Ihan kuin D-junnun peliä. Sukka mailassa. Vain 4-1 johto Tanskaa vastaan. Tuollainen peli on raskasta katsottavaa. Yhtä sekavaa ja tehotonta vuodesta toiseen.
On vissiin näillä Sveitsin mokeilla kasari teema tänään olkatoppauksien koosta päätellen. Eikö nuo nyt ole laittomat???
Menettää kiekkoja ja joskus se johtaa vastustaja maalintekoon.
Liikaa oli syöttelyä suomi-sveitsi ylivoimalla. Selvästä paikasta syöttö pois ja huonompaan Laukausten taso huonohko, epätarkkoja. Harjoittelemaan vetoja, laukauksia, myös suoraan syötöstä.
Aivan uskomatonta naisten jääkiekossa on että ei osata purkaa kiekkoa omalta alueelta. Valmentajan pitäisi pitää koko lopputurnauksen ajan harjoitella purkamista. Näistä sähläyksistä on esimerkiksi Kanadan pelaajilla he…
Miksi ei otettu maalivahtia pois, kun 3 min aikaa ja 2-0. Kaikkien aikojen huonoin johtamistaidoltaan oleva valmennusjohto. 120 minuuttia eikä yhtään maalia ja aloitukset olivat 29-12. Ihan niin kuin suomalainen hengetö…
Tällainen kommentti Leijonauutisista. Tunnustakaa jo reaaliteetit. Suomi on jäänyt jälkeen. Eikä paljoa lohduta kun jollekin Unakrille hävitään. Jos katoitte ottelua, niin ei itään uutta. Taisin kirjoittaa edellisen vie…
Aiheuttaa ripulia ja oksentamista. Juhlivat milanolaisessa ravintolassa josta virus luultavasti tuli. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Räty ulisee että valmentajan vika. Ei taida koko maapallolta löytyä valmentajaa joka sopisi Rädylle. Pelaajien oma vika kun hävisi finaaliin pääsyn. Vastustaja teki maalin ja Suomen pejaajat jäätyi. Joukkue olisi halute…
Toki fakta on myös se, että nousimme hienosti tasoihin ja voitimme ottelun. Toki pakko myöntää vaikka oon kova suomilätkäfani että rehellisyyden nimissä me hyödyimme siitä ettei meille vihelletty jäähyjä niin paljoa. Pa…
Ruma tappio että isomaalinen ottelu mutta kannattaako rypeä itsesäälissä?Ei sillä kannattaa myös funtsia ottelussa olleet Suomen hyvät hetket. Niitä hyviä hetkiä nimittäin oli! Kanada ei suinkaan ollut kävelemässä Suome…
Katsoin tossa studiota jossa eräs kommentaattori puhui taklauspelistä että sitä on osittain tullut naislätkään. Vielä kun koittaisi se päivä jolloin se taklauspeli tulee sallituksi. Odotan sitä päivää. On mielestäni aik…
Todennäköisesti USA pitää kiekkoa ja tsekki yrittää iskeä vastaiskuista. Vaikka tsekit kuinka haluisi kiekkoa pitää itsellään niin jenkkien selkeesti nimivanhempi joukkue tod näk tulee pitään kiekkoa paljon enemmän. On …
Aivan käsittämätöntä miten naisten maajoukkueessa peluutetaan ykkös ja kakkoskenttää eivätkä he saa peliaikaan nähden yhtään sen enempää tulosta aikaan kuin muutkaan kentälliset. Miesten maajoukkueessa kaikki kentällise…
Tänään 17.4. pelataan naisten MM-kisoissa hyvinkin mielenkiintoinen puolivälierämatsi Tsekki-Sveitsi klo 18.00. Mitä tekee TV5? Jättää em. ottelun lähettämättä (ainakin suorana) ja sen sijaan televisioi jonkun merkityls…
Voisitko lopettaa naisten jääkiekon sössöttävän selostuksen? Monotonista sössötystä, pilaa koko fiiliksen!! Yksi selostaja riittää!
Pelin pitää tuntua kärsimykseltä. Jos pelistä nauttii sen ottaa liian löysästi ja häviää. Voitosta saa nauttia.
Hei! Suosittelen lämpimästi https://iptv-finland.store -palvelua, joka tarjoaa kaikki Viaplayn PPV-tapahtumat ilmaiseksi. Palveluun kuuluu myös ilmainen kokeilujakso ja 24/7 asiakastuki, joka on ollut todella avulias.
"Palkkaerot naisten jääkiekossa: Käsittämätön epätasa-arvo Jääkiekon SM-liigan palkkaerot ovat laajoja, mutta kun tarkastellaan naisten jääkiekkoa, erot ovat vielä käsittämättömämpiä. Naisten ja miesten jääkiekkoilijoid…
Miksi näytetään naisten pseudojääkiekkoa. Tv5 ja vain radioselostuksena Areenassa.