JatkonovellitVastattu 20 v

Kohtaus

Meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli meisseli mei…
JatkonovellitVastattu 20 v

Alkoholistin siippa

Pistin pannulle kolme kananmunaa, tomaattia ja juustoa. Katselin lumoutuneena, kun löysä aines kypsyi kiinteäksi. Juustolle taasen kävi toisin päin. Katsahdin kelloon. Se oli taas liikaa. Jos vuorokaudessa olisi kaksi t…
JatkonovellitVastattu 20 v

Jatkis: Kadonneet vanhemmat

Tyttö, jolla oli kirkuvan punainen tukka ja suuret vihreät silmät istui nurmikolla. Hän oli vanhempiensa kanssa eväsretkellä Suomenlinnassa. Tyttö mutusti leipäänsä ja katseli sinisellä taivalla liiteleviä lokkeja. ”Reb…
JatkonovellitVastattu 20 v

pako osa 2

Siinä istuimme. Autiolta näyttävän planeetan pinnalla. Minä, kääpiö, avaruusapina ja Elvis, joka piti tiukasti kiinni juuri tehdyistä uusista levytyksistään. Totesimme yhdessä, että täällä, missä ikinä olimmekaan, voisi…
JatkonovellitVastattu 20 v

Varjosiipi, jatkakaa pliis.

Sitä kuvittelee aina, että se pahin on tapahtunu, mut silti aina tulee jotain uutta ja pahempaa. Vaikka ajatuksissaan on jo luovuttanu, niin silti todellisuus iskee niinku tuhat tikarii ihan yllättäen, vaikka sisimmässä…
JatkonovellitVastattu 20 v

Hiidenluola

Vuosi 1750 Sade piiskasi pientä kylää, muuttaen polut kuravelliksi ja pimeys laskeutui aikaisin. Kourallinen miehiä kulki lyhtyjen valossa eteenpäin kahden miehistä kantaen välissään raskasta puuarkkua. He olivat menoss…
JatkonovellitVastattu 20 v

Samin ja Sofian tarina jatkettu ja upattu

PROLOGI 230 vuotta sitten, jotakuinkin Lenan ja Sebastianin kuoleman aikoihin, jossain päin ulkoavaruutta kiersi radallaan komeetta, joka syystä tai toisesta harhautui radaltaan. Komeetta syöksyi eteenpäin avaruudessa o…
JatkonovellitVastattu 20 v

Heikki ja Kaija

-Katso nyt tuota näkyä, huudahti Kaija Heikille. Heikki oli juuri hörppäämässä kahvia isosta mukistaan. -Voi nääs nääs, mitä sä kaija oikein näät sieltä ikkunasta? kysyi Heikki. -Voi nääs nääs nääs, tuu nyt ite kattoon …
JatkonovellitVastattu 20 v

Köllin ja Purskin seikkailut

- Blumbuuh, huusi kölli kohotessaan ilmaan. - Mitä höpiset? ärähti Purski liitäessään halki kauniin maiseman. Jatkakaa.
JatkonovellitVastattu 20 v

Pako

Katsoin taakseni. Olin juuri päässyt vihreän Toyotani sisälle ja iskin avaimet virtalukkoon. Sain auton käyntiin viime hetkellä. Askeleet lähestyivät nopeasti autoa, kun sain moottorin käyntiin ja vaihteen silmään. Ampa…
JatkonovellitVastattu 20 v

Ansa

Hölmistyneenä tuijotin sitä. Kiertelin punaisia hiuksiani sormeni ympärille. Tuijotin sitä pitkää. Lopulta päästin suustani tylsistyneen huokaisun ja se sai kaikki ympärillä olijat tuijottamaan kivistä lattiaa. Kaikki e…
JatkonovellitVastattu 20 v

Vimmastunut ähmäkuhnuri

Vimmastunut ähmäkuhnuri tupeksi hyymystyneenä röhkelin hutunkuustussa. - Oi ähmätti, jätä kurttusi, hunkkeerasin julmusti. Hörveltäjä möhmistyi luullessaan puhuuni, ja lupeksi kahmaiseen noloonsa. - Elä nuttuusi vunha p…
JatkonovellitVastattu 20 v

Ikävä näköala

On aamupäivä, seuraan ikkunasta kahvikuppini yli ihmisiä, jotka kiiruhtavat; kuka minnekkin, vettä tulee kaatamalla ja on 35 astetta pakkasta. Huoneeni on neliön muotoinen ja seinät nousevat lattiasta suoraan ylöspäin. …
JatkonovellitVastattu 20 v

Salaisuus

Tuuli puhalsi Kiian hiukset hänen silmilleen. Kiiá heilautti hiuksensa taakse ja tuhahti. Hän tiputti laukkunsa maahan ja nosti hieman mustaa hamettaan.Hän veti hiaman paitaansa alaspäin. Kiia nosti laukkunsa ja lähti k…
JatkonovellitVastattu 20 v

Karvainen pelastaja

Tämä oli ennen nimellä Karvainen todistaja, mutta sisältö ei ollut ihan otsikkoa vastaava, joten muutin nimen. Täsä tulee..... Hei minä olen Tuisku, olen sekarotuinen ja pieni kokoinen koira. Minussa on Jackrusselinterr…
JatkonovellitVastattu 20 v

Kerrankin kunnon ohjelmaa

Koko perhe oli jälleen kokoontunut tuijottamaan olohuoneen nurkassa komeilevaa 32 tuuman plasma-TV:tä. Pian se jälleen alkaisi - maailman suosituin ohjelma. Ohjelma, jonka katsomatta jättäminen oli lain mukaan rangaista…
JatkonovellitVastattu 20 v

Debaatti

Muistaako kukaan kuka on kirjoittaja?????
JatkonovellitVastattu 20 v

Pää

Miia asteli peilin eteen ja rypisti kulmiaan. Tämäkään pää ei ollut hänen mieleensä. -Aivan liian tavallinen. Eikö teillä ole mitään muuta? hän kysyi. Myyjä raapi korvallistaan. -Ei... hetkinen, täällä on vielä yksi, mu…
JatkonovellitVastattu 20 v

ARNIE GREED

1 Luku: Lottovoitto Satoi. Taivas oli pimennyt kokonaan pienessä Weistlandissa, joka oli rakennettu 1800-luvun loppupuolella. Kaupunki sijoittui Amerikan pohjois-osaan lähelle Pohjois-Dakotaa, ei kovin kaukana Minesotas…