Nyt olisi aika ostaa kirja lahjaksi vanhahkolle sedälle. Hän ei ole varsinaisesti lukijatyyppiä mutta omistaa Arto Paasilinnan kirjat varmaan kaikki (saanut lahjaksi). Hän on myös lukenut ne kaikki, hitaasti, hartaasti …
Mulla tällainen jouluperinne: luen aina tähän aikaan vuodesta Veijo Meren joulun aikaan sijoittuvia novelleja, kuten Kujalan jouluaatto, Morsiamen sisar, Hopeinen siipi. Tämä viimeinen varsinkin saa aikaan outoa kaiherr…
Moni kirjailija tapettiin Hitlerin Saksassa, kirjarovioilla poltettiin VÄÄRÄNLAISIA kirjoja ja taidemaalarit, jotka maalasivat modernilla tyylillä kiellettiin harjoittamasta taidettaan. Tästä päättelemmekin, että valtaa…
Meille sorretuille intellektuelleille internet on taivaan lahja. Minulla ei ollut vuosikausiin foorumia suomettuneessa Suomessa, koska avoimesti vastustin Neuvostoliiton mätää sosialismia. Lisäksi uskonnolliset mielipit…
Olen kiinnostunut omaelämänkerran kirjoittamisesta tai siis sen kirjoituttamisesta. En ole itse kirjailija ainesta mutta tahtoisin tietää mistä siihen saa apua ja onko esim. kirjailijoita jotka kirjoittavat toisten eläm…
Kerron mieleeni tulleesta kummallisesta mielleyhtymästä. Mikä vaikutus tunnetulla sotilaalla Lauri Törnillä oli Väinö Linnna Tuntemattoman sotilaan ja Pohjantähti-trilogian henkilöhahmoon Vilho Koskelaan? Vilho Koskela …
minä odotan näkeväni , runoilijani vielä on aikaa aikaa kuunnella sinun pehmeää ååntäsi kuulla, sinun lukevan runojasi niin, minä odotan
ja kumppanit sanoo että diana oli kääntyä takaisin omissa häissään ja heymaan kirjoittaa että jacqueline oli itku kurkussa omissaan, ei kai totta?
Huonomuistinen tätini meni kirjakauppaan ja kysyi: Onko teillä sitä Westön uutta, Älä syö yksin- kirjaa? Löytyi. Sanoisin ammattitaidoksi.
"Voittaja on yksin" saattaa toki tarkastella aiheita "jotka inspiroivat miljoonia lukijoita ympäri maailman" ja sitä "kuinka yltäkylläisyys ja ahneus voivat johtaa ihmissuhteiden ja henkisten arvojen rapistumiseen", mut…
Nonni.. Elikkäs pitäs saada tietoon, että onko tämä dekkarikirjailia Seppo Sakari Jokinen sama ihminen kuin Seppo Jokinen, joka muun muuassa on kirjoittanut kirjat; kutsumukseni ja Jok(a)isen mietteitä koko vuodeksi. Ki…
miten paksu -montako sivua- kyseinen kirja on? , toinen oli aika ohkanen, muuten taattua vimmaa.
moikka pidän seuraavista alla olevista kirjoista. Olisiko jollain heittää samankaltaisia kirjoja uudeksi luettavaksi? Erityisesti lähi-idästä kertovat kirjat kiinnostaa! Kiitos jo, jos jollain vinkkejä :D voit laittaa m…
Onko kukaan saanut selville sitä, kuka on kirjailija Rainer Granit? Viimeksi luin, että Paavo Lipposta epäillään.
Tietääkö joku kirjailijan, joka on kirjoittanut teoksen Tuulen viemän O´haran tyttöjen aviottomasta sisarpuolesta, joka on plantaasilla orjana? Kirjan nimestäkin olisi tietty apua :)
Osaako joku auttaa mistä löytyy tai voisiko joku myydä kirjan Isoa Inaria kiertämässä; tekijät Erno Paasilinna ja Antti Tuuri.. Kirjakaupoista ei löydy, ei ainakaan tampereen seudulta ja on painos kuulemma loppuunmyyty.…
Tiedättekö olisiko hän kirjoittanut myös jollain toisella nimellä? Onkohan tuo edes kirjailijan oikea nimi?
Pidän kovasto Torey Haydenin kirjoista.Haluaisin lukea lisää saman tapaisia kirjoja.Pidän kirjoista jotka koskettavat ja kertovat ihmisten vaikeuksista(mm.anoreksia,vaikeat ihmissuhteet,huonosti kohtelu yms).Saisinkohan…
Voisiko kukaan vihjaista noista Waltarin menestyksekkäimmistä teoksista Sinuhe egyptiläisen ja Suuren Illusionin lisäksi? Ei tarvitse olla pitkää listaa, vaan muutama sieltä "huippupäästä". (mukaanlukien näytelmät yms.)
Tämä teos jäi mieleen lukioajoista maailmankirjallisuuden kurssilta. Se ei kuulunut omaan raportoitintialueeseeni. Milloinkaan en ole törmännyt yhtä suoriin seksuaalisiin ilmauksiin romaanissa. Kravun kääntöpiirin kuvau…