joka käytti fasistisen valtion tuomioistuimia vähemmistöasemassa olevien naisten kokemuksia vastaan? Noissa intersektionaalisiss…
että koska idiootit eli ihmiset on keksiny itelleen kiireen, ja kutsuvat sitä vieläpä yhteiskunnaksi ja työksi, niin ajella sitten tuollasella saatanan nelirenkaisella bensaraketilla joka on tehtykin törmäämään ja tappa…
- äänestäkää ihmeessä minua. Svenska Folkpartiet.