En ole nähnyt Suomessa yhtään anarkistia.

'Anarkismi' on sisällöltään järkiköyhä. Se on ismi, joka syö lopulta itsensä. Miksi sitten on syntynyt Suomeenkin tällainen lauma, joka ihannoi anarkismia? Se on kuin muoti-ilmiö. Sisällön älykkyydestä viis, kunhan tunnetaan kollektiivisesti mielihyvää ja yhteenkuuluvuutta. Kansakunnan jälkijättöinen vähemmistö onkin löytänyt anarkismista itselleen laumaa kokoavan harrastuksen. Voivat yhdessä toimia vertaistukiryhmänä itselleen. Terapiamuotojahan on monia... bussien polttaminen, kukkaistutusten repiminen, nurkkiin kuseksiminen, ikkunoiden rikkominen ja törkeyksien huutelu. Mielihyvä (keinoista viis) onkin mielenterveydelle hyvä asia. Toiminta on kuitenkin ala-arvoista, jonka epäilen heidän kuitenkin jollakin tasolla tajuavan, koska eivät kehtaa olla julkisilla paikoilla peittämättä naamaansa. Miksi säälin anarkisteja? Koska he ovat teeskentelijöitä. Eivät he mitään anarkisteja ole. He ovat vandaaleja ja huligaaneja. Ei niillä ole käsitystä anarkiasta. Se on vain muotisana, joka toimii heille synonyyminä väkivallalle ja öykkäröimiselle. Eikä tarvitse pestä hiuksiaan.

Ohjeeni "anarkisteille": peskää tukkanne, sivistäkää itseänne, menkää töihin... kun lopulta se öykkäröinti sattuu oman leukaan.
5951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tiesithän että anarkismi on jo satoja vuosia vanha työväenliike? Se on siis kehittynyt ajalla jolloin se yhteiskunta tarkoitti feodalismia orjamarkkinoineen. Mikä nyky-yhteiskunnassa on niin merkittävissä määrin ja perustavanlaatuisesti muuttunut ettei anarkismille muka enää olisi tilausta? Edelleen kansalaiset ovat valtion ja markkinoitten orjia. Moni ei sitä huomaa kun meille on sentään osoitettu mahdollisuus ostaa isompi televisio ja nopeampi auto kuin naapurilla. Tosin useimmiten siihenkin tarvitsee rahaa velaksi joka on eräs orjuutuksen muoto. Raamatun Jeesus oli ensimmäinen anarkisti, tai ainakin ensimmäinen josta on kirjoitettu.

Äänestä
  • Niin, mutta onkohan se näin todellisuudessa? Anarkisien koncepti vapaudesta on niin laaja, että koko ideologia kaatuu sen abstraktisuuteen. Anarkistit siivuttavat yhteiskunnan (tai kulttuurin) hyvät puolet ja toisaalta keskittyvät ainoastaan yksilön "luonolliseen" puhtauteen. Eli niiden resepti on kaataa koko yhteiskunta niin nämä "luonnolliset ja rakastavat" ihmiset saisivat elää vapaata, tasarvoista ja rauhallista elämää yhdessä. Totuus on kuiteinkin jotain muuta. Yhteiskunta ei ole täydellinen orjuuttaja, ja yksilö ei ole "luonnollisesti puhdas". Ilman kohtuullista sääntelyä, eläisimme helvettimäisessä kaaoksessa, missä ihmistet pelkäisivät toisinsa.

    Äänestä

En minäkään ole nähnyt yhtään anarkistia kun pukeutuvat mustaan kulkien lakki silmillä,huivi naaman edessä ja huppu päässä,mustissaan huutaen.
Mutta olen kyllä nähnyt samaa nuorisoa kulkemassa huput alhaalla ilman kasvoa peittävää huiviaan samoissa mustissa vaatteissaan kuin anargoillessaan.
Mitä?Tyhmiäkö ovat?
Jokainen voi päätellä itse.

Äänestä
  • Kälättäjä tietysti ymmärtää asiat oman ymmärryksensä mukaan ja pukee ymmärtämättomyytensä nahnikan mustaan vihattavaksi ja se on ihan samoin okei ja da kuin kuin ihmisaivon järjenkäyttökin paraastansa!

    Äänestä

  • Joillakin on sentään oma mielipide toisin kuin laumakäyttäytmistä harrastavilla kivien heittäjillä,vaikkakaan eihän ne osu kuin ikkunoihin tähtäyksen kun peittää se musta huivi ja silmille valunut hupun hankaama liian iso kopio lippis,jossa kyllä on kokosäätö kunhan selvinpäin sitä kääntelee niin eiköhän sekin yhdessä etsien löydy.
    Tunnut olevan oikein venäjän taitaja,varmaankin sakkisi tulkki viinanhakureissuilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viisastu_jo_tänään kirjoitti:

'Anarkismi' on sisällöltään järkiköyhä. Se on ismi, joka syö lopulta itsensä. Miksi sitten on syntynyt Suomeenkin tällainen lauma, joka ihannoi anarkismia? Se on kuin muoti-ilmiö. Sisällön älykkyydestä viis, kunhan tunnetaan kollektiivisesti mielihyvää ja yhteenkuuluvuutta. Kansakunnan jälkijättöinen vähemmistö onkin löytänyt anarkismista itselleen laumaa kokoavan harrastuksen. Voivat yhdessä toimia vertaistukiryhmänä itselleen. Terapiamuotojahan on monia... bussien polttaminen, kukkaistutusten repiminen, nurkkiin kuseksiminen, ikkunoiden rikkominen ja törkeyksien huutelu. Mielihyvä (keinoista viis) onkin mielenterveydelle hyvä asia. Toiminta on kuitenkin ala-arvoista, jonka epäilen heidän kuitenkin jollakin tasolla tajuavan, koska eivät kehtaa olla julkisilla paikoilla peittämättä naamaansa. Miksi säälin anarkisteja? Koska he ovat teeskentelijöitä. Eivät he mitään anarkisteja ole. He ovat vandaaleja ja huligaaneja. Ei niillä ole käsitystä anarkiasta. Se on vain muotisana, joka toimii heille synonyyminä väkivallalle ja öykkäröimiselle. Eikä tarvitse pestä hiuksiaan.

Ohjeeni "anarkisteille": peskää tukkanne, sivistäkää itseänne, menkää töihin... kun lopulta se öykkäröinti sattuu oman leukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu