Miten osata tilata netistä sopivan tasoisia nuottikirjoja?

Heips! Koronan vuoksi ei pääse musiikkikauppohin täältä kyliltä. Hankala tilata netistä, kun nuottien tasovaatimuksesta ei välttämättä tiedä. Helppo voi olla jotain muuta kuin helppoa. Enkä haluasi jotain hevosen kokoisella printattua selkonuottiakaan, se olisi turhauttavaa.

Olen vasta aikuisena aloittanut pianonsoiton, eli edistynyt en ole. Olen opettajana ohjauksessa soittanut Aaronin pianokoulut 1 ja 2. 3:n soitin itsenäisesti. Eli sen luokan tasoa pystyn soittamaan. Tosin kovin nopeasti en pysty soittamaan. Tällä hetkellä on lainassa kirjastosta Burgmyllerin (anteeksi väärinkirjoitus) opus 100. Pystyn soittamaan ko. kappaleita, mutten oikeaan tempoon.

Eli haluaisin jotain meditatiivisia hitaanpuoleisia kappaleita, joissa olisi tarpeeksi vaatimustasoa, mutta jotka eivät ylittäisi kykyjäni. Saavat olla perinteisiä klassisia tai jotain muuta, kunhan ovat tuollaisia rauhallisen meditatiivisia kappaleita.

Eli olisiko kenelläkään ideaa, mitä kannattaisi tilata? Tietysti kiva, jos ko. musiikkia pääsisi kuuntelemaan vaikka Youtubesta, niin tietäisi, tykkääkö sen tyyppisestä.

Kiitokset vastauksista etukäteen!
2123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oma vastaus. Katsoin elokuvan mm. elokuvasäveltäjänä toimineesta Ryichi Sakamotosta. Ja ihastuin häneen persoonana ja säveltäjänä. Kirjastossa näyttää olevan monia nuottikokoelmia, joissa on myös hänen sävellyksiään. Osa helpoiksi määriteltyjä. Eli lähden liikkeelle sieltä. Jos löytyy mieleinen kokoelma, tilaan sen itselleni. Katsottava se elokuva uudestaan. En tajua, miten se minuun niin kolahti.

Äänestä

Netistä löytyy paljon ilmaisia nuotteja, jos on mahdollisuus tulostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Heips! Koronan vuoksi ei pääse musiikkikauppohin täältä kyliltä. Hankala tilata netistä, kun nuottien tasovaatimuksesta ei välttämättä tiedä. Helppo voi olla jotain muuta kuin helppoa. Enkä haluasi jotain hevosen kokoisella printattua selkonuottiakaan, se olisi turhauttavaa.

Olen vasta aikuisena aloittanut pianonsoiton, eli edistynyt en ole. Olen opettajana ohjauksessa soittanut Aaronin pianokoulut 1 ja 2. 3:n soitin itsenäisesti. Eli sen luokan tasoa pystyn soittamaan. Tosin kovin nopeasti en pysty soittamaan. Tällä hetkellä on lainassa kirjastosta Burgmyllerin (anteeksi väärinkirjoitus) opus 100. Pystyn soittamaan ko. kappaleita, mutten oikeaan tempoon.

Eli haluaisin jotain meditatiivisia hitaanpuoleisia kappaleita, joissa olisi tarpeeksi vaatimustasoa, mutta jotka eivät ylittäisi kykyjäni. Saavat olla perinteisiä klassisia tai jotain muuta, kunhan ovat tuollaisia rauhallisen meditatiivisia kappaleita.

Eli olisiko kenelläkään ideaa, mitä kannattaisi tilata? Tietysti kiva, jos ko. musiikkia pääsisi kuuntelemaan vaikka Youtubesta, niin tietäisi, tykkääkö sen tyyppisestä.

Kiitokset vastauksista etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu