Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Sinfonioita vaiko fragmentteja?

On käsittämätöntä että levy-yhtiöt levyttävät taloudellisessa voiton tavoittelussaan kernaammin vaikka kuuluisien säveltäjien keskeneräisiä ja jopa varsin luonnosmaiseen hahmoon ja muotoon jääneitä, jälkeenpäin kömpelös…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Vaadin tuukkasen rehabilitointia

Mielestäni säveltaiteemme tila on sikäli hälyttävä että se muistuttaa yhä enemmän mozartin jan wieniläisten musiikkimakua jonka mukaan toissapäivän tuottajia ei kukaan tuntenut edes nimeltä yleisön vaatiessa koko ajan j…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Melartinin sinfoniat

Eihän siitä ota selvää Erkkikään, kuuluu vanha suomalainen sananparsi, mutta Melartinin sinfoniatuotannossa ja sen kontrapunktisessa taidokkuudessa Erkki ottaa mittaa kaikkein suurimmista sinfonian mestareista tyytymätt…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Postia Pappi Jaakobille

Mikä kappale soi elokuvan trailerissa ja vähän väliä elokuvan aikana? Tuttujen kanssa on veikattu jotakin Nocturnea, mutta eipä ole vielä keksitty että mikä se niistä mahtaisi olla. Jos löytyisi youtubelinkkiä tai vasta…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Classic radio

Classic radio on vaihtanut omistajaa jo ajat sitten, mutta edelleenkään mistään ei saa soitettujen kappaleiden nimiä. Mitä ne oikein meinaavat? Nettsivuilla pyydetään, että "palaathan myöhemmin", "päivitämme ohjelmatiet…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Kolmen Been liitto

Beethoven , Brahms ,Bruckner : Onnea musiikissa , epäonnea rakkaudessa. Niillä biiseillä ei naisia narutettu / nauratettu.
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Suomen parhaat orkesterit?

Laita seuraavat orkesterit paremmuusjärjestykseen. 1. Helsingin kaupunginorkesteri 2. Radion sinfoniaorkesteri 3. Tapiola Sinfonietta 4. Tampere Filharmonia 5. Sinfonia Lahti 6. Pori Sinfonietta 7. Suomen Kansallisooppe…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Suomen suurin säveltäjä?

Ehdokkaaat suomen suurimmaksi säveltäjäksi ja sinfonikoksi ovat seuraavat: Melartin , tuukkanen, ranta, aaltonen, leiviskä, pesonen, fougstedt, linko, fordell, karjalainen, sonninen, tolonen, linnala, törne tai joku muu…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Kuka venäläinen "nais" säveltäjä

Radiossa ouhuivat ja unohdin nimen. Ortodoksinen, sekoitti elektronisiakin piirteitä musiikkiin. 2000-luvun alkupuolelta. Käyttää sävelryppäitä. Näin muistelisin häntä kuvailtaneen.
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Israelin kansallislaulu

Hei! Surffailin aikaa sitten www.8notes.com ja sielta loysin Israelin kansallislaulun nimeltaan hatikvah. Ihan sika hyva biisi. sielta sai myos nuotit ja opettelin biisin. Siis ihan sika hyvan kuulonen. Tassa linkki, ku…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

klassisen musiikin kuuntelun aloittaminen

Äidin pianonsoitto saattoi kanssa osaltaan vaikuttaa alitajuisesti siihen että myöhemmin kynnys klassisen musiikin kompleksisten laajamittaisten sinfonisten muotorakenteiden vastaanottamiseen oli matalampi ja siirtymine…
Klassinen musiikkiVastattu 5 v

Rautaavara vs. vanhat mestarit

Eihän Rautavaaran musiikissa edes ole mitään syvyyttä josta joku muu säveltäjä voisi olla kateellinen. Kuuntelin Rautavaaran kansainvälisen läpimurtosinfonian "Angel of light" molto allegro osaa ja totesin sen musiikill…