Okei...hyönteisiä esim hämähäkki, vampyyri, sokea, JNE...Kertokaaapa toki sellaisia, mitkä ei ole tällä hetkellä pinnalla ja hieman tuntemattomia hahmoja. Eli siis. Itselläni on ideoita, mutta ei viitsi käyttää samoja h…
Kertokaa mitä asioita vihaatte ja mistä pidätte supersankaritarinoissa.
Olen kiinnostunut Japanista kaikin tavoin ja mieleeni pälkähti, että olen joskus kauan sitten lukenut Ankka-tarinan joka sijoittui historialliseen Japaniin. Valitettavasti ainoa johtolanka jonka muistan, oli vihamielise…
Mitkä ovat ne parhaat paikat painattaa sarjakuva-lehti tai albumi ?'' Nyt kun minulla on käsitys, että mieluummin ulkomailla kuin kotomaa Suomessa.
Disney osti Marvelin. Jatkossa x-miesten uniformuun kuuluu pallokorvalakki ja kaikkien lehtien yläkulmaan ilmestyy aitoustodistus: Ruususen linna-hologrammi. "Naapuruston hämyhäiskä" Hämähäkkimies saa aivan uuden perhey…
Suunnitelmissa on tehdä sarjakuva julkaisu. Tekniikka toteutukseen on mietittynä, ainut mitä puuttuu niin on käsis ja kuva-aineisto. Tekniikka perustuu valokuvien pohjalle. Eli jos olet kinostunut projektista niin laita…
40v. on tullut Aku Ankka lehti, omasta lapsuudesta omien lasten varttumiseen aikuiseksi ja jatkuisi vieläkin, mutta nyt riittää !!! Aina kun tarinoija on Suomalainen KK niin viikko on pilalla, samaa sanovat lapseni ette…
Kuten kaikki Aku ankan lukiat tietävät että Tupun,Hupun ja Lupun isän henkilöllisyyttä tiedetä. Toivottavasti joku vastaa
Oletteko koskaan miettineet, kuinka vanha Roope Ankka on? Wikipediassa sanotaan, että hänen ikänsä sarjakuvan maailmassa on noin 80. Sitten kerrotaan hänen syntyneen vuonna 1867 ja kuolleen vuonna 1967 100-vuotiaana Ank…
Löysin "Bankin' the Duck" (tai jotain) nimiseltä nettisivuilta kohdan, jossa pystyi lataamaan kaikki taikaviitta 2000- ja sensukuiset sivutarinat. Latasin yhden tabletilleni (lenovo) ja löysin sen tabletin muistista, mu…
Osaako kukaan kertoa, mitä kohtia (useimpien) taikaviitta 2000 / TaiKaviitta- lehtien sisäkannen hahmoprofiileissa oli?
onko kukaan täällä yleensäkkää lukenu kyseistä sarjakuvaa?? mää luin ja innolla...
Uusi suomalainen supersankarinettisarja on aloittanut. Osoite on kätevästi http://supersankarit.tk/ Sivulta löytyy sarjakuvaa (ja lisää tulee), esittelyjä, galleria (jota pitäisi vähän parannella) ja vähän muutakin.
Mistä johtuu Aku Ankan suuri suosio suomessa? Onko tosiaan niin että Akun sisukkuus tekee meihin suomalaisiin vaikutuksen ja se että Akulla on aina erittäin huono onni? Lisää mahdollisia syitä Aku Ankan suosioon: http:/…
Mies ja sen kikkeli juttelee keskenään .Oon tovin yrittäny muistella mikä sen sarjiksen nimi on. Oli sellainen sarjakuvakirjanen , hauska. Sellainen olis kiva löytää jostain.
Mistä voisi tilata uusia Yoko Tsuno sarjakuva-albumeita?
Kallion kirjasto on tehnyt myös hienon kulttuuriteon ja hankkinut kokoelmiinsa lainattavaksi Dupuisin julkaisemia kovakantisia Yoko Tsuno albumeita. Kiitos Kallion kirjastolle tästä. Näitä Yoko-albumeita ei ole suomeksi…
Kulta-into pii ja Roope ankka. Ymmärtääkseen Don Rosa on käsittänyt piin Roopen pahana kaksoisolentona (?). Rosa vain teki koko uransa pahimman pohjanoteerauksen Roope Ankan elämä ja teot- sarjan luvussa 9, "transvaalin…
Eli kuka on? Itse arvaan: Riddler tai Bane Sanokaa oma mielipiteenne.
upeita vanhoja Tarzan sarjiksia huutonetissä! klassikoja!.. http://www.huuto.net/hakutulos?words=tarzan 1968&area=