Ihmiskunnan tappaminen ja tuhoaminen ja maailmanjärjestyksen ja yhteiskuntien tuhoaminen ja kumoaminen olisi joltain ihan hyvä teko, jota vertaisin lähinnä ihan vaan siivoamiseen, oikeastaan ihan vain pelkkää siivousta …
Olen Jeesuksen uskossa, enkä suostu esim sotimaan koska tappaminen on syntiä. En suostuisi myöskään menemään mieshuoraksi ilotaloon jos esivalta niin käskisi tekemään koska huoraaminen on syntiä. Mutta: minun tulee tote…
En ole vars. Anarkisti, mutta Valtio vihaa ihmistä. Valtio on lakkautettava! Mielpitteitä kiitos!
Tähän asti en ole kompannut sen kummemmin ns. uusnatseja kuin ylenpalttista isänmaallisuuttakaan. Mutta kuultuani teidän, anarkisteiksi itseänne nimitävän paskasakin, toimista mieleni muuttui täysin. Ensimmäisen kerran …
Kannabishörhöjähän nämä antifat ja takut suurimmaksi osaksi ovat. Velttoja eivätkä kykene töihin kun kannabis vie tarmon. Narkismi eli narkomanismi. Sitä te olette ettekä mitään maailmanpelastajia nuppuhöyryissänne.
Polttoiskut eivät ole enää anarkismia. Toivon kivuliasta kiinnijäämistä näille itseään anarkisteina itseään pitäville punavihreille terroristeille. Sisäministeriö on hiljaa vaikka terroritekoja on viimeaikona tapahtunut…
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712082200589878_u0.shtml Kun kerran näin on, niin pidän kansallissosialisteja paljon suoraselkäisempinä ja todellakin ISÄNMAALLISINA ihmisinä, enkä terrorisoivina elukoina kuten pidän …
Tämän päivän iltapäivälehdissä oli kirjoitus tulevan itsenäisyyspäivän mahdollisista mielenosoituksista sekä äärioikealta että -vasemmalta. Tekstiä ja kommentteja lukiessa tuli mieleen että eihän näillä molempien päiden…
LIITTYKÄÄ KAPINAAN! Minulla on lähinnä suurpiirteinen ja fantasiallinen, mutta silti groteskiudestaankin huolimatta realistinen idea ja teoria maailmanvallankumouksen ja maailmankansalaissodan toteuttamiseksi: Pitäisi t…
Aika on täyttymässä. Tulimyrskyt saapuvat ja tuhoavat ihmiset. Jumala rankaisee ihmistä lopettamalla elämän.
'Anarkismi' on sisällöltään järkiköyhä. Se on ismi, joka syö lopulta itsensä. Miksi sitten on syntynyt Suomeenkin tällainen lauma, joka ihannoi anarkismia? Se on kuin muoti-ilmiö. Sisällön älykkyydestä viis, kunhan tunn…
Tampereen 21.10.2017 tapahtumat taas osoittivat, että jos jotain tästä maasta pitäisi kieltää niin ne ovat vasemmistolaiset anarkistit. Särjetään paikkoja, kiusataan ihmisiä, vastustetaan virkavaltaa, rääkätään eläimiä,…
On aika oikeiden ihmisten vapauttaa anarkia oppineiden kahleista. Anarkia pitää saada vapautettua yliopistoja käyneiden kynsistä! Kaikenlaiset ylioppilaat tulkitsevat anarkiaa väärin ja syövyttävät sen omilla ajatuksill…
Itse en ole anarkisti enkä terroristi - ei ole järkeä eikä syytä - kun elää oikeusvaltiossa. Mutta kysymys on ajankohtainen jokapuolella ja siksi haluan ottaa siihen kantaa. Olen valkoihoinen omapää-juntti savosta - saa…
Löytyykö tältä palstalta ketään anarkokapitalistimielistä? Ketään, jonka mielestä verotus on varkautta ja valtio on moraaliton instituutio? Vapaa markkinatalous ja yksityinen omistusoikeus <3
Antifan käytäntönä näyttää olevan kutsua kaikkia jotka ovat erimieltä natseiksi. Ja sittenhän niitä saa hakata, seurata ja vainota. Antifasta huomaa sosialiststien yhteisen aatteen. Aikoinaan saksan kansallissosialistie…
Mitä veikkaatte, sattuuko vuoden 2017 kuokkavierasjuhlilla aktiviteettia? Jotain kivaa iltamissa? Saattaa tapahtua kunnollista rytinää kun eliitti sikailee Linnassa ja kansa kärsii vuoden 1918 tyyliin!
Selviääkö 10.000e sakoilla.
Syrjäytyminen materiaalisesta sekä ahneuden ihannoimasta maailmasta joka sodalla korjaa virheitään. Tulipahan sitä vietettyä aivopesu laitoksissa 9 vuotta ammatillista opiskelua n.3v imien toisten "totuuksia" ajatuksiin…
Vaikka hyttyset yrittävät imeä vertasi, niitä ei saa tappaa.